Talouden suunnittelu eli budjetointi

Hyvän suunnittelun avulla pidät tulosi ja menosi tasapainossa. Ota avuksesi Marttojen kirjanpito- ja budjettitaulukko tai Takuusäätön budjettilaskuri. Kumpikin löytyy tämän sivun sivupalkista (mobiilissa sivun lopusta).

Ostoksia ja maksuja on suunniteltava. Joka kuussa on toistuvia maksuja, jotka on pakko maksaa. Aiemmin otettuja lainoja voi joutua maksamaan pitkään, ennen kuin on varaa ostaa jotain uutta. Kaikkea ei voi saada: on päätettävä, mikä on meille tärkeintä ja mistä taas voimme luopua.

Tarkista rahatilanteesi

Selvitä ensin tulot, jotta näet paljonko voit käyttää rahaa velkaantumatta. Tuloja ovat esimerkiksi palkka, eläke, asumistuki ja muut tuet.

Pidä kirjaa menoistasi. Menoja ovat esimerkiksi asunnon vuokra tai vastike, laskut ja ostokset. Kirjaa menot päivittäin tai viikoittain kuiteista tai verkkopankista tarkistamalla. Muista laskea myös velat mukaan.

Tarkista kuun lopussa, kuinka paljon olet käyttänyt rahaa. Onko tili plussalla vai miinuksella? Jäikö rahaa säästöön?

Voit tarkistaa rahatilanteesi myös edellisiltä kuukausilta. Menot ja tulot on helpointa katsoa omasta verkkopankista. Ruokakauppojen kanta-asiakkaiden sovelluksesta näkee tarkemmin, mitä ostoksia olet tehnyt kunkin ketjun kaupoissa.

Tee taloussuunnitelma eli budjetti

Käytä rahatilanteen tarkistamisesta saatua tietoa apuna, kun suunnittelet seuraavien kuukausien budjettia. Voit tehdä budjetin valmiiseen pohjaan tai kirjoittaa sen paperille. Sivupalkista tai sivun lopusta löydät linkit marttojen budjetointilomakkeisiin ja Penno-sovellukseen. Myös sovelluskaupoista löytyy monia vaihtoehtoja budjettipohjaksi.

Budjetoimalla jaat rahasi etukäteen. Voit päättää jokaiselle eurolle oman tehtävän. Tämä auttaa myös muistamaan eräpäivät ja varautumaan maksuihin.

Lataa tästä Marttojen budjettilomake (Excel-taulukko)

Lisää budjettipohjaan ensin tulot. Arvioi tulot mahdollisimman todenmukaisesti, mieluummin hieman ala- kuin yläkanttiin.

Lisää budjettipohjaan sitten menot. Lisää ainakin nämä menot:

  • Joka kuukausi toistuvat menot. Näitä ovat esimerkiksi asunnon vuokra tai vastike, puhelinlasku, suoratoistopalvelut, säännöllisesti otettavat lääkkeet, pankkipalvelut, velan maksu ja kiinteä vesimaksu. Lisää oikea summa jokaisen budjetin kuukauden kohdalle.
  • Säännölliset menot, joissa on pidempi laskutusväli. Näitä voivat olla esimerkiksi sähkölasku, kotivakuutus ja kulutuksen mukaan laskutettava vesimaksu. Laske, kuinka paljon maksu on budjettikuukautta kohti ja jaa maksun summa kuukausille. Muista laittaa raha sivuun laskun maksamista varten.
  • Ruokamenot. Paljonko käytät kuukaudessa keskimäärin ruokaan? Voit jakaa ruokamenot ruokaostoksiin ja ravintolakäynteihin.
  • Muut menot. Esimerkiksi harrastukset, vaatteet, bussiliput ja autoilun kulut, muu matkustaminen, lasten tarvikkeet, hygieniatuotteet.
  • Säästöt. Käytä osa tuloista säästöjen kartuttamiseen. Niistä on hyötyä yllättävissä hankinnoissa tai elämäntilanteissa. Lisää budjettiin joka kuukaudelle oma rivi myös säästöön jäävälle summalle ja siirrä se palkkapäivänä suoraan erilliselle säästötilille. Säästä ainakin pieni puskurirahasto yllättävien tilanteiden varalle. Voit myös säästää vaikkapa matkailuun tai toteuttaaksesi jonkin haaveen.

Ovatko kuukauden tulot suuremmat kuin menot? Lisää yli jäävä summan esimerkiksi säästöihin.

Voit tehdä kuukausibudjetin pohjalta ruoka- ja muita menoja varten viikko- tai päiväbudjetin. Jaa käytettävissä olevat rahamäärät neljällä tai kuukauden päivien määrällä. Tämä on järkevää varsinkin silloin, kun sinulla on vain vähän rahaa käytettävissä. Rahankäyttöä voi olla helpompi hahmottaa, jos budjetoit rahat lyhyemmälle ajalle.

Ovatko kuukauden menot suuremmat kuin tulot? Jos kuukausibudjettia tehdessä näyttää, että menot ovat suuremmat kuin tulot, pysähdy miettimään. Mistä voit säästää, jotta et elä yli varojesi? Laskut täytyy maksaa ajallaan ja lainarahalla eläminen tulee kalliiksi. Siksi on parempi karsia menoistaan, kuin yrittää paikata talouttaan pikavipillä. Keskustele maksujen tärkeysjärjestyksestä läheisen kanssa. Voitte käyttää keskustelun apuna Välttämätön, tarpeellinen, turha -peliä.

Tarkista aina välillä, miten hyvin olet pysynyt tekemässäsi budjetissa. Tee tarvittaessa muutoksia budjettiisi tai siihen, mihin rahasi käytät. Tee vuoden lopussa vuosiyhteenveto ja arvioi koko vuoden onnistumista.

Konkreettiset tavoitteet auttavat sinua esimerkiksi säästämään. Tee arkisia, konkreettisia päätöksiä, tähän malliin:

”Laitan joka kuukausi säästöön 50 euroa.”

”Tulen toimeen ensi vuonna yhdellä luottokortilla.”

”Vähennän kulutustani etukäteen, jotta pärjään jäädessäni vanhempainvapaalle.”

”Laadin testamentin, jolla turvaan omaisuuden siirtymisen suvussa.”

”Kilpailutan tammikuussa sähkö- ja vakuutussopimukset.”

”Olen tyytyväinen siihen, mitä minulla on.”

Tuumaa ja toimi

Saat liikkumavaraa talouteen joko hankkimalla enemmän rahaa tai tyytymällä vähempään kulutukseen. Kumpi on mahdollista? Kumpaa haluat?

Onko jotain, josta voit ja haluat säästää? Mitä teet säästyneillä rahoilla?

Pohdi aika ajoin myös, miten hoitaisit taloutesi työelämän jälkeen tai jäädessäsi yksin.

Pysy kärryillä talouteen liittyvän teknologian, esimerkiksi uusien maksutapojen, kehityksessä.