| |

Epävarmuuden ajassa tarvitsemme toisiamme

Olimme juuri selvinneet korona-ajasta, kahden vuoden eristyksestä ja rajoituksista, kun maailma kierähti jälleen radaltaan: Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja sota syttyi. Liki 3 miljoonaa ihmistä on paennut sotaa. Osa martoista on majoittanut pakolaisia kotiinsa.

Välittömästi sodan alettua valmistelimme Marttaliitossa kannanoton eri kielillä yhdessä Marthaförbundetin kanssa sotatoimien tuomitsemiseksi ja haastoimme Suomen sekä Euroopan naisjärjestöt mukaan vaatimaan rauhaa. Martat ovat lahjoittaneet rahaa avustusjärjestöjen keräyksiin, osallistuneet mielenilmaisuihin ja tukikonsertteihin sekä tehneet käsitöillä varainhankintaa. Olemme osaltamme vaikuttaneet luotettavan tiedon levittämisessä ja neuvoneet disinformaation tunnistamisessa. Marttaliitto on mukana Kotoutumisen tuen ja vastaanottotoiminnan järjestöverkostossa. Marttojen asiantuntijuudelle kotivara-asioissa on jälleen kysyntää.

Olemme koonneet nettiin Martat auttaa -sivulle ajankohtaista tietoa auttamisen kanavista, samoin tämän lehden Yhdessä ja yhdistyksissä -sivuille.

Monen henkinen jaksaminen on koetuksella pitkään kestäneen epävarmuuden vuoksi. Tänä aikana tarvitsemme toisiamme, läheisyyttä, kohtaamista ja välittämistä. Vuorovaikutus ja läheisyys vähentävät ahdistusta, pelkoa ja stressiä. Olemalla läsnä, puhumalla kunnioittavasti toisista ja antamalla aikaa toisillemme voimme vahvistaa henkistä kriisinkestävyyttämme.

Pääsiäisen alla laskeudumme paastoon. Ekopaasto on mahdollisuus jokaiselle etsiä oman tapansa hiljentyä ja keskittyä olennaiseen. Ilmastonmuutos ja luonnon tila edellyttävät meiltä elämäntapojen tarkistusta ja kohtuullisempia valintoja.

Välitetään toisistamme, annetaan omastamme.

Marianne Heikkilä
Marttaliiton pääsihteeri
marianne.heikkila@martat.fi