Lucina Hagman (5. kesäkuuta 1853 Kälviä – 6. syyskuuta 1946 Helsinki) oli marttajärjestön perustajajäsen ja tarmokas naisasianainen. Hagmanin 93 vuotta kestänyt elämä kattoi ajanjakson, johon sisältyy Suomen historian kannalta monia ratkaisevia vaiheita. Lucina Hagman, tuttavallisemmin Cina, eli pitkän ja monipuolisen elämän tavoitellen määrätietoisesti päämääräänsä: Naisten aseman parantaminen ja tasa-arvon edistäminen.

Järjestötyön ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen lisäksi Hagman kirjoitti lukuisia lehtiartikkeleita, kymmenkunta kirjaa pääasiassa kasvatuksesta, Minna Canthin elämäkerran sekä muistelmateoksen Lucina Hagman kertoo lapsuudestaan Kälviällä, jota Kälviän Martat julkaisevat ja myyvät edelleen.

Lapsuus ja opettajaopinnot

Hagman 1870-luvulla.

Hagman syntyi 5. kesäkuuta 1853 Kälviällä Keski-Pohjanmaalla. Lucina syntyi perheensä sisarussarjan nuorimpana. Hagmanin isä Nils Johan Erik Hagman (1811–1868) oli Koivulahden kappalaisen poika. Äiti Sofia Margareta Nordman (1813–1895) oli torniolaisen vaskisepän tytär. Hagmanin aikuiseksi eläneet sisarukset olivat Johan August (1841–1885), Sofia Elisabet (1842–1900), Anna Augusta (1844–1891) ja Tyko Crispinus (1849–1914).

Hagmanin koti oli kaksikielinen. Kotona puhuttiin lähinnä suomea, mutta myös ruotsia sillä isä oli ruotsinkielinen. Vuosina 1846–1865 isä Nils Hagman toimi Kälviän nimismiehenä. Tämän terveyden heikennyttyä perhe muutti vuonna 1865 Raippaluotoon. Muutto Kälviältä oli nuorelle Lucinalle kova paikka, ja hänellä oli aina erityinen tunneside lapsuutensa Kälviään. Lapsuusmuistoistaan Hagman julkaisi vuonna 1936 myös teoksen Lucina Hagman kertoo lapsuudestaan Kälviällä 1853–1865. Hagmanin äidille muutto oli erityisen mieluisaa, sillä hän oli kotoisin Vaasasta, eikä ollut koskaan kunnolla kotiutunut Kälviälle.

Tytär, josta olisi vaikka nimismieheksi

Hagman oli jo lapsena innostunut auttamaan isäänsä nimismiehen työssä. Muutenkin Lucina oli enemmän innostunut perinteisistä poikien toimista ja harrastuksista. Isä olikin todennut, että tytär olisi ollut hyvä nimismiehen alku, ellei sukupuoli olisi työlle esteenä.

1800-luvun puolivälin Suomessa tytöillä ei ollut juurikaan mahdollisuuksia opiskella. Lucina kuitenkin onnistui pääsemään 12-vuotiaana Vaasan ruotsalaiseen tyttökouluun, josta hän valmistui 1869. Vartuttuaan täysi-ikäiseksi hän jatkoi opintoja vanhemman sisarensa Sofia Hagmanin jalanjäljissä Jyväskylän seminaariin 1871. Sieltä hän valmistui opettajaksi 1875.

Hagman Vaasassa luokkakuvassa 1870-luvulla. Hagman on eturivissä äärimmäisenä vasemmalla.

Jyväskylän seminaarissa Hagman laskettiin vähävaraisiin opiskelijoihin, sillä hänen äitinsä leskeneläke ei riittänyt kattamaan opintojen kuluja. Isokyrössä asunut perheen varakas ystävä, leskirouva Kustaava Amalia Malander (o.s. Ekholm; 18141891) auttoi Lucinaa taloudellisesti. Lisäksi Lucina ansaitsi rahaa puhtaaksikirjoittajan työllä. Hänen parhaat ystävät ja huonetoverit seminaarissa olivat Augusta Demander (18461918) ja Emma Augusta Kastegren.

