Paluu Karjalaan

Jatkosota alkoi kesäkuussa 1941, Sortavala vallattiin 15.8. Vielä samana päivänä kaupunkiin saapui siviiliauton kyydissä ensimmäisen marttojen puhdistusryhmä. Siivousta seurasi marttamajojen perustaminen ja nopeasti laajeneva kotitalousneuvonta.

Marttamajojen tapaan toimivia yksiköitä oli muuallakin Suomessa.
Esimerkiksi Suomussalmen marttojen paikallisliitto piti Marttalassaan Haukiperällä kanttiinia, jossa sai myös yösijan tarvittaessa. Vuosi 1941. 

Karjalaisten kaipuu kotiseudulleen vaati nopeita toimia. Hyvissä ajoin ennen Karjalan uudelleen valtausta oli tehty suunnitelmia alueen puhdistustöistä. Martat olivat saaneet virallisen kutsun osallistua tähän siivoustyöhön. Työntekijät oli koulutettu kesän aikana Helsingissä viikon kursseilla, joihin osallistui yksistään marttoja lähes 600. Kurssien luennoitsijat olivat lääkäreitä, terveyssisaria ja marttakonsulentteja. Niinpä kaikki oli valmiina, kun Sortavala vallattiin 15.8. Karjalan piiriliiton alueella puhdistustyöt alkoivat viikkoa myöhemmin 22.8.

Siivousryhmän jäsenistä nuorin oli vasta 16-vuotias Elli Pärnäinen, josta tuli myöhemmin Lea Aallon pitkäaikainen työtoveri. Marttojen saapumista kuvaa Elna Peltonen kirjassa Marttatyötä Laatokan Karjalassa sanoilla: ”…sirpaleita, törkyä ja puhelinlankoja kertyneenä sotkokseen kaiken kanssa. Raivaamista ja siivoamista oli loputtomasti.”
Puhdistustyössä martat olivat aluelääkärin alaisuudessa. Siivoustyön ohella marttojen vastuulla oli takaisin palaavan väestön muonittaminen.

Pioneerit olivat raivanneet alueet räjähteistä, mutta silti piti olla varovainen. Puhdistusryhmä eteni talo talolta. Rauta- ja kumirojut otettiin talteen. Pahin roju poltettiin pihalla. Seinistä revittiin seinäpaperit ja ne siveltiin kloorikalkilla. Puhtaan seinän lisäksi saatiin syöpäläiset hävitettyä seinistä. Syöpäläisiä tarkkailtiin, ja jos niitä ilmeni, talo vielä rikitettiin myöhemmin, sitten levitettiin uusi kloorikalkki tai suolakalkki seiniin. Talojen siivoustyön määrää kuvastaa se, että yksin Karjalan Marttapiiriliiton alueella käytettiin 22 tonnia kalkkia ja 10 tonnia kloorikalkkia seinien puhdistukseen.

Varsinainen siivoustyö saatiin päätökseen juuri ennen joulua 1941, mutta syöpäläis- ja rottasota jatkui siitä eteenpäinkin.

Marttamajat

Koska martoilla oli palaavan väestön muonistusvastuu, perustettiin sotilashallinto-osaston kanssa tehdyn sopimuksen mukaan tätä varten ruokamajoja, jotka kansan suussa saivat heti nimen marttamaja. Majoja hoitamaan tuli päivärahalla ja vapaalla ylläpidolla palkattuja vapaaehtoisia naisia eri puolilta maata. Palkkaus oli suoritettu jo etukäteen 60 työläisen osalta, jotta toiminta saataisiin käyntiin heti, kun se oli mahdollista. Majoja valvoi kunnan kotitalousneuvoja ja majanhoitajana toimi vanhempi, usein emäntä- tai kotitalouskoulun käynyt martta, jolla oli apulaisia.

Marttamajan paikaksi valittiin sopivan kokoinen talo, jonka siivousryhmä oli puhdistanut. Vaikka kunnat tekivät remontit ja yrittivät hankkia mm. helloja, tarvittiin silti lisätukea. Sitä saatiin muualta Suomesta hankittujen majojen kummiyhdistysten avulla. Kaikesta oli pulaa, ruoka-aineista, puhdistusaineista, astioista, huonekaluista jne. Hämeen-Satakunnan Piiriliitto lahjoitti huomattavan määrän huonekaluja majoja varten. Rahallista tukea saatiin myös Suomen Rajaseutuyhdistykseltä.

