Leena-Sisko Vanhatalo

Leena-Sisko Vanhatalo (s. 1949) on ollut Lauttijärven Martat ry:n jäsen 1.1.1975 alkaen. Hän on ollut yhdistyksen hallituksessa pitkään ja puheenjohtajana vuosina 1991–1998 ja 2005–2014. Toiminnan tilastointivastaava hän oli vuosina 2015–2019 ja piirin vuosikokousedustaja 2017–2020. Vanhatalo on ollut jäsenrekisterivastaava vuodesta 2016 ja nykyään retkitoimikunnan jäsen ja tiedottaja. Hän on ollut myös toissijainen jäsen Satamartat ry:ssä sen perustamisvuodesta eli vuodesta 1999 lähtien.

Vanhatalo on ollut aktiivisesti mukana piiritoiminnassa. Satakunnan Martoissa hän oli hallituksen jäsen 1992-1993 ja puheenjohtaja 1994-2001 sekä 2014-2015. Sittemmin Satakunnan Martat ja Varsinais-Suomen Martat yhdistyivät Lounais-Suomen Martoiksi. Siellä Vanhatalon luottamustoimia ovat toiminnan tilastointivastaava, kansainvälinen martta ja Vilppu-ryhmäohjaaja.

Vanhatalo on toiminut Marttajärjestön merkittävänä luottamushenkilönä. Vanhatalo kutsuttiin Marttaliiton kunniajäseneksi vuonna 2019. Hän on saanut järjestön korkeimman kultaisen ansiomerkin 2009 ja suorittanut Erikoisavaimen puutarhasta 2017.

Marttaliiton hallituskautena Vanhatalo oli mukana lukuisissa toimikunnassa, työryhmissä ja hallituspaikoilla. Hallituksen jäsen hän oli vuosina 2000–2007, joista kuusi vuotta hän toimi varapuheenjohtajana. Hän edusti valtakunnallista Marttaliittoa Naisten Valmiusliitossa (2008–2010) sekä ev.lut. kirkon ja Kirkkohallituksen kirkon maaseututoimikunnassa (2007–2012). Vanhatalo on toiminut puheenjohtajana Marttojen tyrnikirjojen työryhmässä.

Vanhatalon erityisalueena oli kansainvälinen työ, erityisesti Burkina Faso. Työ jatkui hallituskauden jälkeen Burkina Fason hanketarkastusmatkojen ajan vuosina 2004–2010. Kansainvälisten Marttojen aktiivina hän levittää edelleen kehitysyhteistyöstä saatuja positiivisia kokemuksia marttojen toiminnasta muille yhdistyksille ja vapaaehtoisille. Korona-aikana ja sen jälkeen hän on järjestänyt ukrainalaisille erilaisia kohtaamisen mahdollisuuksia kantaväestön kanssa ruokakursseilla ja yhteisen pöydän äärellä.

Vanhatalo on elämänsä aikana toiminut monenlaisissa järjestöissä ansiokkaasti toimintaa kehittäen. Hän on toiminut aina myönteisellä ja auttavalla asenteella kaikissa tehtävissään. Hän toimii aina innostaen ja jakaen oppimaansa muille.

Lue Vanhatalosta kirjoitettu artikkeli Martat-verkkolehdestä!