Lucina ”Cina” Hagman (5. kesäkuuta 1853 Kälviä – 6. syyskuuta 1946 Helsinki) oli marttajärjestön perustajajäsen ja tarmokas naisasianainen. Hagmanin 93 vuotta kestänyt elämä kattoi ajanjakson, johon sisältyy Suomen historian monia ratkaisevia vaiheita. Lucina Hagman, tuttavallisemmin Cina, eli pitkän ja monipuolisen elämän tavoitellen määrätietoisesti päämääräänsä: naisten aseman parantamista ja tasa-arvon edistämistä.

Lapsuus ja opettajaopinnot

Hagman 1870-luvulla.

Hagman syntyi 5. kesäkuuta 1853 Kälviällä Keski-Pohjanmaalla. Lucina Hagman syntyi perheensä sisarussarjan nuorimpana. Hagmanin isä Nils Johan Erik Hagman (1811–1868) oli Koivulahden kappalaisen poika, äiti Sofia Margareta Nordman (1813–1895) torniolaisen vaskisepän tytär. Hagmanin aikuisuuteen asti elossa selvinneet sisarukset olivat Johan August (1841–1885), Sofia Elisabet (1842–1900), Anna Augusta (1844–1891) ja Tyko Crispinus (1849–1914).

Hagman oli kaksikielinen. Hänen kotonaan puhuttiin lähinnä suomea, mutta myös ruotsia, sillä isä oli ruotsinkielinen. Vuosina 1846-1865 Nils Hagman toimi Kälviän nimismiehenä. Isän terveyden heikennyttyä perhe muutti vuonna 1865 Raippaluotoon. Muutto Kälviälle oli nuorelle Lucina Hagmanille kova paikka, ja hänellä oli aina erityinen tunneside lapsuutensa Kälviää kohtaan. Hagmanin äidille muutto oli erityisen mieluisaa, sillä hän oli kotoisin Vaasasta eikä ollut koskaan kunnolla kotiutunut Kälviälle.

Hagman oli jo lapsena innostunut auttamaan isäänsä nimismiehen työssä. Muutenkin Hagman oli enemmän innostunut poikien toimista ja harrastuksista. Isä olikin todennut, että tytär olisi ollut hyvä nimismiehen alku, ellei sukupuoli olisi ollut työlle esteenä. Lapsuusmuistoistaan Hagman julkaisi vuonna 1936 myös teoksen Lucina Hagman kertoo lapsuudestaan Kälviällä 1853–1865.

Hagmanin nuoruudessa tytöillä ei Suomessa ollut suuria mahdollisuuksia opiskella, mutta Hagman kuitenkin onnistui siinä. Hän pääsi 12-vuotiaana Vaasan ruotsalaiseen tyttökouluun, josta hän valmistui vuonna 1869. Tyttökoulun jälkeen hän odotti täysi-ikäiseksi tulemista, minkä jälkeen hän siirtyi vanhemman sisarensa Sofia Hagmanin jalanjäljissä Jyväskylän seminaariin oppilaaksi vuonna 1871 ja valmistui opettajaksi vuonna 1875.

Hagman Vaasassa luokkakuvassa 1870-luvulla. Hagman on eturivissä äärimmäisenä vasemmalla.

Seminaarissa Hagman laskettiin vähävaraisiin opiskelijoihin, sillä hänen äidinsä pieni leskeneläke ei riittänyt kattamaan opinnoista aiheutuneita kuluja. Isokyrössä asunut perheen varakas ystävä, leskirouva Kustaava Amalia Malander (o.s. Ekholm; 18141891) auttoi Hagmania rahallisesti opintojen aikana. Lisäksi Hagman ansaisti itse rahaa esimerkiksi puhtaaksikirjoittajan työllä. Hagmanin parhaat ystävät seminaarissa olivat erityisesti Augusta Demander (18461918) ja Emma Augusta Kastegren. He asuivat samassa huoneessa Jyväskylän seminaarissa

Seminaarin päätöstilaisuudessa Hagman piti puheen valmistuneiden puolesta, josta Helsingfors Dagblad kirjoitti näin:

Lucina Hagman esiintyi päästötodistuksen saaneitten opettajattarien puolesta ja erittäin kaunein sanoin, täydellisen moitteettomin esiintymistavoin toi ilmi omat ja toveriensa tunteet tässä heille niin tärkeässä tilaisuudessa — Saattoi huomata, miten nuori puhuja taisteli tukahdutettua liikutusta vastaan, ja hänen sanansa tekivät syvän vaikutuksen.

Valmistuttuaan Hagman toimi ensin Hämeenlinnan valmistavan koulun johtajattarena 1875–1886 ja 1877–1881 myös paikallisen ruotsinkielisen tyttökoulun matematiikan opettajana. Hämeenlinnan valmistavassa koulussa hän opetti muun muassa Jean Sibeliusta.

