Lakka (Rubus chamaemorus) on soidemme tavoiteltu aarre ja kenties arvostetuin marja. Marjan merkityksestä kertovat sen monet nimet: Pohjois-Suomessa marja on hilla, Itä-Suomessa lakka ja Länsi- ja Etelä-Suomessa muurain. Kaikista näistä nimistä on lisäksi erilaisia muunnelmia kuten suomuurain, valokki, lintti, nevamarja ja suomarja.

Varsinkin pohjoisessa marja on taloudellisestikin tärkeä, ja sitä poimitaan talteen suhteellisesti eniten metsämarjoistamme. Hilloja keräämällä ja myymällä voi ansaita merkittäviä summia.

Pohjoisen lyhyeen kasvukauteen sopeutunut lakka kuuluu vatukoihin, jotka ovat osa ruusukasvien heimoa. Maan alla leviävä rönsymäinen juurakko kasvattaa näkyviä yksivuotisia versoja, mutta itse juurakko voi olla jopa kymmenen vuoden ikäinen. Versot ovat matalahkoja ja poimulehtisiä. Lakka kukkii touko-kesäkuussa ja kukka muodostuu viidestä valkoisesta terälehdestä. Marja käy kasvun aikana läpi monta värimuutosta. Aluksi se on vihertävän keltainen, sitten punainen ja kypsänä keltainen, mehukas, maukas ja tuoksuva. Kypsä marja irtoaa kannastaan helposti.

Juurakkonsa avulla lakka leviää laajoiksi kasvustoiksi, jolloin pikkusuon kaikki lakkakasvit saattavat olla samaa yksilöä. Lakan emi- ja hedekukat ovat eri yksilöissä, joten yhtä sukupuolta edustavissa kasvustoissa ei marjoja muodostu koskaan. Avoimilla soilla lakan marjasesonki on lyhyt ja yltäkylläinen, korvessa marjat kypsyvät hitaammin ja niitä riittää pitkälle syksyyn. Isoimmat marjat viestivät kimalaisen hoitaneen pölytyksen, pienen kovakuoriaisen tai hyttysen vierailusta syntyy vain yksi- tai kaksiosaisia minimarjoja, joita harva viitsii kerätä. Marjoja syövät monet eläimet kuten rastaat, riekot ja karhut ja samalla ne levittävät kasvin luunkovia siemeniä ulosteissaan. Matka eläimen ruoansulatuskanavan läpi tarjoaa kyydin uudelle kasvupaikalle ja lisäksi edistää siementen itämistä. Syömättä jääneen marjan siemenet itävät hitaasti.

Poiminta-aika

Lakka kasvaa koko Suomessa, mutta runsaimmat marjasadot saadaan Kainuusta, Pohjois-Pohjanmaalta ja Lapista. Lakka viihtyy luonnontilaisilla soilla, mutta sitä esiintyy myös uusien metsäojien ja soita halkovien metsäteiden reunoilla, jossa se kasvaa ja marjoo jonkin aikaa myös. Pohjois-Suomen ojittamattomat suoalueet tuottavat suurimman sadon.

Lakan poiminta alkaa Etelä-Suomessa heinäkuun puolivälissä ja Pohjois-Suomessa elokuun alussa. Sato vaihtelee vuosittain paljon. Satoon vaikuttaa lakan aikainen kukinta-aika varsinkin Pohjois-Suomessa, missä yöhalla voi palelluttaa kukat. Kasvin riesana erityisesti Pohjois-Suomessa on raakileaikaan myös lehtiä syövä hillakuoriainen.

Lakat ovat parhaimmillaan tuoreena, mahdollisimman vähän käsiteltyinä. Marjaa kannattaa käyttää sellaisenaan esimerkiksi puuron tai maustamattoman jugurtin kera. Lakasta voi tehdä välipalaksi myös virkistäviä smoothie -juomia. Kaunis ja raikkaanvärinen marja sopii jälkiruokiin, leivonnaisiin ja koristeeksi erilaisiin ruokiin. Teollisuus käyttää lakkaa jogurteissa ja maitovalmisteissa, leipomo- ja konditoriatuotteissa sekä likööreissä ja marjaviineissä.

Lakan viljely

Lakkaa voidaan kasvattaa muovilla vuoratuissa kasvatusaltaissa. Altaan reuna jätetään 10-15 cm maanpinnan yläpuolelle. Pohjamuoviin tehdään reikiä tai se jätetään pohjasta auki, ettei allas täyttyisi sateella vedestä. Pohjaveden korkeuden tulee olla 30-50 cm. Kasvualustana käytetään huokoista rahkaturvetta, jonka pH on 3,5-4,5. Lannoitukseksi riittää desilitra moniravinnelannoitetta neliömetrille.

