Keskiluokan keittiö 1900-luvun alkupuolella. Kuva Marttojen suuresta kiertonäyttelystä ”Koti 60 vuotta” vuodelta 1959.

Uusi vuosisata alkoi Sivistystä kodeille -yhdistyksessä nimenmuutoksella: 25. syyskuuta 1899 järjestön johto sai ilmoituksen, ettei Senaatti ollut hyväksynyt Sivistystä kodeille -yhdistyksen sääntöjä. Esteenä pidettiin sanan ”sivistys” esiintymistä yhdistyksen nimessä. Taustalla oli Venäjän hallinnon edustajien epäluottamus aatteelliseen kansansivistystyöhön.

Aatteellisten järjestöjen määrä oli lisääntynyt Suomessa huomattavasti 1890-luvulla. Kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov kiinnitti erityistä huomiota sellaisiin järjestöihin, joiden sääntöihin oli kirjattu mahdollisuus perustaa alueellisia osastoja. Niiden avulla keskushallinto pelkäsi järjestöjen välttelevän kontrollia.

Alli Nissinen keksii nimen ”Martat”

Keskustoimikunta päätti hakea yhdistykselle nopeasti uutta nimeä. Useiden ehdotusten joukosta nimeksi valikoitui Alli Nissisen keksimä ”Martat”. Nimi otettiin raamatusta, koska sen uskottiin vetoavan virkamiehiin, jotka suhtautuivat suopeasti uskonnollisiin yhdistyksiin. Betanian Martan puuhakas henkilökuva sopi lisäksi hyvin yhdistyksen tarkoitukseen.

Hakemus yhdistyksen sääntöjen hyvksymisestä lähetettiin senaatille, keisarille osoitetun kirjeen kera. Kirjeen allekirjoittajina oli vaikutusvaltaisia naisia: pedagogi Signe Häggman, opettaja Ida Godenhjelm, professorin rouva Elna Pipping, pastorin rouva Karin Polviander ja Ina Rosqvist, joka oli Suomen ensimmäisiä naislääkäreitä.

Kansanedustajat ja puoluetoverit Lucina Hagman ja Alli Nissinen yhteiskuvassa vuonna 1907. Kumpikin kuului ensimmäisten suomalaisten naiskansanedustajien sukupolveen.

Senaatti hyväksyy Martta-yhdistyksen perustamisen

Heinäkuussa 1900 keskustoimikunnalle ilmoitettiin, että senaatti oli hyväksynyt uuden yhdistyksen säännöt 12. heinäkuuta 1900. Tämän jälkeen 23. lokakuuta keskustoimikunta kutsui koolle suuren kokouksen, jossa päätettiin uuden Martta Yhdistys – Föreningen Martha -nimisen kaksikielisen yhdistyksen perustamisesta uusilla senaatin hyväksymillä säännöillä. Kokous pidettiin 31. lokakuuta klo 18 Helsingin Ruotsalaisen Tyttökoulun juhlasalissa, osoitteessa Bulevardinkatu 18.

Osanottajia kokouksessa oli yli sata. Heistä noin 20 oli tullut paikalle maakunnista, joissa neuvontatyö oli aloitettu. Samassa kokouksessa päätettiin siirtää Sivistystä kodeille -yhdistyksen varat uudelle yhdistykselle. Yhdistyksen ensimmäiseen hallitukseen, eli keskuskomitean jäseniksi, valittiin Lucina Hagman (puheenjohtaja), Sofia Streng (varapuheenjohtaja), Fanny Hult (sihteeri) ja Betzey Quist (rahastonhoitaja) sekä varsinaisiksi jäseniksi Hanna Cederholm, Maissi Erkko, Cely Mechelin, Dagmar Neovius ja Alli Nissinen. Varajäseniksi valittiin Sanny Ekström, Signe Häggman ja Ina Törnqvist-Tarjanne.

Lucina Hagman erosi melko pian puheenjohtajan tehtävästä muiden kiireellisten tehtäviensa vuoksi, jolloin puheenjohtajaksi valittiin Cely Mechelin aina vuoteen 1902 asti. Hänen jälkeensä puheenjohtajina toimivat Sofia Streng 1902–1903, Lilly Krogius 1904–1904 ja Fanny Hult, joka toimi tehtävässä pitkään, aina vuoteen 1924 asti. Ennen puheenjohtajuutta Hult toimi järjestön ensimmäisenä palkattuna työntekijänä. Sihteerin työ vastasi nykyisen pääsihteerin roolia, ja työstä Hultille maksettiin palkkaa 50 markkaa (nykyrahassa noin 250 euroa kuukaudessa). Fanny Hultin tultua puheenjohtajaksi järjestön sihteeriksi valittiin Elin Nylander (1904–1906), Ester Engström (1906–1910) ja Elli Jahnsson (1910–1914).

Kurkijoen Marttala oli ensimmäinen marttojen oma rakennus koko maassa. Talo ostettiin 1908 ja se on edelleen pystyssä, nykyisin asuinkäytössä. Kuvassa ollaan värjäyskursseilla 1920-luvulla.

