|

Marttailuviikko on alkanut!

Vaikka Marttojen sieniviikko päättyi eilen, niin nautimme sienestyskaudesta toki edelleen. Tämän päivän sienireissulta palasin lähes tyhjän sienikorin kanssa. Viime vuoden satoisat sieniapajat ammottivat tyhjyyttään. Lienenkö ollut tämän viikonlopun viimeisin sienestäjä, sillä maastossa oli paljon ihmisten kävelyn jättämiä jälkiä. Onneksi sienien satokausi kestää pitkälle syksyyn, joten vielä on monta sienireissua edessä.

Jos et ole vielä äänestänyt Marttojen järjestämässä Suomen kansallissieni-äänestyksessä, niin vielä ehdit. Äänestykseen voit osallistua tutustumalla Marttojen sivuilla oleviin sieniehdokkaisiin ja äänestää netissä täytettävällä ja lähetettävällä lomakkeella 11.9.2019 mennessä. Suomen kansallissieneksi äänestetty sieni julkistetaan lauantaina 14.9.2019 Marttatorilla Helsingin Senaatintorilla.

Tutustumaan sieniin ja äänestämään pääset klikkaamalla tästä KLIK.

Tänä vuonna Marttailuviikkoa vietetään toista kertaa. Marttailuviikko on syyskuussa viikolla 37. Viikon tarkoituksena on tuoda esille yhteisesti ja näkyvästi marttatoimintaa. Marttailuviikolla voit siis mm. nähdä työpaikoilla, kauppaostoksilla, turuilla ja toreilla martta-t-paitoihin tai muihin martta-asuihin pukeutuneita marttoja.

Lisää marttailuviikosta löydät Marttojen sivuilta, minne pääset klikkaamalla tästä KLIK.


Kuva otettu televisiosta 8.9.2019 Yle TV1:n lähetyksestä.

Marttojen 120-vuotisjuhlavuoden marttailuviikon aloitti tänään (sunnuntai 8.9.2019) Turun Tuomiokirkossa järjestetty Marttojen juhlajumalanpalvelus. Jumalanpalvelus oli järjestetty yhteistyössä Marttaliiton ja Finlands svenska Marthaförbundin sekä Turun Tuomiokirkkoseurakunnan ja Åbo svenska församlingenin kanssa.

Jumalanpalveluksen jälkeen Tuomiokirkkon edessä olevalla aukiolla tarjottiin kirkkokahvit yhteistyössä Pauligin ja Fazerin kanssa.

Jumalanpalveluksessa saarnaajana oli Marttaliiton pääsihteeri Marianne Heikkilä. Kuva otettu televisiosta Yle TV1:n lähetyksestä.

Kolehdin tuotto käytetään tukea tarvitsevien kotimaan lapsiperheiden neuvontaan Marttaliiton ja Finlands svenska Marthaförbundetin toimesta.

Jumalanpalveluksen jälkeen avattiin Brinkkalan galleriassa Marttanukkenäyttely. Näyttelyn ovat järjestäneet yhteistyössä Turun Marttayhdistys ja Turun Museokeskus. Turun martat valmistivat 1900-luvun alussa marttanukkeja, joita tekemällä naiset saivat tuloja. Marttanukkejen valmistus oli suurimpia ja pitkäaikaisimpia nukketeollisuuden muotoja Suomessa. Näyttely on avoinna 10.9.–13.10.2019 ti–su klo 10–18 Brinkkalan Galleriassa osoitteessa Vanha Suurtori 3.

Tutustu Turun Marttayhdistyksen toimintaan klikkaamalla tästä KLIK. Mennään eikä meinata – tuumaavat turkulaiset martat!

Lisää Marttanukke-näyttelystä voit lukea Turun Museokeskuksen Brinkkalan Gallerian sivuilta klikkaamalla tästä KLIK.

Marttailuviikon huipentuma on lauantaina 14.9.2019 Helsingin Senaatintorin Marttatori! Monissa marttayhdistyksissä on valmistettu tuotteita Marttatorin myyjäisiin. Esimerkiksi Itä-Hämeen Kässämartat ovat pistäneet hihat heilumaan ja he ovat valmistaneet myyjäisiin mm. pellavaisia kahvin kestosuodatinpusseja ja heijasimia. Torille kannattaa siis varata käteistä mukaan!

Tapahtumassa on runsaasti nähtävää ja koettavaa, joten nälkä päivän aikana varmasti tulee. Marttatorilla tarjottavasta lounasruoasta vastaa Juuren Ravintoloiden Pihka Kasarmi. Pihka-ravintoloiden toiminnassa keskeistä ovat luomu ja lähiruoka. Ja katsoppa, millainen on Marttatorin menu:

Kaalipiirakkaa ja lämmintä tattilientä
Syysjuuressärää kauden parhaista juurikkaista
Luomukurpitsa-kurkkurelissiä
Hillottua omenaa ja punajuurta
Käsintehtyä karpalojäätelöä, suolakinuskia ja kuusenkerkällä maustettua kauragranolaa
Menun hinta on 14 € / ruokailija. Herkullista, eikö totta!

Tässä linkki Marttojen sivuille, mistä voit lukea tarkemmin ruokailusta Marttatorilla (huom. myös ryhmävarauksista!) – klikkaa siis tästä KLIK.

Marttatorin ohjelmaan pääset tutustumaan klikkaammalla tästä KLIK.

Marttatorilla tavataan! Ja herkutellaan!