Uusi vuosituhat alkoi uudistuksilla


Pirkanmaan Marttojen uusi opetuskeittiö 2009.

Järjestön historian mittavin sääntöuudistus toteutettiin vuonna 2007. Piiriliittojen nimet muutettiin piireiksi, jäsenlajeja lisättiin ja jäsenmaksu yhtenäistettiin. Piirien lisäksi muutama marttayhdistyskin joutui muuttamaan nimeään, kun heidän nimestään ei löytynyt sanaa martta missään muodossa. Esimerkkinä tästä porilainen Piraijat. Vaikka suositus oli, että yhdistyksen nimi olisi Martat tai Marttayhdistys, saivat Marttasakit ja Marttaklubit jatkaa toimintaansa vanhalla nimellään.

Keväällä 2002 Emäntälehti Martat täytti 100 vuotta. Tilaisuutta juhlittiin mm. ottamalla näköispainos ensimmäisestä numerosta järjestämällä juhlakonsertti Finlandia-talolla. Oman lehden tekemisestä jäsenlehdeksi on puhuttu monia kertoja sadan vuoden taipaleen aikana. Alma Forsténin haave jäsenlehdestä saatiin vihdoin täytettyä, kun lehti alkoi tulla jokaiseen marttakotiin sääntöuudistuksen jälkeen vuonna 2007. Unelman toteuttamiseen tarvittiin siis 105 vuotta! Lehden uudeksi nimeksi valittiin ytimekkäästi Martat.

Ensimmäinen piireistä, Pohjois-Karjalan Martat, täytti 100 vuotta vuonna 2007 ja nuorin piireistä, Etelä-Savo Martat, seuraavana vuonna 50 vuotta. Molempia juhlittiin juhlakonserteilla. Joensuun juhlaan osallistui bussilasteittain marttoja eri puolilta maata.

100-vuotisjuhlavuoden aikana marttajärjestöä muistaneiden lahjoitusvaroilla neuvottiin lapsiperheitä. Vuonna 2008 valmistui kirja Pikkukokki keittiössä ja piirit järjestivät kursseja pikkukokkiohjaajille. Ajatuksena oli, että martat voisivat paikallisesti elvyttää yhdistyksissä tapahtuneen pikkukokkien kurssitoiminnan.

Maahanmuuttajille ja muille erityisryhmille suunnattu neuvonta lisääntyi entisestään. Burkina Fasossa marttojen kustantama aurinkoenergialla toimiva leipomo saatiin toimintaan vuonna 2008 ja yhteistyötä jatkettiin vielä pari vuotta ympäristön siivouskampanjoinnin merkeissä. Leipomon tuotto takaa neuvonnan jatkamisen alueella marttayhteistyön päätyttyäkin. Martat osallistuivat leipomon rakennuskustannuksiin mm. leipomalla myyjäisiinsä Aurinkoleipää.

Marttojen valtakunnallinen neuvontapuhelin keskitettiin Uudenmaan ja Pirkanmaan Martoille. Samalla lisättiin internettiin www.martat.fi kotisivuille neuvontaosuutta. Uudistetut sivut otettiin käyttöön 2005 ja seuraava uudistus tehtiin tammikuussa 2009. Uuden vuosituhannen haasteisiin vastattiin tehostamalla verkkosivujen kautta tapahtuvaa neuvontaa. Marttojen apuun on totuttu luottamaan, joten on vain luonnollista, että myös uusilla tiedonhankkimisvälineillä tietoa etsittäessä tulee mieleen marttojen apu. Jälkimmäisessä uudistuksessa otettiin myös julkiseen käyttöön Martta-blogi.  Martat.fi loppuinen sähköposti otettiin käyttöön 2004.

Marttatalo Uudenmaankadulla kaipasi remonttia. Ajan kuluminen ja television runsas kokkiohjelmien tarjonta siirsi katseet marttojen opetuskeittiöihin, ja Marttaliitossa tultiin siihen ajatukseen, että keittiöt kaipaisivat modernisointia. Tuumasta ryhdyttiin nopeasti toimeen. Marttatalo muutti 2008 kesällä Lapinlahdenkadulle. Uudessa kiinteistössä jatkui peruskorjaus vuoden 2009 ajan ja kesällä 2009 avattiin Ravintola Martta ja vähän myöhemmin uusi kahvila Deli&Café Martta. Samaan aikaan ostettiin ja kunnostettiin uusia kiinteistöjä myös piirien toimistoiksi ja opetuskeittiöiksi eri puolilla maata. Uudet tilat sijaitsivat pääasiassa katutasossa ja torin läheisyydessä, jolloin niihin oli helppo astua sisään ja tutustua toimintaan.

Vuosikymmenen lopussa alkoi tapahtua marttayhdistyksissä outoja asioita. Kotoilu oli tullut muotiin. Jäsenmäärä kääntyi jyrkkään kasvuun, ja uuden tulemisen kokenut neulebuumi palautti sukankutimet marttailtoihin.

Kirsi Vesterbacka