Asunnottomuus
Yhä useammalta puuttuu paikka, jota kutsua kodiksi. Pitkään jatkuneen myönteisen kehityksen jälkeen asunnottomuus on ollut kasvussa viime vuodet. Välittämisen teemavuosina Martat ovat mukana ehkäisemässä syrjäytymistä ja vahvistamassa turvallista arkea.
Asunnottomuuden moninaiset kasvot
Asunnottomuus ei aina näy ulospäin. Vuonna 2025 yli 4 500 suomalaisella ei ollut omaa kotia. Asunnottomat voivat elää asunnon puutteen vuoksi esimerkiksi ulkona, asuntoloissa tai laitoksissa. Monelle asunnottomuus tarkoittaa elämää ilman omaa kotia, tilapäisesti tuttavien tai sukulaisten luona yöpyen.
Pitkäaikaisasunnottomuudessa elämä ilman omaa kotia on jatkunut pitkään tai toistunut kerta toisensa jälkeen. Taustalla voi olla esimerkiksi taloudellisia vaikeuksia sekä päihde- tai mielenterveysongelmia, jolloin uuden kodin löytäminen ja siinä asuminen vaativat usein myös tukea.
Asunnottomuus voi koskea ketä tahansa: työkaveria, perheenjäsentä tai tuttavaperhettä. Suomessa elää asunnottomina kymmeniä perheitä. Kuitenkin suurin asunnottomien ryhmä on miehet. Joka neljäs asunnoton on nainen, mutta erityisesti nuorten asunnottomuus on lisääntynyt.
Asunnottomuuden taustalla on harvoin vain yksi asia. Kohonneet asumis- ja elinkustannukset, työttömyys, pienituloisuus, velkaantuminen sekä päihde- ja mielenterveysongelmat voivat vaikeuttaa asumista. Myös arjen ja talouden hallinnan haasteet voivat lisätä riskiä menettää koti.
Oma koti on hyvinvoinnin perusta
Pysyvä asumisratkaisu luo perustan terveydelle, toimeentulolle, koulutukselle, työlle ja osallisuudelle.
Koti on oma paikka, johon arki, muistot, läheiset ihmiset ja tutut tavat kiinnittyvät. Koti tuo elämään turvaa, jatkuvuutta ja tunnetta omasta paikasta.
Kun asuminen on turvattua, voimavaroja jää myös muuhun elämään: omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen, ihmissuhteisiin, opiskeluun, työhön ja tulevaisuuden suunnitteluun.
Arjen taidot ja taloustaidot auttavat rakentamaan sujuvaa arkea ja pitämään omasta kodista huolta. Käytännön tiedot ja taidot esimerkiksi asumisen menoista, sopimuksista, laskujen maksamisesta ja kodinhoidosta tuovat varmuutta arkeen.
Häätö voi johtaa kodin menettämiseen
Häätö voi olla viimeinen vaihe tilanteessa, jossa vaikeudet ovat kasaantuneet pitkään. Elämän kriisitilanteessa omat voimavarat voivat olla vähissä, laskut jäädä maksamatta ja avun hakeminen viivästyä. Siksi apua olisi tärkeää saada jo ennen kuin tilanne ehtii kriisiytyä.
Asunnottomuuden lailla myös häätöjen määrät ovat olleet kasvussa viime vuosina. Häätö on lakisääteinen prosessi, jossa asukas joutuu muuttamaan pois kodistaan esimerkiksi maksamattomien vuokrien tai muiden vakavien vuokrasopimuksen rikkomusten vuoksi. Vuokranantaja voi purkaa vuokrasopimuksen tekemällä kirjallisen purkuilmoituksen vuokralaiselle, jos lain mukainen peruste täyttyy.
Häätöjen ehkäiseminen on samalla asunnottomuuden ehkäisemistä. Mitä aikaisemmin asumisen tai talouden vaikeudet huomataan ja otetaan puheeksi, sitä paremmat mahdollisuudet on löytää keinoja kodin säilyttämiseen.
Vaikeuksien kanssa ei tarvitse jäädä yksin. Jos vuokranmaksu alkaa huolettaa, asiasta kannattaa kertoa vuokranantajalle mahdollisimman pian. Yhdessä voidaan etsiä keinoja tilanteen ratkaisemiseksi.
Tukea asumisen ja talouden haasteisiin saa esimerkiksi asumisneuvonnasta, sosiaalipalveluista, Kelasta, talous- ja velkaneuvonnasta, järjestöistä ja seurakunnista.
Koti kuuluu kaikille
Yhtenä Marttojen välittämisen tekona osallistumme asunnottomuuteen liittyviin tapahtumiin, kuten Asunnottomien yöhön. Tavoitteena on tuoda esille asunnottomuuden kasvua Suomessa ja olla mukana tukemassa asunnottomuustyötä tekeviä tahoja, kuten Asunnottomien yön kansalaisliikettä.
Asunnottomien yö on kansalaisliike, joka tukee jokaisen oikeutta omaan kotiin eli vakinaiseen asuntoon. Asunnottomien yön tapahtumia järjestetään vuosittain useilla paikkakunnilla YK:n kansainvälisen köyhyyden poistamisen päivänä 17.10.
Asunnottomien yön tapahtumissa muistutetaan asunnottomuuden syrjäyttävästä vaikutuksesta. Monella paikkakunnalla järjestetään tapahtumia, joissa tarjotaan ruokaa, lämpöä ja muita palveluita. Keskeisiä mukana olevia tahoja ovat paikallisten toimijoiden lisäksi Vailla vakinaista asuntoa ry ja Suomen köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen verkosto EAPN-Fin.