Ostaessamme uudet farkut ajattelemme harvoin puuvillan viljelijää tai ompelijaa. Teemme valintoja tunteiden, istuvuuden, mukavuuden, trendien, värin ja mallin perusteella. Mutta kuka saa osansa farkkujen hinnasta – ja jaetaanko raha mielestäsi oikeudenmukaisesti? Millaisilla työehdoilla ompelijat työskentelevät? Miten he suojaavat itsensä valmistuksessa käytetyiltä kemikaaleilta?

Uusissa farkuissa voi olla sataa eri kemikaalia, useista eri tehtaista. Usein farkut ovat matkustaneet ennen kuin ne kuluttajalle päätymistään paljon kauemmin, kuin mitä ne kulkevat kuluttajan päällä.

Jos farkut ovat kalliit, se ei tarkoita, että ompelija tai puuvillanviljelijä saa enemmän rahaa. Kalliit ja halvat farkut valmistetaan usein samoissa paikoissa – vain merkki ja hintalappu erottavat ne toisistaan.

Verrattuna 1980-lukuun vaatteiden hinta on nykyään vain 20 % siitä, mitä ne maksoivat ennen suhteessa tulotasoon. Kun kerrot vaatteen hinnan viidellä, näet, mikä olisi oikea hinta.
Hintojen putoaminen johtuu ylituotannosta ja tuotannon haittapuolien sivuuttamisesta. Meille halvan hinnan kääntöpuolena on se, että paljon tekstiilien tuotannosta tapahtuu olosuhteissa, jotka ovat tekijöille vaarallisia ja turvattomia ja palkka on pieni. Halpa hinta kätkee myös luonnolle ja ympäristölle koituvat kustannukset ja haitat.

Muun muassa puuvillan tuotannossa ja Aasian tekstiilitehtaissa ja -ompelimoissa työskentelee paikoin myös lapsia. Keskeisin syy lapsityövoiman käytön yleisyyteen maailmassa ovat lasten vanhempien elämiseen riittämättömät palkat.

Häviävän pieni osa tuotteen lopullisesta hinnasta päätyy vaatteen tehneelle ompelijalle. Myös suomalaisyritysten vaatteita valmistetaan näissä olosuhteissa. Osa Euroopan maista, kuten esimerkiksi Italia ja Latvia, luokitellaan kohonneen riskin maiksi.

Näin tuotot jaetaan

Jälleenmyyjä ja verot: 50 %
Merkki, hallinto ja mainostaminen: 25 %
Kuljetus: 11 %
Tehdas, jossa farkut valmistetaan: 12 %
Työntekijät:1 %
Puuvillan viljelijä: 1 %