Hämeenlinnan vuosinaan Hagman tekni myös ensimmäisiä opintomatkojaan ulkomaille valtion stipendiaattina, mm. pohjoismaihin ja Saksaan vuosina 1879, 1883 ja myöhemmin vuonna 1890.

Jyväskylän seminaarissa oli jo Hagmanin opiskeluaikana hyvä kirjasto, jota Hagman mielellään käytti. Hagman oli kiinnostunut erityisesti tietokirjoista sekä Victor Hugon, Alexander Dumas vanhemman ja Walter Scottin teoksista. Vuonna 1882 hän julkaisi ensimmäisen kirjansa Ensimmäinen koulu, joka käsitteli alkuopetuksen metodeja. Vuonna 1886 vuorossa oli Fredrika Bremerin elämäkerta, joka myös palkittiin Suomalaisen Kirjallisuuden seuran palkinnolla.


Nuori Lucina Hagman

Yhteiskasvatuksen esitaistelija

Hagmanin tavoite opettajana ja kasvattajana oli juurruttaa suomalaiseen kouluopetukseen yhteiskasvatus. Hän oli sitä mieltä, että tytöille tuli antaa mahdollisuus opiskella yhdenvertaisina poikien kanssa samassa luokassa. Vain näin pystyttiin takaamaan tytöille ja pojille samat mahdollisuudet opiskeluun ja ammattiin valmistumiseen.

Kun Helsinkiin suunniteltiin tyttökoulua vuonna 1886, hankkeesta luovuttiin pitkälti Hagmanin ansiosta. Hän kirjoitti aiheesta kirjoituksen ”Onko aiotusta tyttölyseosta tehtävä yhteiskoulu?” Uuteen Suomettareen. Koulusta tehtiinkin tyttökoulun sijaan Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu, jonka ensimmäiseksi johtajaksi Hagman kutsuttiin. Seuraavina vuosina Hagman kirjoitti useissa suomen- ja ruotsinkielisissä julkaisuissa yhteiskasvatusta puoltavia tekstejä. Hänen kirjoituksensa sekä hänen johtamansa koulu Helsingissä toimivatkin tienraivaajina tyttöjen ja poikien yhteiskasvatuksessa.

Aika Helsingin Suomalaisessa Yhteiskoulussa

Uuden koulun johtaminen oli erityisen työlästä, sillä Hagman joutui hallinnollisten tehtävien lisäksi tekemään itse myös opetustyötä. Vuodesta 1890 alkaen kasvavan koulun rehtoriksi tuli Mikael Johnsson (myöh. Soininen) ja Hagman jatkoi koulun johtajattarena. Hagmanilla oli koulun johtokunnan kanssa melko erilainen näkemys koulun johtamisesta. Myöhemmin koulu ei enää pystynyt maksamaan Hagmanille kilpailukykyistä palkkaa, minkä vuoksi Hagman suunnitteli jo 1890-luvulla hakeutumista valtion virkaan. Vuonna 1897 koulun uudeksi rehtoriksi valittiin Robert Blomqvist, jonka valintaa Hagman ja useat muut opettajat vastustivat. Lopulta vuonna 1899 koulun johtokunta ei suostunut Hagmanin hakemaan palkankorotukseen ja hän päätti perustaa oman koulun.

Syy eroamiseeni vanhasta yhteiskoulusta oli se, että johtokunnan ja minun kantani niin monessa periaatteellisessa kysymyksessä oli eroava.

Uusi yhteiskoulu

Uuden Yhteiskoulun opettajakunta vuonna 1901. Istumassa vasemmalta toisena Alli Nissinen ja kolmas Lucina Hagman.

Toimiessaan aktiivisesti naisasialiikkeessä Hagman oli verkostoitunut hyvin ja solminut suhteita muun muassa teollisuusjohtaja Eva Ahlströmiin, professori Otto Donneriin ja senaattori Arvid Genetziin, jotka suostuivat takaamaan Hagmanin yksityiskoulun taloudelliset lähtökohdat. Koulu aloitti toimintansa 2.9.1899 osoitteessa Antinkatu 15, jossa myös Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu oli alun perin aloittanut toimintansa 1886. Kesäkuussa 1900 koulu muutti kuitenkin jo uuteen rakennukseen Kruununhakaan osoitteeseen Kirkkokatu 12, jonka tontilla sijaitsi vanha koulun toiminnalle sopiva puutalo. Vuonna 1902 tontille rakennettiin kivinen uudisrakennus palvelemaan paremmin koulun tarpeita. Hagman asui samalla tontilla sijainneessa puisessa rakennuksessa elämänsä loppuun saakka.