Seminaarin päätöstilaisuudessa Hagman piti puheen valmistuneiden puolesta, josta Helsingfors Dagblad kirjoitti näin:

Lucina Hagman esiintyi päästötodistuksen saaneitten opettajattarien puolesta ja erittäin kaunein sanoin, täydellisen moitteettomin esiintymistavoin toi ilmi omat ja toveriensa tunteet tässä heille niin tärkeässä tilaisuudessa — Saattoi huomata, miten nuori puhuja taisteli tukahdutettua liikutusta vastaan, ja hänen sanansa tekivät syvän vaikutuksen.

Valmistuttuaan Hagman toimi ensin Hämeenlinnan valmistavan koulun johtajattarena 1875–1886 ja 1877–1881 myös paikallisen ruotsinkielisen tyttökoulun matematiikan opettajana. Hämeenlinnan valmistavassa koulussa hän opetti muun muassa Jean Sibeliusta.

Hämeenlinnan vuosinaan Hagman teki myös ensimmäiset opintomatkat ulkomaille valtion stipendiaattina, mm. Pohjoismaihin ja Saksaan 1879, 1883 ja 1890.

Jo Hagmanin opiskeluaikana Jyväskylän seminaarissa oli hyvä kirjasto, jossa Hagman mielellään kävi. Hagman oli erityisen kiinnostunut tietokirjoista sekä Victor Hugon, Alexander Dumas vanhemman ja Walter Scottin teoksista. 1882 hän julkaisi ensimmäisen kirjansa Ensimmäinen koulu, joka käsitteli alkuopetuksen metodeja. 1886 vuorossa oli Fredrika Bremerin elämäkerta, joka palkittiin Suomalaisen Kirjallisuuden seuran palkinnolla.


Nuori Lucina Hagman

Yhteiskasvatuksen esitaistelija

Hagmanin tavoite opettajana ja kasvattajana oli juurruttaa suomalaiseen kouluopetukseen ajatus yhteiskasvatuksesta. Hänen mielestään tytöille tuli antaa mahdollisuus opiskella yhdenvertaisina poikien kanssa samassa luokassa. Vain näin tytöille ja pojille voitiin taata samat mahdollisuudet opiskeluun ja ammattiin valmistumiseen.

Aika Helsingin Suomalaisessa Yhteiskoulussa

Kun Helsinkiin suunniteltiin tyttökoulua 1886, hankkeesta luovuttiin pitkälti Hagmanin ansiosta. Hän kirjoitti Uuteen Suomettareen aiheesta kirjoituksen Onko aiotusta tyttölyseosta tehtävä yhteiskoulu? Koulusta tehtiin tyttökoulun sijaan Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu, jonka ensimmäiseksi johtajaksi Hagman kutsuttiin. Seuraavina vuosina Hagman julkaisi useita yhteiskasvatusta puoltavia kirjoituksia. Hagmanin kannanotot sekä hänen johtama yhteiskoulu toimivat tienraivaajina kohti tyttöjen ja poikien yhteiskasvatusta.

Uuden koulun johtaminen oli hyvin työlästä, sillä Hagman teki hallinnollisten tehtävien lisäksi opetustyötä. Vuodesta 1890 alkaen kasvavan koulun rehtorina toimi Mikael Johnsson (myöh. Soininen). Hagmanilla oli koulun johtokunnan kanssa erilainen näkemys koulun johtamisesta. Kun koulu ei enää myöhemmin pystynyt maksamaan Hagmanille kilpailukykyistä palkkaa, Hagman suunnitteli jo 1890-luvulla hakeutumista valtion virkaan. Hagman sai lopulta tarpeekseen, kun 1897 koulun rehtoriksi valittiin Robert Blomqvist, jonka valintaa Hagman ja useat muut opettajat vastustivat. Kun vuonna 1899 koulun johtokunta ei suostunut jälleen Hagmanin hakemaan palkankorotukseen, hän päätti perustaa oman koulun.

Syy eroamiseeni vanhasta yhteiskoulusta oli se, että johtokunnan ja minun kantani niin monessa periaatteellisessa kysymyksessä oli eroava.

Uusi yhteiskoulu

Uuden Yhteiskoulun opettajakunta vuonna 1901. Istumassa vasemmalta toisena Alli Nissinen ja kolmas Lucina Hagman.

