Talousneuvonta – uusi neuvonta-aihe

Elli Saurio oli opiskellut kansantaloustiedettä ja kiinnostunut kodin talouteen liittyvistä asioista. Niinpä tästä aiheesta tulikin Martoille uusi neuvonta-aihe puutarhanhoidon, ruuanlaiton ja kodinhoidon lisäksi.


Kirjanpitoa päivän päätteeksi, martta poikineen Lievestuore 1959. 

Kodin talous otettiin järjestössä erillisenä aiheena käyttöön vuonna 1933 kun neuvojille pidettiin maalaisemännän kirjanpitokurssi ja piiriliitot alkoivat kirjanpidon neuvonnan maalaistaloissa. Marttojen keskuudesta valittiin erityisiä kirjanpitotiloja, joiden keräämistä tiedoista voitiin tehdä kotitaloudellisia laskelmia.

Martoille pidettiin myös ruokatalousbudjettikurssia, jossa käsiteltiin sekä raha- että ravintoainelaskelmia. Martat pitivät kirjaa perheen ruoka-ainekulutuksesta. Varsinaisen laskemistyön tekivät useimmiten konsulentit. Laskelmien perusteella saatiin tietää, millainen ruuan koostumus oli ja mitä 1 000 kcal ravintoa maksoi. Laskelmien tekoon liittyivät myös marttaillat ja kurssit. Näissä tilaisuuksissa pohdittiin mitä parannuksia oikean ruokavalion saavuttamiseksi oli tehtävä.

Seuraavaksi tarkkailuun otettiin puutarhatalous, josta pidettiin 1930-luvun lopussa eri piiriliittojen alueilla puolitoista vuotta kestäneitä kilpailuja. Tarkkailun avulla tutkittiin mitä puutarhanhoito maksaa sekä mitä ja kuinka kannattaa viljellä, jotta viljely olisi tehokasta. Jotta kirjanpito ja laskelmat olisivat innostaneet mahdollisimman monia, laitettiin pystyyn kilpailuja. Esimerkiksi Pohjois-Karjalan piiriliiton alueella kilpailuun osallistui 42 marttaperhettä vuonna 1937.

Perheenemäntien ajankäyttöä seurattiin ja siitä järjestettiin Emäntälehdessä julkaistu kilpailu. Siihen ilmoittautuneista 53 marttaa jaksoi jatkaa ajankäyttönsä kirjaamista vähintään puolen tunnin tarkkuudella kokonaisen vuoden ajan. Kerätyt tiedot olivat ainutlaatuisia ja Marttaliiton toiminnanjohtaja Elli Saurio teki niistä myöhemmin väitöskirjan.

Talouslaskelmat olivat esillä myös näyttelyiden yhteydessä. Esimerkiksi vaatetaloutta käsittelevässä näyttelyssä oli esillä 6 henkisen perheen koko vaatevarasto liinavaatteineen. Näyttelyn yhteydessä esiteltiin kustannuslaskelmia.

Kirsi Vesterbacka