|

Villiyrttineuvojakoulutuksesta terkkuja!

Päivitys tuleekin nyt vähän kauempaa, sillä tällä viikolla mun työviikko on hyvinkin erilainen.

Lillukkaa ja maahumalaa

Erityisen tästä tekee se, että olen koko viikon Kullaalla luonnonyrttineuvojakoulutuksessa. No okei, viisi päivää. Olo oli kuin leirikoululaisella, kun sunnuntaina lähdin junaan makuupussin ja eväiden kanssa.

Päiviä on hurahtanut ohi jo monta. Oppia on tullut niin paljon, että päässä ihan surisee. Teoriaa on ollut runsaasti. On opeteltu kasveja, keruuta ja niiden käsittelyä. Välissä kaikkea on maistettu, kokeiltu ja kokkailtu. Keksitty hassuja muistisääntöjä, toisteltu ja toistettu. Kuka olisi uskonut, kuinka hankalaa onkaan tunnistaa tuttujakin kasveja, kun ne eivät ole kasvuympäristössään, vertailukohtaa ei ole, ja kun kasvi on vasta aluillaan? En mie ainakaan.

Perjantaina odottaakin ensimmäinen oikea asiakkaille vedetty neuvontaretki. Ensi keväänä muhun voi siis törmätä Uudenmaan Marttojen retkillä villiyrttineuvojana. Niin, jos vaan pääsen kokeesta läpi..