Toimiessaan aktiivisesti naisasialiikkeessä Hagman oli verkostoitunut hyvin ja solminut suhteita muun muassa teollisuusjohtaja Eva Ahlströmiin, professori Otto Donneriin ja senaattori Arvid Genetziin. He suostuivat takaamaan taloudellisesti Hagmanin yksityiskoulun perustamisen. Koulu aloitti toimintansa 2. syyskuuta 1899 Helsingissä osoitteessa Antinkatu 15, jossa Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu oli alun perin aloittanut toimintansa 1886.

Kesäkuussa 1900 Uusi yhteiskoulu muutti kuitenkin jo uuteen rakennukseen Kruununhakaan osoitteeseen Kirkkokatu 12. Tällä tontilla sijaitsi vanha, mutta koulun toiminnalle hyvin sopiva puutalo. Vuonna 1902 tontille rakennettiin kivinen uudisrakennus palvelemaan paremmin koulun tarpeita. Hagman asui samalla tontilla sijainneessa puisessa rakennuksessa elämänsä loppuun saakka.

Hagman oli koulussaan keskeinen toimija: samanaikaisesti koulun johtaja ja opettaja sekä koko rakennuksen omistaja. Hagmanin johdolla koulu saavutti hyvän maineen, ja koulun oppilaiden pääosa oli helsinkiläisten virkamiesten ja kauppiaiden lapsia. Ensimmäiset ylioppilaat valmistuivat koulusta keväällä 1902, 1903 ja 1906. Lopulta 1907 valmistuivat ensimmäiset koko koulutiensä Uudessa yhteiskoulussa käyneet oppilaat.

Hagman piti erityisen tärkeänä oppilaiden taustojen tuntemusta sekä koulun ja kodin hyvää yhteistyötä. Koulussa uusien oppilaiden vanhemmat täyttivät kaavakkeet, joista selvisi oppilaan taustaan ja sitä kautta oppimiseen mahdollisesti vaikuttavat asiat.

Tahdon kasvattaa uuden suvun. Nykyinen polvi on itsekäs — omat pyrinnöt, omat päämäärät ovat kaikki kaikissa. — Kun oma luuloteltu etu vaatii, niin ei tarvitse keinoja katsella, ei toisten oikeuksia ajatella. — Se on koulu ja kotikasvatus, joka on tykkönään muutettava ja uusittava.


Marttaliiton perustaminen

Helmikuun manifestin aikoihin vuonna 1899 Hagman sai kirjeen Raja-Karjalasta entiseltä Jyväskylän seminaarin aikaiselta opettajaltaan Charlotte Lydeckeniltä (1833–1916). Kirjeessä Lydecken kertoi huolestuneesti paikallisista olosuhteista. Vuosisadan vaihteessa koko Suomessa puhuttiin venäläistämistoimenpiteistä ja pelättiin mm. suomen kielen aseman horjumista. Raja-Karjalan kouluttamattoman väestön pelättiin uskovan Tsaarin propagandaa.

Hagman yhtyi Lydeckenin murheeseen. Hän keskusteli Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun käytävällä opettaja Alli Nissisen kanssa asiasta, ja näistä yhteisistä keskusteluista syntyi päätös uuden järjestön perustamisesta. Alli Nissinen muisteli myöhemmin tätä ensimmäistä käytäväkeskustelua: ”Jotakin meidän täytyy tehdä, sanoi Cina. Ja siihen minä koko sydämeni lämmöllä yhdyin”. Jo maaliskuun lopulla perustettiin Sivistystä kodeille -yhdistys, joka myöhemmin muutti nimensä Martta-Yhdistykseksi. Hagmanista tehtiin uuden järjestön ensimmäinen puheenjohtaja.

Aikalaisten mukaan Hagman oli innostava ja tulen palon sydämiin sytyttävä puhuja. Hän sai ihmiset puolelleen ja toimimaan hyvän asian puolesta voimiaan säästelemättä. Näin tapahtui myös Martoissa. Hagman ehti itse toimia järjestön puheenjohtajana vain runsaan vuoden, kun hän työkiireisiin vedoten astui syrjään nopeasti kasvavan liikkeen johdosta. Työkiireiden ohella murrosikäiset kasvattilapaset veivät Hagmanilta oman aikansa.


Kansanedustajat ja puoluetoverit Lucina Hagman ja Alli Nissinen yhteiskuvassa vuonna 1907.