Majat tarjosivat teetä, korviketta ja ruokaa. Niissä oli yleensä kaksi makuuhuonetta toinen naisille toinen miehille, joissa aluksi ei ollut patjoja vaan makuupaikkana oli paljas permanto. Marttamajat olivat kuitenkin lämpimiä ja vapaita syöpäläisistä. Joissain majoissa kävi päivittäin tuhansia vieraita, tällaisia olivat Elisenvaara, Ilmpilahti, Kaurila, Matkaselkä, Salmi ja Suojärvi. Majoitus- ja ruokamaksut olivat kohtuulliset. Paikallisesti majat toimivat myös kylän kokoontumispaikkana, toimivatpa ne jossain kirkkoinakin.

Ensimmäinen maja perustettiin Kaurilaan 11.8.1941. Ruoka keitettiin avoimen taivaan alla viidellä sotasaalisvarastolta löydetyllä padalla. Majan hoitajat majoittuivat aluksi savusaunaan, kun muutakaan paikkaa ei ollut tarjolla.

Viipurissa toimineen Karjalan piiriliiton alueella majoja perustettiin 29, josta toimimaan jäi 10. Sortavalassa toimineen Laatokan Karjalan piiriliitona alueella niitä oli 25, josta 14 lopetti toimintansa vuoden 1942 syksyyn mennessä, koska evakoiden palattua matkalaisia ei enää riittänyt kaikkiin majoihin. Majoja perustettiin jonkin verran myös Pohjois-Karjalaan. Lisäksi marttamajan tapaan toimi yksiköitä Kainuussa sekä muutamilla rautateiden risteysasemilla kuten Tampereella ja Jyväskylässä.

Piirien paluumuutto

Laatokan Karjalan Marttapiiriliitto muutti Jyväskylästä takaisin Sortavalaan 27.10.1941. Samoihin aikoihin muutti myös Etelä-Karjalan Marttapiiriliitto Viipuriin. Tehtiin toimintasuunnitelma. Päätettiin palkata neuvoja joka kuntaan ja siitä lähti toiminta taas alulle. Majojen toimintaa jatkettiin, mutta osa majoista lakkautettiin vuoden 1942 aikana, koska kävijöitä ei enää ollut tarpeeksi. Jäljelle jäi 11 majaa. Seuraavana keväänä edessä oli laajat palstaviljelyt. Vuoden villiintyneenä olleet kasvimaat piti raivata takaisin käyttöön. Samoin oli peltojen laita. Peltoihin istutettiin perunaa. Esimerkiksi yksin Sortavalassa oli noin 500 palstaviljelijäperhettä.

Laatokan Karjalan Marttapiiriliiton historiikin kirjoittanut Elna Pelkonen hämmästelee sitä, miten martat onnistuivat hankkimaan kaikkea tarvitsemaansa neuvontatyön tueksi. Kangaspuitakin hankittiin jatkosodan aikana lukusia. Paljon kasvatettiin itse: pellavaa, villaa, kasviksia moneen tarpeeseen.

Tarpeeseen tullut tiivis neuvontatyö sai vastapainokseen runsaasti paikallisten marttojen pitämiä juhlia. Jotkut yhdistykset pitivät jopa viidet juhlat vuoden 1943 aikana. Niinpä Laatokan-Karjalan piirin alueella pidettiin 423 juhlatilaisuutta. Koska joka kunnassa oli marttaneuvoja, uusia yhdistyksiä ja kerhoja perustettiin lähes kaikkialle, missä niitä ei vielä ollut. Normaali toiminta ja ahkera juhlinta jatkui kevääseen 1944. Juhannuksen tienoilla ihmiset alkoivat siirtää tavaroitaan varmuuden vuoksi turvaan Savoon ja Pohjois-Karjalaan. Virastot pakkasivat arkistojaan ja yritykset varastojaan ja tuotantovälineitään mahdollisuuksien mukaan. Laatokan Karjalan Marttapiiriliiton alueella alettiin harmitella heinäkuun edetessä äkkinäisiä päätöksiä, sillä turvaan oli lähetetty huonekalut ja petivaatteet ja paljon muuta tarpeellista. Nopeimmat emännät ehtivät vielä korjata pellavasatonsakin ennen kuin lopullinen evakkokäsky tuli. Yhtä onnekkaita eivät olleet Etelä-Karjalan Marttapiiriliiton alueen ihmiset, joille evakkoon lähtö tuli aikaisemmin.

Kirsi Vesterbacka