Pääsiäinen 1950-luvulla
Isot vuotuiset juhlat ovat toisaalta traditio, toisaalta on mukava kokeilla jotain uutta. Martoilla pääsiäiseen liittyvä neuvonta on ollut lähinnä ruuanlaittoon ja pöytien kauniiseen kattamiseen liittyvää.
Pääsiäiskattaus yhdelle 1955
Marttojen perinnetietokeskuksen marttatuvassa ja neuvojan huone -nurkkauksessa elettiin 1950-lukua. Niinpä joka pääsiäiseksi molempia koristeltiin 1950-luvun malliin. 1950-luvulla käytettiin paljon itse tehtyjä koristeita. Kerättiin pajunkissoja, hyödynnettiin koivun oksia, puhallettiin munat tyhjäksi ja maalattiin ne tai täytettiin mullalla ja kylvettiin ruohon tai viljan siemeniä. Tiput ja puput olivat pääasialliset koristeet. Ne tehtiin langasta, paperista tai rautalangasta. Jossain mobilessa saattoi lennellä uskaliaasti myös noita-akka luutineen. Kaupasta ostettiin tulppaaneja.
Marttojen katettujen pöytien näyttelyissä oli merkille pantavaa vielä ainakin 1950–60-luvulla yhden ihmisen pöytäkattausten yleisyys. Aina ei oletettu, että oli sukua ja ystäviä jakamassa juhlapöydän antimia. Oletuksena oli kuitenkin, että pöytä katettiin eikä vain hotkaistu ruokaa soffalla.
Pöytiä koristivat keltaiset liinat. Kaitaliinana voitiin käyttää myös pääsiäisaihein painettua kiiltopaperia. Useimmiten tällaiset painokuvat laitettiin kuitenkin seinälle.
Martan pääsiäispöytään kuului sulassa sovussa mämmit ja pashat. Pullasta leivotaan tavallista keltaisempaa laittamalla siihen sahramia. Ellei sitä ollut saatavilla, laitettiin ainakin enemmän voita ja paljon rusinoita. Itäisempää perinnettä on kulitsojen leipominen.
Kananmunat eri muodoissa kuuluivat ruokapöytään ja kahvipöydän suolaiseksi tarjottavaksi. Lammasta syötiin eri muodoissa. Turun saaristossa syötiin lampaan päätä, jossain muualla taas lampaan viulua. Jälkiruuaksi tarjottiin itse tehtyä mämmiä aidosta tuohiropposesta, joka sai mämmin maistumaan vienosti koivulle. Savolaiset saattoivat paistaa tuohiropposessa myös pannurieskaa.
Vielä 1950-luvulla pääsiäinen oli harras juhla. Kiirastorstai-iltana ja pitkäperjantaina ei päässyt elokuviin eikä järjestetty tansseja. Molemmat olivat kiellettyjä. Vasta pääsiäispäivinä oli aihetta juhlaan. Länsi-Suomessa puhuttiin pääsiäislauantain trulleista, itäsuomalaiseen perinteeseen kuului virpominen palmusunnuntaina ja palkan hakeminen viikon kuluttua. Niin pääsiäisen perinneruuat kuin muutkin juhlatraditiot alkoivat vähitellen sekoittua keskenään.
Kirsi Vesterbacka