Yhteiskunnallinen vaikuttaja ja kansanedustaja

Hagmanille heräsi kiinnostus yhteiskunnalliseen toimintaan jo opiskeluaikana Jyväskylän seminaarissa. Tyttöjen tasavertaisen koulutuksen lisäksi sukupuolten tasa-arvo oli muutenkin Hagmanille tärkeää. Muutto Helsinkiin ja uusi virka vuonna 1886 mahdollisti hänelle laajemman yhteiskunnallisen toiminnan ja verkostoitumisen pääkaupungissa. Hagman oli naisasialiikkeen kantavia voimia, ja kuului jäsenenä mm. Suomalaiseen Naisyhdistykseen, Raittiuden Ystäviin ja Rauhanliittoon. 1892 Suomen Naisyhdistyksen jäsenyys vaihtui Naisasialiitto Unionin jäsenyydeksi, kun Hagman oli mukana perustamassa uutta järjestöä. Puheenjohtajuudesta hän kieltäytyi alkuvuosina perhekiireisiin vedoten.

Kasvattilasten vartuttua Hagmanille jäi enemmän aikaa yhteiskunnallisiin asioihin. Hagman oli myös saanut julkisuutta hänen järjeistöissä ja koulumaailmassa tekemän työn vuoksi. Vuonna 1907 hänet valittiin eduskuntaan Nuorsuomalaisen Puolueen kansanedustajana. Seuraavana vuonna hän oli perustamassa Suomalaista Naisliittoa, jonka puheenjohtajaksi hän ryhtyi. Muutaman vuoden kuluttua Hagman suostui lopulta myös Naisliitto Unionin puheenjohtajaksi. Ensimmäisen maailmansodan aikana Hagman valittiin myös toiselle kaudelle eduskuntaan.

Meidän tulee kasvattaa jälkeläisemme ja itsemme pitämään suurimpana kunniana ja ylimpänä onnena oikeamielisyyteen harjoittamasta lähimmäisiämme kohtaan.

Hagman ja Hedvig von Schantz sekä Hagmanin Pikku-niminen koira yhteiskuvassa vuonna 1897.

Perhe-elämä

Hagman pysyi naimattomana koko ikänsä. 1891 hän otti kasvattaakseen veljensä Tyko Hagmanin lapset, jotka olivat 1889 jääneet äidittömiksi. Hagmanin hoidettavaksi tulivat ensin lapset Anna-Lisa ”Lisa” Amalia (1882–1950) ja Karl ”Kalle” (1889–1955). Yksi lapsista, Tyko August Einebius (myöh. Havas; 1887–1965), sijoitettiin aluksi Hagmanin sisaren Sofian luokse Jyväskylään, kunnes myös Tyko muutti opintojen alettua 1903 Lucinan ja sisarustensa luokse Helsinkiin. Samana vuonna 1903 Hagman otti vielä perheen ulkopuolelta kasvattilapseksi Alma Jänkän (myöh. Kuutola ja Ringqvist; 1897–1946). Lastenkasvatuksessa Hagmania auttoi Helsingissä saman katon alla asunut Lucinan äiti Sofia sekä perheen pitkäaikainen taloudenhoitaja Amanda ”Manda” Leppälahti (1870–1959).

Hagmanin äidin kuoltua 1895 Lucinan kotiin muutti asumaan hänen läheisin ystävänsä, runoilija ja taiteilija Hedvig von Schantz (1865–1942). Hagman ja Schanzt olivat ystävystyneet vuotta aiemmin 1894 Naisasialiitto Unionin toiminnan kautta. Uuden Yhteiskoulun perustamisen jälkeen 1899 Schantzista tuli koulun taloudenhoitaja. Uusi Yhteiskoulu olikin todellinen naisten yhteinen yritys, jossa Hagman oli vastuussa koulun johtamisesta ja Schantz talousasioista. Työn lisäksi naisia yhdisti taideharrastus ja matkustaminen. He tekivät yhteisiä opintomatkoja ainakin Saksaan, Sveitsiin ja Italiaan.

