| |

Kiitollisuuspuu

Turun vanhaa keskustaa ja tuomiokirkkoa ympäröivät puurivistöt.

Pääsin taannoin osallistumaan lyhyeen Metsämieli -työpajaan, jossa tutkittiin luontoa eri aisteilla. Yhtenä tehtävänä oli valita yksi lähellä olevista puista, katsoa sitä, tunnustella sitä, ehkä lepuuttaa poskea sitä vasten, nojata siihen, ja ajatuksissa ripustaa kiitollisuuden aiheita puun oksille. Näin siitä tulisi kiitollisuuden puu.

Etsin lähimmän haavan, koska haapa on lempipuuni. Nojauduin vasten puun runkoa ja nautin sen vakaudesta. Unohdin miettiä kiitollisuuden aiheita. Olin kuitenkin kiitollinen puulle sen antamasta tuesta ja turvasta, ja siitä, että sain levätä sen pintaa vasten.

Kiitollisuus puista ja puille on ollut mielessäni paljon tänä keväänä. Puut tuovat paljon iloa silmälle ja virkistystä niin kaupunkikuvassa, kotipihassa kuin muualla. Miten ankea oma kotikaupunki olisi ilman puita?

Konkreettinen esimerkki puiden hyödyistä kaupungeissa on saatu, kun on tutkittu lämpötiloja kaupunkiympäristössä, jossa on puita ja toisaalta kaupunkiympäristössä, jossa ei ole puita. Ilman puita lämpötilat nousevat esimerkiksi katutasossa huomattavasti korkeammiksi kuin kaupungeissa, joissa on puita luomassa varjoa, haihduttamassa kosteutta ja heijastamassa osan auringon säteilystä takaisin avaruuteen. Kasvillisuus tasoittaa lämpötiloja ja luo varjopaikkoja. Rakennusten eteen istutetut puut viilentävät varjostamalla. Tietysti puut ovat tärkeitä myös monista muista syistä: muun muassa hulevesien hallinnassa, ja myös tätä tarvitaan entistä enemmän ilmastonmuutoksen vaikutuksiin sopeutumisessa.

Kun helteet yleistyvät, entistä isompi merkitys kaupungin viihtyisyydelle on, että siellä on varjostavia puita ja viheralueita, jotka luovat miellyttävämpää pienilmastoa. Esimerkiksi Turku on kaupunkipuulinjauksessaan asettanut tavoitteeksi, että koko kaupunki on suurin kaupunkipuuarboretum.

Kaupungit: istuttakaa puita! Ja muistetaanhan olla kiitollisia puille.

Salka Orivuori
Kirjoittaja työskentelee Marttaliitossa ilmasto- ja ympäristöasioista vastaavana kehittämispäällikkönä.