Tänään imuroin ja pyyhin pölyt. Parin päivän päästä nurkissa pyörii taas villakoiria.Tuntuuko tutulta?

Pölytöntä kotia ei ole

Pölystä ei ikinä pääse kokonaan eroon, sillä sitä syntyy jatkuvasti: tavaroista, tekstiileistä ja meistä itsestämme.

Pöly koostuu pienistä, kiinteistä hiukkasista, jotka irtoavat eri materiaaleista. Hiukkaset liittyvät yhteen, leijuvat ilmassa ja laskeutuvat hitaasti tasoille ja lattioille.

Liikehdintä, imurointi ja tuuletus saavat aikaan ilmavirtauksia, joiden seurauksena pöly lähtee liikkeelle. Yksittäiset hiukkaset ovat usein näkymättömiä, mutta kun valo osuu sopivasti, voi nähdä pölyn leijailevan. Kun hiukkaset tarttuvat toisiinsa, muodostuu pölykertymiä, niitä kaikkien tuntemia villakoiria.

Huoneisiin kertyvä pöly sisältää ulkoa kantautunutta siitepölyä ja katupölyä sekä ihmisestä ja kotieläimistä lähtöisin olevaa hilsettä, karvoja ja ihokudosta. Huonepölyssä voi olla tekstiilikuituja, ruokapölyä, rakennus- ja sisustusmateriaalien hiukkasia, mikrobeja, paperikuituja, ulkoilmahomeita, kiviainesta, hiekkaa ja multaa.

Hyvä vai paha

Allergia- ja Astmaliiton allergianeuvoja Anne Vuorenmaa kertoo, että ihminen voi olla allerginen huonepölyn sisältämille erilaisille proteiineille, ei varsinaisesti itse pölylle. Enimmäkseen oireet ovat ärsytysoireita, mutta esimerkiksi eläinallerginen voi saada allergisia oireita. Ärsytys- ja allergiaoireet ovat hyvin samankaltaisia, tyypillisesti nenän tukkoisuutta ja nuhaoireita, mutta joillekin saattaa tulla myös astmaattisia oireita.

Pölyisyys heikentää sisäilman laatua. Säännöllisellä siivoamisella, hyvillä siivousvälineillä ja hyvällä ilmanvaihdolla voi vaikuttaa pölyn määrään ja huoneilman laatuun.

Pölyhysteriaan ei kuitenkaan ole aihetta. Joka kodissa, myös allergisen huushollissa, riittää normaali viikkosiivous. Anne Vuorenmaan mukaan liika puhtauskaan ei ole terveydelle hyvästä.

Hyvät välineet

Siivouksella poistetaan pinnoille laskeutuvaa karkeampaa pölyä. Hienojakoinen ilmassa leijuva pöly poistetaan ilmanvaihdon avulla.

Nihkeät mikrokuituliinat ja öljytyt siivousliinat ovat hyviä. Pöly tarttuu niihin eikä leviä ympäriinsä.

Pölynimurissa pitää olla riittävä imuteho ja hyvät poistoilmasuodattimet. Pölypussi vaihdetaan riittävän usein, jo ennen kuin se on pölystä pinkeä.

Tehoton imuri ja kuivat menetelmät, kuten lakaisu, voivat nostaa pölyn ilmaan ja huonontaa sisäilmaa.

Huonepölyssä voi olla

  • siitepölyä
  • katupölyä
  • hilsettä
  • karvoja
  • ihokudosta
  • tekstiilikuituja
  • ruokapölyä
  • rakennusmateriaalien hiukkasia
  • sisustusmateriaalien hiukkasia
  • mikrobeja
  • paperikuituja
  • ulkoilmahomeita
  • kiviainesta
  • hiekkaa
  • multaa.

Katso raikkaan kodin siivousteesti

Katso haastattelu toimivasta ilmanvaihdosta

 

 

Jaa sivu