Keltainen nauha kaulassa

Keltainen nauha kaulassa

24.11.2021

Työuupumuksesta toipuminen tai mielenterveyden kanssa painiminen on usein limittäistä siksakkia kuten muukin uuden opettelu. Ensin otetaan yksi askel eteenpäin ja sitten kolme taakse. Ja sama jatkuu.

Moniin sairauksiin kuuluu taudin ja voinnin aaltoilu. Ajoittain tila on vakava, solut ovat lisääntyneet, tulehdus ärtynyt tai ympäristötekijät pahentavat oireita. Joskus sairaus on ikään kuin varaston hyllyllä eli remissiossa. Jos se ei juuri näy arjessa, melkein voi unohtaa, että moinen on  edes olemassa.

On luonnollista, että elämäntilanteet, työkyky ja jaksaminen vaihtelevat. Välillä ollaan terveempiä ja voidaan hyvin, välillä huonommin. Toisinaan seurustellaan tai ollaan töissä, sitten taas ei. Elämä ei yleensä ole pelkästään hyvää tai huonoa, harva ihminen on joko tai.

Itse olen suhtautunut näihin asioihin aikoinaan aika jyrkästi. Oletin, että kun vain teen oikeita asioita, pian vellova lamaannus väistyy, onnen ja varmuuden nupit sojottavat kaakkoon ja olen sataprosenttisen toiminta- ja aloitekykyinen. Jos on uupunut suorittamisen tohinassa ja alkaa suorittaa toipumista ja hyvinvointia, paljonkaan ei ole muuttunut. Siitä tunnistaa aidon tilanteensa hyväksymisen, ettei ole tarvetta ääripäille, täydellisyydelle tai pikaratkaisuille. On lempeyttä, tilaa ja sävyjä.

Ei ole vain mustaa ja valkoista, on lukuisia värejä ja niiden välimuotoja.

Emme välttämättä kykene kaikkeen, mutta yleensä johonkin. Ehdottomuutta ja mustavalkoisuutta seuraa lähinnä pettymys.

Kun koiralla on talutushihnassa keltainen nauha, se viestittää muille kulkijoille koirakon oman tilan tarpeesta. Tällaista koiraa ei kannata tulla liian lähelle tai luvatta silittelemään, vaan ottaa etäisyyttä ja jättää rauhaan. Tämä ei tarkoita että kyseinen koira olisi häirikkö, vaan se voi olla esimerkiksi sairas tai todella arka tai sen koulutus on kesken.

Ihmisten vaatteiden pielissäkin keikkuvat usein eriväriset tietoisuusnauhat merkkinä jonkin asian tukemisesta. On roosaa nauhaa, vihreää Mielinauhaa ja surunauhaa.

Voisivatko värikoodit kertoa muille syvemminkin, missä moodissa ja siksakin kulmassa kyseinen henkilö sinä päivänä hiippailee?

Astuuko kaveri huoneeseen mustan aukon reunalta mustalla mielellä ja asussa? Heiluttaako puoliso valkoista lippua antautumisen merkiksi? Heijastaisiko työpaikan screenille sen punaisista punaisimman värin, joka korventaa sisuksia sillä hetkellä ja pakottaa powerwalkille päästämään höyryjä? Lainaisiko toisille niitä likaisenharmaita laseja, joiden sumeuden läpi näkee ympäristön ja joiden tahmaamat ajatukset eivät vain kirkastu.? Saako välitettyä sen vaaleanpunaisen hattaraisen hötön, jolla rakkaus on täyttänyt pääkopan ja syrjäyttänyt muun aivotoiminnan? Aistivatko muutkin sen keltaisen hehkun, jolla aurinko kultaa yksityiskohdat onnellisiksi muistoiksi mielen pankkiin?

Auttaisivatko värit vinkkaamaan, kuinka kohdata toinen ja mitä kaikkea hän kantaa mukanaan tässä hetkessä? Esimerkiksi silloin, kun kapasiteetti riittää vain pään pinnalla pitämiseen. Kun keskeneräisenä epämukavuusalueellaan opettelee uutta taitoa. Kun tylyn ilmeen takana piilottelee ujous, joka estää sanoja muodostumasta. Tai kun tietyissä tilanteissa pulssi kohoaa kohti paniikkikohtausta. Kuinka kirkkaalta tuntuu vain olla elossa, kun pitkän synkkyydessa tarpomisen jälkeen valo pilkistää pilvien lomasta. Sosiaalisuudessa, tarkkaavaisuudessa, surussa, motivaatiossa ja ahdistuksessa on muitakin asentoja ja asteita kuin on ja off.

Olisiko ratkaisu voinnin aaltoilun havaitsemiseen ja hyväksymiseen värikoodi, jolla viestiä oma moodi?

Salla Hänninen, työkokeilija ja aaltoilija

Kuvat: Canva