Ystävyys alkoi horjua 1910-luvulla, kun Hagman tutustui vuonna 1912 ruotsalaiseen sairaanhoitaja Hilda Gardeliniin. Samaan aikaan Schantzin terveys heikkeni ja hän vietti useita kuukausia kylpylöissä ja parantoloissa. Gardelin muutti asumaan Hagmanin taloon Helsinkiin, ja lopulta tilanne kärjistyi vuoden 1915 alussa, kun Schantz lähetti Hagmanille kirjeen, jossa hän ilmoitti heidän yhteisen yrityksensä päättyvän tähän. Schantzin kirjeistä voi huomata, että yksi syy ystävyyden horjumiseen oli Hagmanin uusi ystävyys Gardelinin kanssa. Ystävyys ei päättynyt kuitenkaan kokonaan. Vaikka Schantz muutti pois Hagmanin talosta, naiset tapasivat toisiaan edelleen ja olivat kirjeenvaihdossa aina Hedvig von Schantzin kuolemaan 1942 asti. Hilda Gardelin palasi vuonna 1918 Ruotsiin, jossa hän avioitui vuotta myöhemmin.

Kesät Hagman vietti kasvattilastensa kanssa 1800-luvulla Kangasalla sisarensa luona. Myöhemmin hän hankki Turun läheltä kesäpaikan, Siinalan. Siinala sijaitsi nykyisen Pansion varuskunnan alueella, aivan Pansion Riilahdentien kasarmin 1950-luvun alussa rakennetun kasarmirakennuksen vieressä. Siinala on purettu joskus 1970–80-luvulla. Sen paikalla sijaitsee nykyisin kasarmin parkkipaikka.


Hagman kodissaan Helsingissä 70-vuotissyntymäpäivänään.

Myöhemmät vuodet

Hagman sairasteli 60-vuotiaana. Tuohon aikaan opetussuunnitelmien tiheät muutokset vaikeuttivat koulujen toimintaa. Toivuttuaan Lucina jatkoi koulunsa ylläpitoa ja järjestötoimintaa aina 1930-luvulle saakka. Pitkän työuran jälkeen Hagman päätti opettajan työt vuonna 1919, johtajattaren työn 1935 ja lopulta 85-vuotiaana hän luopui myös koulun johtokunnan puheenjohtajan työstä.

Täyttäessään 75 vuotta Hagman sai Marttaliiton ja Suomalaisen naisliiton anomuksesta ensimmäisenä naisena Suomessa professorin arvonimen vuonna 1928. Nuorsuomalainen poliitikko, kirjastoneuvos Helle Kannila, muisteli 1960-luvulla Hagmanin purskahtaneen nauruun, kun hänen kesäpaikalleen Raision Siinalaan saapunut lähetyskunta juhlallisesti kertoi tasavallan presidentin myöntäneen Hagmanille professorin arvonimen. Hagman ei ilmeisesti ihaillut muodollisia arvonimiä. Vuonna 1929 hänet kutsuttiin myös Marttaliiton ensimmäiseksi kunniajäseneksi.

Hagman kuoli 1946 Helsingissä. Hänet on haudattu Helsingin Hietaniemen hautausmaalle: Vanha alue, kortteli 15, linja 6. Hagmanin synnyinkoti Kälviällä on Kälviän Marttojen omistuksessa. Siellä on nähtävillä myös Hagmanin työpöytä, joka aina vuoteen 2002 asti toimi Marttaliiton toiminnanjohtajan työpöytänä.


Hagmanin teoksia ja kirjoituksia

  • Ensimmäinen koulu, Weilin ja Göös 1882.
  • Fredrika Bremer: kuvaus vuosisatamme alkupuolelta, WSOY 1886.
  • Naisten äänestysoikeudesta, Edlund 1889.
  • Naisten esteettömyystodistus eli dispanssikysymys, 1896.
  • Kokemukseni yhteiskasvatuksesta, WSOY 1897.
  • Kasvatus rakkauteen: naisten kasvatuksesta, WSOY 1900.
  • Naisten äänioikeusasia, Polytypos 1905.
  • Koulukysymys sosiaaliselta kannalta, Suomen kasvatusopillinen yhdistys 1906.
  • Naisten ohjelma tulevissa vaaleissa, WSOY 1906.
  • Minna Canthin elämäkerta I, Otava 1906.
  • Minna Canthin elämäkerta II, Otava 1911.
  • Tuleeko Suomen pystyttää asevelvollisuuteen perustuva sotavoima?, Edistysseurojen kustannusosakeyhtiö 1917.
  • Olisiko ajateltavissa?, Helsingin Uusi Kirjapaino 1923
  • Lucina Hagman kertoo lapsuudestaan Kälviällä 1853–1865, Otava 1936.

Lähteitä ja muuta luettavaa Lucina Hagmaniin liittyen

Kuvagalleria

Lähteet