Kasvuston voi perustaa luonnosta haetuista taimista tai maarönsyistä. Taimia voi myös ostaa puutarhamyymälöistä. Lakka on kaksikotinen kasvi, jolla hede- ja emikukat ovat eri kasveissa. Hedekasveja tarvitaan noin 10 % taimista, jotta marjoja muodostuisi hyvin.

Käyttö

Lakat ovat jo sellaisenaan juhlaruokaa. Lakasta syntyy jälkiruokia ja leivonnaisia. Lakkakakku lienee monen juhlapöydän keskipiste. Lakkahillo leipäjuuston tai ohukaisten kanssa tarjottuna ovat mitä parhaimpia jälkiruokia. Kermainen lakkajäädyke ja hillapiirakka ovat myös mitä parhaita herkkuja. Lisäksi lakasta valmistetaan muun muassa mehua ja marmeladia.

Suomessa lakkaa syödään perinteisesti leipäjuuston kanssa, Norjassa kermavaahdon ja sokerin kanssa tai kakussa, Ruotsissa puolestaan jäätelön kera. Kanadassa lakkaa käytetään erään erikoisoluen maustamiseen. Lakasta valmistetaan Suomessa lakkalikööriä ja myös Kanadan Newfoundlandissa eräs viininvalmistaja on tehnyt marjasta viiniä ja likööriä.

Säilöntä

Lakka soveltuu hyvin pakastettavaksi, sillä sen terveelliset ominaisuudet säilyvät hyvin pakkasessa. Kokonaiset marjat pakastetaan mahdollisimman nopeasti poiminnan jälkeen. Pieni määrä sokeria parantaa värin, maun ja C-vitamiinin säilymistä. Nopeus on valttia niin jäädyttäessä kuin sulattaessakin. Ravintoaineiden säilymisen kannalta sulatus on hyvä tehdä mikroaaltouunissa tai vesihauteessa.

Kokonaisten marjojen hilloaminen on myös hyvä tapa lakan säilömiseen. Marja sisältää puolukan tavoin luontaisesti bentsoehappoa, jolloin lakka säilyy survottuna omassa mehussaankin viileässä varastoituna, joskin survominen hävittää osan ravintoaineista.

Terveysvaikutukset

Lakka sisältää runsaasti ravintokuituja sekä E- ja C-vitamiineja. A-vitamiini on karotenoideina ja se antaa marjalle kullankeltaisen värin. Lakan C-vitamiinipitoisuus on 2–4 -kertainen appelsiiniin verrattuna. Lakkaa onkin käytetty kansanlääkinnässä keripukin ehkäisyyn. Lakassa on lisäksi B -ryhmän vitamiineja, useita kivennäisaineita kuten kaliumia, kuparia ja magnesiumia, sekä fenolihappoja ja flavonoideja. Flavonoidit ovat antioksidantteja, jotka ehkäisevät rasvahappojen härskiintymistä ja saattavat siten suojata elimistöä esimerkiksi sydän- ja verisuonitaudeilta.

Lakassa on runsaasti fenoliyhdisteisiin kuuluvaa ellagihappoa eli ellagitanniinia, jolla arvellaan olevan antimikrobisia ominaisuuksia ja hyödyllisiä vaikutuksia suoliston bakteeritoiminnalle. Lakkauutteen on havaittu hillitsevän salmonella-, stafylokokki- ja kampylobakteerien kasvua. Ellagihappo ei kuitenkaan tuhoa hyödyllisiä probioottisia suolistobakteereja.

Lakka on myös runsaskuituinen. Lakan sisältämä liukoinen kuitu vaikuttaa edullisesti kolesteroli- ja sokeriaineenvaihduntaan. Myös lakan kivennäis- ja hivenainesisältö on elimistölle sopiva, natriumia lakassa on niukasti.

Lakan siemenet ovat suuret ja niissä on rasvaliukoista E-vitamiinia enemmän kuin yleensä hedelmissä, vihanneksissa tai viljassa. Lakan siemenistä saadaan öljyä, jota käytetään esimerkiksi ruokateollisuudessa maku- ja väriaineena. Lakan siemenöljy sisältää linolihappoa ja alfalinoleenihappoa, elimistölle välttämättömiä monityydyttymättömiä rasvahappoja, joita elimistö ei pysty itse tuottamaan. Lakan siemenöljyä on hyödynnetty esimerkiksi kosmetiikkateollisuudessa kasvovoiteiden osana.

Lakan lehdistä saa yrttiteetä, jota inuiitit ovat perinteisesti käyttäneet hivenaineiden lähteenä sekä ripulin hoitoon. Suoliston limakalvoa rauhoittava vaikutus perustuu lehtien sisältämiin parkkiaineisiin. Eräiden tutkimusten mukaan lehdillä on myös antimikrobisia vaikutuksia. Marjojen verholehtiä on käytetty Venäjällä yskänrohtona.

Jaa sivu