Ansiomerkkien historiaa
Ansioituneita marttoja ja marttatoimintaa paljon tukeneita tahoja on muistettu ansiomerkein vuodesta 1921 alkaen. Ansiomerkki suunniteltiin jäsenmerkin pohjalta. Siinä on sama seppelöity M-kirjain kuin jäsenmerkissäkin. Erotuksena tavallisesta jäsenmerkistä on koko tai materiaali. Järjestön kahtiajakautumisen vuoden 1923 jälkeen ansiomerkkejä on jaettu suomen- ja ruotsinkielisissä järjestöissä eri tavoin. Suomenkielinen järjestö laati ensimmäiset varsinaiset säännöt merkkien jakamisesta vuonna 1927.
Kultaiset ansiomerkit (1921 alkaen)
Marttaliiton toiminnassa erityisesti ansioituneet martat voivat saada kultaisen ansiomerkin. Pieni kultainen ansiomerkki on jäsenmerkin kokoinen, mutta kultainen merkki, joka voidaan marttapiirien ja -yhdistysten anomuksesta ja Marttaliiton hallituksen päätöksellä myöntää ansioituneille martoille. Suurta kultaista ansiomerkkiä ei voi anoa, vaan merkki myönnetään Marttaliiton toiminnassa ansioituneille. Merkki on jäsenmerkkiä ja pientä kultaista ansiomerkkiä muutaman millin isompi. Kokoeron näkee silmällä ilman, että pienempi merkki on rinnalla.
Ensimmäisen kultaisen ansiomerkin sai vuonna 1921 silloinen puheenjohtaja Fanny Hult, joka sai merkin 60-vuotissyntymäpäivänään. Seuraavan kerran kultainen merkki annettiin vuonna 1923 Lucina Hagmanille hänen 70-vuotissyntymäpäivänä. Hagmanille annettu merkki oli ensimmäinen suomenkielisten marttojen jakama merkki, koska järjestö oli jakautunut kielen mukaan kahtia vuonna 1923.
Vuonna 1924 järjestön 25-vuotisjuhlassa suuri kultainen merkki annettiin puutarhaneuvonnan uranuurtaja Alma Forsténille sekä kolmelle merkittävälle perustajajäsenelle: Cely Mechelinille, Dagmar Neoviukselle ja Alli Nissiselle. Pienemmän kultaisen merkin sai saman vuoden marraskuussa neiti Kerstin Key kiitokseksi mallikeittiönäyttelyn aikaansaamisesta.
Vuonna 1925 kultaisen merkin saivat maakunnallisen työn uranuurtajat Gunilla Cleve, Augusta Laine, Elin Malin, Elvi Grotenfelt ja Tekla Lampén.
Sota-aikaan ja sen jälkeen, kun kullasta oli pulaa, ei merkin jakaminen ollut aina helppoa. Esimerkiksi Ellen Siivonen on muistellut, kuinka hänen merkkiään varten vuonna 1945 oli käännytty Ellenin aviopuolison puoleen. Puoliso olikin löytänyt osto- ja myyntiliikkeestä kultasormuksen, josta merkki saatiin teetettyä.
Suuri kultainen ansiomerkki voidaan myöntää myös marttajärjestöön kuulumattomalle henkilölle, joka ”merkityksellisellä” tavalla ja pitkän aikaa on joko henkisesti tai taloudellisesti tukenut piirin tai Marttaliiton valtakunnallista työtä. Ensimmäiset järjestön ulkopuoliset merkkien saajat olivat Amos Anderson vuonna 1925 ja Lohjan kalkkitehtaan omistanut Petter Forsström, molemmat innokkaita marttatyön tukijoita ja puolestapuhujia. Petter Forsström oli leikillisesti todennut kuultuaan, että sai merkin numero 2 ”Harmi etten ollut yhtä hyvä Martta kuin Hufvudstadsbladetin Amos Anderson”.
Hopeinen ansiomerkki (1965 alkaen)
Hopeinen ansiomerkki otettiin käyttöön vuonna 1965. Sitä ennen jaettiin kunniakirjoja. Hopeinen ansiomerkki eroaa jäsenmerkistä koon puolesta. Merkin halkaisija on jäsenmerkkiä muutamia millejä isompi.
Pronssinen ansiomerkki
Uusin tulokas ansiomerkkien joukossa on pronssinen ansiomerkki, joka on jäsenmerkin kokoinen, ja valmistettu pronssista.
Konsulentin ansiomerkki
Marttaneuvojille ja konsulenteille jaettiin aiemmin omia ansiomerkkejä. Niissäkin oli Marttojen M-tunnus, mutta se oli kiinnitetty mustalle emalipohjalle. Merkkejä oli hopeista ja kultaista. Nykyisin työntekijöille myönnetään samanlaisia merkkejä kuin martoille, mutta ansioperusteet ovat erilaiset.