Toiminta laajenee ja hakee muotoaan

Vuosisadan ensimmäinen vuosikymmen oli Martta-Yhdistyksen toiminnan laajentumisen aikaa. Alkuvuosina luotiin pohja myös nykyiselle marttatoiminnalle: aloitettiin marttaillat, puutarhaneuvonta sekä kasvisten hyödyntäminen ruoanlaitossa. Neuvontatavoiksi muotoutuivat havaintoesitykset, luennot, kurssit ja ohjelmalliset emäntäpäivät. Vuoden 1905 suurlakko ja alkuinnostuksen häviäminen seisauttivat marttatoimintaa useilla paikkakunnilla, erityisesti kaupungeissa. Emäntälehti ja omien neuvontakirjasten julkaisu antoivat toimintaan uudelleen ryhtiä, luomalla kentälle selkeämpiä toimintamalleja. Valtionavun saaminen johti paikallisten marttapiirien, eli silloisten haaraosastoliittojen syntymiseen. Piirien tehtävänä oli jakaa valtioapu edelleen tasaisesti neuvontatyötä tekeville yhdistyksille.

Lähetit tekivät kotikäyntejä päivisin, ja tärkeäksi toimintamuodoksi tulivat jo ensimmäisestä toimintasyksystä lähtien ompeluillat, joita pidettiin kansannaisille ja tehtaantytöille iltaisin esimerkiksi kouluissa. Ohjelmassa oli esitelmiä, laulua ja keskustelua alustusten pohjalta. Alustuksia eivät pitäneet vain lähetit ja järjestön puuhanaiset vaan myös tavalliset naiset. Näin toteutui järjestön idea siitä, että naiset oppivat toisiltaan. Kotitalouteen liittyvien asioiden lisäksi tilaisuuksissa puhuttiin paljon äänioikeudesta, äänestämisestä ja yleensä yhteiskunnallisista asioista. Ansioituneena pidettiin esimerkiksi erään työläisnaisen alustusta Työläisnaisen palkoista ja millaiseksi he itse työnsä arvostavat.

Ensimmäisen kymmenen toimintavuoden aikana martat opettivat monilla paikkakunnilla sunnuntaisin lukutaidottomia naisia lukemaan. Lukutaidon levittäminen järjestössä oli tärkeää, koska iso osa neuvonnasta tapahtui painetun aineiston avulla. Kirjasia levitettiin aina sopivan tilaisuuden tullen: seitsemän ensimmäisen vuoden aikana niitä jaettiin 170 500 kappaletta. Suosituimmat kirjat olivat Alma Forsténin Kansanemännän keittokirja ja Alexandra Smirnoffin Käsikirja puutarhanhoidosta. Emäntälehti tai Husmodern-lehti jaettiin vuonna 1906 jo yli 6 000 kotiin. Tietoa levitettiin myös kiertävien kirjastojen avulla.

Vähitellen muotoutuivat myös pääasiassa jäsenille tarkoitetut marttaillat, joissa tehtiin käsitöitä ja kuunneltiin tietopuolisia alustuksia. Alustusten pitäjät saattoivat olla yhtä hyvin kansannaisia kuin koulutettujakin. Illan aikana juotiin tietysti kahvia tai teetä ja vaihdettiin kuulumisia. Unohtaa ei voi myöskään tiedotteiden ja Emäntälehden artikkelien lukemista ääneen. Marttailtoihin kokoonnuttiin lähinnä marttojen kodeissa. Kurssitoimintaa varten tarvittiin isompia tiloja. Ensimmäisen oman marttalan osti Kurkijoen martat vuonna 1908. Turussa ryhdyttiin valmistamaan vuonna 1908 Marttanukkeja, joiden myynnistä saadut tulot muodostivat taloudellisesti vakaan pohjan varsinaissuomalaiselle marttatyölle.

Martat myivät taimia tai siemeniä ja opastivat puutarhanviljelyssä, mutta huomasivat pian, että viljeltyjä kasveja ei osata käyttää. Niinpä 1900-luvun alussa aloitettiin marttojen ruuanlaittokurssit, joissa valmistettiin ruokaa naisten itse kasvattamista tuotteista. Useimmat kurssit kestivät pari viikkoa. Kursseja pidettiin myös käsitöistä ja kananhoidosta, jonka tuotosta naiset saivat omaa rahaa.

Monissa haaraosastoissa naiset kokoontuivat Emäntäpäiville kerran vuodessa. Päivän aikana pidettiin jopa kymmenen esitelmää, laulettiin ja juhlittiin. Ensimmäisiä Marttojen kymmenvuotisjuhlia vietettiin 4.–6.6.1909. Ohjelma oli koko maassa samanlainen: Keskustoimikunnan tervehdys, Alli Nissisen runo, Irene Mendelinin Marttalaulun laulaminen ja paikallista ohjelmaa.