Oletko jo maksanut mobiilisti tai käyttänyt lähimaksua? Käteisen käyttö on vähentynyt ja raha vaihtaa omistajaa yhä useammin erilaisilla sovelluksilla.

Lähimaksaminen

Lähimaksaminen tarkoittaa nopeaa maksamista, jossa alle 50 euron ostokset maksetaan ilman tunnuslukua viemällä maksukortti lähelle maksupäätettä. Se säästää hieman aikaa ja vaivaa, kun korttia ei tarvitse syöttää päätteeseen eikä näppäillä PIN-koodia. Lähimaksaminen on kätevää esimerkiksi ruokakaupan kassalla, kahvilassa, lounasravintolassa ja pikaruokapaikassa. Koronan aikana lähimaksaminen on myös hygienisempää, kun maksupäätteeseen ei tarvitse koskea.

Lähimaksujen määrä on kasvanut nopeasti viime vuosina. Suomen Pankin mukaan  vuonna 2019 lähimaksu oli suomalaisten suosituin maksutapa kaupan kassalla. Lähimaksun suosio päihitti silloin ensi kertaa PIN-koodilla vahvistetut korttimaksut. Käteistä käytetään maksuvälineenä enää noin 5 % maksutapahtumista.

Lähimaksuominaisuus löytyy lähes kaikista maksukorteista oletuksena.

Tarroja ja rannekkeita
Lähimaksun voi tehdä maksukortin lähimaksuominaisuudella tai maksutarralla. Lähimaksuominaisuus voi olla liitettynä esimerkiksi opiskelijakorttiin tai festarirannekkeeseen.

Lähimaksaminen onnistuu maksupäätteissä, joissa on lähimaksamisesta kertova kaarisymboli ja jotka hyväksyvät lähimaksuja. Laite ilmoittaa maksutapahtuman onnistumisesta hyväksyntätekstillä, vihreällä valolla tai piippausäänellä. Lähimaksusta saa kuitin kuten mistä tahansa maksusuorituksesta

Vaikka kortissa on lähimaksuominaisuus, voit maksaa sillä aina myös tavalliseen tapaan laittamalla kortin päätteeseen ja näppäilemällä tunnusluvun.

Mobiilimaksaminen eli maksaminen kännykällä

Mobiilimaksaminen on yhä yleisempää. Kaikki maksaminen, jossa maksun suorittava henkilö tunnistetaan matkapuhelimen avulla, on mobiilimaksamista. Se on kätevää esimerkiksi verkkokaupassa tai jos haluat siirtää rahaa perheenjäsenelle tai kaverille. Mobiilimaksaminen on myös erittäin kätevä maksuväline kirpputorikaupassa. Mobiilimaksaminen onnistuu myös joidenkin kauppojen ja myymälöiden kassalla. Asian voi tarkistaa myymälän verkkosivuilta.

Maksutapahtumassa hyödynnetään NFC-teknologiaa. Kassalla mobiilimaksamisusovellus avataan ja puhelin viedään maksupäätteen viereen. Maksu tulee hyväksyä puhelimen PIN-koodilla tai jollain muulla sovelluksen käyttämällä tavalla. Mobiilimaksamisessa ei ole rajoitettu maksettavan summan suuruutta toisin kuin maksukortin lähimaksussa.

Mobiilimaksaminen voidaan jaotella kahteen luokkaan. Pankeilla ja operaattoreilla on omia sovelluksiaan kuten MobilePay ja Siirto. Näiden lisäksi on esimerkiksi Suomessa yhä yleistyvä sovellus PayPal. Niiden ominaisuudet vaihtelevat. Tutustu huolella sovelluksen ehtoihin ja ohjeisiin.

Ladattavien sovellusten lisäksi puhelimen käyttöjärjestelmään voi kuulua maksuominaisuus. Android puhelimissa GooglePay ja Applen laitteissa ApplePay. Näiden käyttäminen on hiukan helpompaa ja nopeampaa, sillä erillistä sovellusta ei tarvitse ladata sovelluskaupasta.

Mobiilimaksamisessa raha siirtyy henkilöltä toiselle puhelinnumeron avulla. Tilinumeroa ei siis tarvita eli rahan siirtäminen on helppoa ja nopeaa. Rahan siirtäminen toiselle puhelinnumeron perusteella edellyttää, että molemmilla, sekä siirtäjällä että vastaanottajalla, on käytössään sama sovellus.

Myös pysäköintiin, joukkoliikenteeseen ja terveyspalveluihin on erilaisia mobiilisovelluksia, ja lisää kehitellään. Tulevaisuus näyttää, mitkä palvelut omaksumme laajempaan käyttöön.

Onko lähimaksaminen turvallista?

Lähimaksaminen perustuu sirumaksamiseen. Lähimaksukortit käyttävät NFC (Near Field Communication) -tekniikkaa, joka tarkoittaa maksukortin ja maksupäätteen välistä suojattua dataliikennettä.

Lähimaksussa ei tarvitse käyttää tunnuslukua, mikä vähentää mahdollisuuksia urkintaan. Monia kuitenkin askarruttaa, voidaanko korttia myös helpommin käyttää väärin, kun tunnusta ei vaadita.

Lähimaksu edellyttää silloin tällöin tunnusluvun syöttämistä. Käytännöt vaihtelevat. Esimerkiksi joillakin korteilla maksettaessa joka viides ostos pitää vahvistaa omalla tunnuksella.

Pidä huolta puhelimen tietoturvasta. Virukset voivat iskeä niin puhelimeen kuin tietokoneeseenkin. Lataa vain sovelluksia, jotka tiedät turvalliseksi ja käytä sovelluksissa eri salasanoja.

Mitä jos kännykkä tai kortti katoaa?

Kaiken maksamisen kanssa on oltava huolellinen. Kortit ja puhelimet pitää säilyttää visusti. Jos havaitset korttisi kadonneen, sulje se viipymättä. Soita pankkisi sulkupalveluun, ne toimivat ympäri vuorokauden.

Vakuutus- ja rahoitusneuvonta FINE:n viestintäpäällikkö Elina Antila muistuttaa, että kortinhaltija ei vastaa katoamisilmoituksen jälkeen tehdyistä veloituksista. Kun on sovitulla tavalla ilmoittanut kortin katoamisesta, vastuu kortin käytöstä lakkaa.

Jos veloitus on tehty ennen katoamisilmoitusta, maksu voidaan veloittaa tililtä ilmoituksen jälkeenkin. Ratkaisevaa on siis hetki, jolloin katoamisesta on ilmoitettu.

Antila muistuttaa myös, että jos kännykkä häviää tai varastetaan ja siinä on maksusovelluksia, kannattaa olla yhteydessä pankkiin mahdollisimman pian. Lisäksi joissain puhelimissa on mahdollisuus sulkea puhelin tai tyhjentää sen tiedot etätoimintona.