Sirpa Pietikäinen
Sirpa Pietikäinen (19.4.1959 Parikkala) toimi Marttaliiton hallituksen puheenjohtajana vuosina 2018–2026. Kokenut poliitikko korosti rohkeaa toimintaa, yhteisöllisyyttä ja kestävän arjen merkitystä järjestön toiminnassa. Pietikäisen kaudella Marttaliitto vahvisti asemaansa yhteiskunnallisena vaikuttajana erityisesti ympäristövastuun ja ilmastotyön saralla.
Sirpa Pietikäinen on kotoisin Hämeenlinnasta. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Hämeenlinnan Yhteiskoulun lukiosta, jonka jälkeen hän suoritti kauppatieteiden maisterin tutkinnon Helsingin kauppakorkeakoulussa. Pietikäinen nousi eduskuntaan 23-vuotiaana vuonna 1983. Hän toimi vuosina 1983–2003 Kokoomuksen kansanedustajana ja vuosina 1991–1995 ympäristöministerinä. Vuodesta 2008 lähtien hän on työskennellyt europarlamentaarikkona.
Pietikäinen innostui Marttojen toiminnasta 1990-luvulla ollessaan ympäristöministerinä. Hänen mukaansa Martat on radikaali naisliike, joka on aina ollut ajassa kiinni. Radikaalius on tarkoittanut Pietikäisen mukaan sivistystyötä: työtä sivistyksen, oppimisen ja naisten tasa-arvon puolesta. Martat ovat hänen mukaansa vahvistaneet naisten taloudellista itsenäisyyttä, kotitaloustaitoja ja arjen hallintaa. Pietikäinen liittyi Marttojen jäseneksi vuonna 2009. Ennen liiton puheenjohtajuutta Pietikäinen toimi Marttaliiton varapuheenjohtajana kaksi vuotta.
Puheenjohtajana Pietikäinen korosti hyvinvointia, tasa-arvoa ja ympäristövastuuta. Hän halusi vahvistaa Marttojen vaikuttavuutta erityisesti ruokastrategiassa. Hänen mukaansa ruoan ympärille kytkeytyy isoja haasteita liittyen ilmastonmuutokseen ja kestävään kehitykseen.
Pietikäisen puheenjohtajakauden alkuvuosina Marttojen teemoina olivat muun muassa kestävä arki ja kohtuullisuus. Martat ohjasivat kohtuulliseen kulutukseen, ilmastokestävään arkeen ja luonnonvarojen säästämiseen. Koronapandemian aikaan Pietikäinen korosti tarvetta tukea ihmisen turvallisia kohtaamisia ja vahvistaa yhteisöllisyyttä poikkeusaikana. Martat siirsivät toimintaansa verkkoon ja kehittivät uusia tapoja tukea ihmisten arkea poikkeusaikana. Marttajärjestön 125-vuotisjuhlavuonna 2024 teema oli metsä, ja yhteistyössä Luonnonperintösäätiön kanssa hankittiin Marttametsä Iitistä. Tavoitteena oli vahvistaa marttojen luontosuhdetta ja ohjata ihmisiä luontoon.
Kauden lopussa Pietikäinen painotti erityisesti varautumista, arjen taitoja ja yhteisöllisyyttä tilanteessa, jossa ilmastonmuutos ja turvallisuustilanteen muutokset haastavat arkea. Hän korosti, että marttojen vahvuus on kyvyssä toimia ja uudistua epävarmoina aikoina. Marttaliiton vuosikokouksessa vuonna 2026 hallituksen väistyvä puheenjohtaja korosti rohkean toiminnan ja yhdessä tekemisen merkitystä muuttuvassa toimintaympäristössä. ”Epävarmoina aikoina pahinta on jähmettyminen. Marttojen vahvuus on kyvyssä toimia, uudistua ja tarttua haasteisiin”, puhui Pietikäinen. Pietikäinen nosti esiin varautumisen, arjen taitojen ja yhteisöllisyyden merkityksen tilanteessa, jossa esimerkiksi ilmastonmuutos ja turvallisuustilanteen muutokset haastavat arkea.
Tasa-arvo oli Pietikäiselle tärkeä arvo Marttojen toiminnassa. Hän korosti, että Martoissa kaikki ovat samanarvoisia, ja tämä näkyy muun muassa maahanmuuttajien, nuorten ja erilaisista taustoista tulevien ihmisten mukaan ottamisessa marttatoimintaan. Pietikäistä viehätti martoissa erityisesti yhteisöllisyys, joka ei ole vain tunne, vaan konkreettinen tapa rakentaa luottamusta ja selviytymiskykyä.
Maailma muuttui kovaa vauhtia Pietikäisen puheenjohtajakaudella. Pietikäisen mukaan muutokseen tulee suhtautua toiminnalla. Voimaannuttaminen, osallistuttaminen ja arjen hallinta ovat olleet Marttaliiton strategiassa mukana ja ne vahvistavat ihmisten resilienssiä.
Mennään ihan marttana eteenpäin. Yhdessä, uteliaina ja toisiamme tukien. Se on kantanut ennen ja kantaa myös tulevaisuudessa.
Puheenjohtajakaudellaan Pietikäinen kiersi laajasti Suomea ja tapasi marttoja. Pietikäinen jatkaa Marttojen jäsenenä puheenjohtajakautensa jälkeen. Martoilta hän kertoo oppineensa valtavasti: kansalaisjärjestöjen voiman, käsityötaitoja, Marttojen historian sisukkuuden sekä konkreettisia arkisia taitoja, joita ei opi kokoushuoneissa.
Poliittisen uran lisäksi Pietikäinen on kokenut hallitusammattilainen. Marttaliiton puheenjohtajuuden lisäksi hän on toiminut muun muassa Mieli ry:n puheenjohtajana sekä useissa muissa luottamustehtävissä.
Sirpa Pietikäisen luottamustoimia
Marttaliiton puheenjohtajuuden lisäksi Pietikäinen on toiminut Mieli ry:n puheenjohtajana vuodesta 2020. GlobeEU:n puheenjohtaja hän on ollut vuodesta 2009 lähtien. Pietikäinen on myös Muistiliiton (Alzheimer-keskusliitto) liittovaltuuston varapuheenjohtaja ja Alzheimer Europen hallituksen jäsen, Kehitysvammaisten taiteilijoiden tuki ry:n hallituksen jäsen, Koneen Säätiön Saaren kartanon johtokunnan puheenjohtaja ja Lammin säästöpankin hallituksen jäsen.
Pietikäinen toimi Viherympäristöliitto ry:n puheenjohtajana vuosina 2010–2017, Reilun Kaupan edistämisyhdistyksen puheenjohtajana 1999–2005, Suomen YK-liiton puheenjohtajana 1996–2007 ja YK-liittojen maailmanjärjestön WFUNA:n puheenjohtajana 2000–2004.