Salme Holma

Salme Holma (o.s. Pietikäinen; s. 24. tammikuuta 1936) on toiminut Marttaliiton kunniapuheenjohtajana vuodesta 2014 alkaen. Marttaliiton hallituksen puheenjohtajana Holma toimi 19751979 ja valtuuston puheenjohtajana 19831991.


Kunniapuheenjohtaja Salme Holman videohaastattelu on vuodelta 2016.


Holma tuli Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen opiskelijana vuonna 1958 kotitalousharjoitteluun Tuusulanjärven rannalla sijaitsevaan Ravintola Krapinhoviin. Harjoittelu muuttuikin elämänmittaiseksi matkaksi, kun Holma vihittiin tilan pojan Matti Holman kanssa vuonna 1963. Pariskunnalle syntyivät lapset Anne ja Pekka Holma.

Naimisiinmenon jälkeen Holman anoppi, kotitalousopettaja Maire Holma, houkutteli hänet mukaan marttatoimintaan. Maire Holma oli itse valmistunut vuonna 1932 kotitalousopettajaksi Järvenpään kotitalousopistosta, ja hänen ensimmäinen työpaikkansa oli tuolloin ollut Marttaliitto.

Anoppini oli marttojen martta, joka kiersi kotitalouskonsulenttina rajaseutuja Itä-Suomessa. Hän kertoi, miten mökit olivat siellä köyhiä ja harmaita. Kun mökin ikkunaan ilmestyi punainen pelargonia ja valkeat verhot, tiesi, että nyt siellä oli martta.

Salme Holman ensimmäinen yhdistys oli Tuusulan Marttayhdistys, josta hänet vuonna 1971 valittiin Marttaliiton hallitukseen. Ensimmäisessä yhdistyksessään Holma näki, miten tärkeää on, että uusia jäseniä saadaan toimintaan mukaan. Yhdistys oli sen perustaneille martoille rakas toiminta- ja tapaamispaikka, mutta toiminta hiipui, kun mukaan ei saatu nuoria. Kun Holma valittiin Marttaliiton hallitukseen vuonna 1971, hän nosti esiin saman pulman: miten nuoret saadaan mukaan toimintaan. Holman neuvo oli toiminnan monipuolisuus. kokoontumisia ei tarvitsisi pitää usein, jos ohjelma vain olisi monipuolista.

Hallituksesta alkoi Holman 20 vuotta kestänyt järjestöura. Hallituksen puheenjohtajana Holma oli vuosina 19751979, valtuuston jäsenenä vuodesta 1979 ja valtuuston puheenjohtajana vuosina 19831991.

Hallituksen työskentely oli erittäin päämäärätietoista. Silloin keskityttiin kotitalousneuvontaan. Ajettiin hyviä asioita, kehitysyhteistyötä ja perheen hyvinvointia. Eduskuntaan käytiin monet kerrat viemässä aloitteita. Voimakkaasti ajettiin esimerkiksi perheenemäntien asiaa: kotona olevien äitien eläke oli meille tärkeä kysymys

Salme Holma näki, että marttojen järjestökuvaa oli kirkastettava totuutta vastaavaksi, siis ajanmukaiseksi, nuorekkaaksi, reippaaksi ja toimivaksi. Salme Holman puheenjohtajakaudella käynnistettiin marttajärjestön kehitysyhteistyötoiminta Afrikassa sekä vahvistettiin nuorten perheiden kotitalousneuvontaa.

Marttarttatyön lisäksi Salme Holma on ollut mukana mm. kunnan luottamustoimissa ja koululautakunnan puheenjohtajana. Marttaliiton kunniapuheenjohtajaksi Holma kutsuttiin vuonna 2014. Holmalle on myönnetty myös Marttaliiton kultainen ansiomerkki.

Marttatyö on niin arvokasta. Kun koti voi hyvin, koko yhteiskunta voi hyvin. Arjen hallinnan opettaminen on keskeinen asia. Nykyisin toiminta hajaantuu monenlaiseen, kun pitää haalia rahaa eri tahoilta, mutta eri suuntiin lähtöä pitää varoa.