Hagman oli koulussaan keskeinen toimija, koska hän oli samalla kertaa koulun johtaja ja opettaja sekä rakennuksen omistaja. Hagmanin johdolla koulu saavutti hyvän maineen ja sen oppilaista pääosa oli helsinkiläisten virkamiesten ja kauppiaiden lapsia. Ensimmäiset ylioppilaat valmistuivat koulusta jo keväällä 1902, 1903 ja 1906 kunnes vuonna 1907 valmistuivat ensimmäiset koko koulun käyneet oppilaat. Koulussaan Hagman piti erityisen tärkeänä oppilaiden taustojen tuntemusta sekä koulun ja kodin hyvää yhteistyötä. Koulussa esimerkiksi uusien oppilaiden vanhemmat täyttivät kaavakkeet, joista selvisi oppilaan taustaan ja sitä kautta oppimiseen mahdollisesti vaikuttavia asioista.

Tahdon kasvattaa uuden suvun. Nykyinen polvi on itsekäs — omat pyrinnöt, omat päämäärät ovat kaikki kaikissa. — Kun oma luuloteltu etu vaatii, niin ei tarvitse keinoja katsella, ei toisten oikeuksia ajatella. — Se on koulu ja kotikasvatus, joka on tykkönään muutettava ja uusittava.


Marttaliiton perustaminen

Helmikuun manifestin aikoihin vuonna 1899 Hagman sai kirjeen Raja-Karjalasta entiseltä Jyväskylän seminaarin opettajaltaan Charlotte Lydeckeniltä (1833–1916), jossa kerrottiin huolestuneeseen sävyyn paikallisista oloista.

Tähänkin kysymykseen Hagman tarttui hanakasti. Hän keskusteli Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun käytävällä opettaja Alli Nissisen kanssa asiasta, ja näistä yhteisistä keskusteluista syntyi päätös uuden järjestön perustamisesta. Jo maaliskuun lopussa perustettiin Sivistystä kodeille -järjestö, joka myöhemmin muutti nimensä Martta-Yhdistykseksi. Hagmanista tehtiin uuden järjestön ensimmäinen puheenjohtaja.

Aikalaiset ovat kertoneet, että Hagman oli innostava ja tulen palon sydämiin sytyttävä puhuja, joka sai ihmiset puolelleen ja toimimaan hyvän asian puolesta voimia säästelemättä. Näin tapahtui martoissakin. Hagman itse ei ehtinyt toimia järjestön puheenjohtajana kuin runsaan vuoden. Työkiireisiin vedoten hän astui syrjään nopeasti kasvavan järjestön johdosta. Työtä varmasti olikin, sillä hän perusti vuonna 1899 Uuden Yhteiskoulun Kirkkokadulle Helsinkiin. Työkiireiden ohella murrosikäisten lasten kasvatuskin otti oman aikansa.


Kansanedustajat ja puoluetoverit Lucina Hagman ja Alli Nissinen yhteiskuvassa vuonna 1907.

Yhteiskunnallinen vaikuttaja ja kansanedustaja

Hagmanille oli herännyt kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin jo opiskeluaikana Jyväskylän seminaarissa. Tyttöjen tasavertaisen koulutuksen lisäksi naisten tasavertaisuus miesten rinnalla oli muutenkin Hagmanille tärkeää. Muutto Helsinkiin ja uusi virka vuonna 1886 mahdollisti hänelle laajemman yhteiskunnallisen toiminnan ja verkostoitumisen Helsingin vaikuttajapiireissä. Hagman oli naisasialiikkeen kantavia voimia ja kuului jäsenenä mm. Suomalaiseen Naisyhdistykseen, Raittiuden Ystäviin ja Rauhanliittoon. Vuonna 1892 Suomen Naisyhdistyksen jäsenyys vaihtui Naisasialiitto Unionin jäsenyydeksi Hagmanin oltua perustamassa uutta järjestöä. Puheenjohtajuudesta hän kieltäytyi alkuvuosina perhekiireiden vuoksi.

Kasvattilasten vartuttua Hagmanille jäi enemmän aikaa yhteiskunnallisiin asioihin. Hagmanista oli tullut myös yhteiskunnallisesti tunnettu vaikuttaja hänen järjeistöissä ja koulumaailmassa tekemänsä työnsä vuoksi. Vuonna 1907 hänet valittiin eduskuntaan Nuorsuomalaisen Puolueen kansanedustajan. Seuraavana vuonna hän oli perustamassa Suomalaista Naisliittoa, jonka puheenjohtajaksi hän ryhtyi. Muutaman vuoden kuluttua Hagman suostui myös Naisliitto Unionin puheenjohtajaksi. Ensimmäisen maailmansodan aikaan Hagman valittiin toiselle kaudelle eduskuntaan.

Meidän tulee kasvattaa jälkeläisemme ja itsemme pitämään suurimpana kunniana ja ylimpänä onnena oikeamielisyyteen harjoittamasta lähimmäisiämme kohtaan.

Hagman ja Hedvig von Schantz sekä Hagmanin Pikku-niminen koira yhteiskuvassa vuonna 1897.

Perhe-elämä

Hagman pysyi naimattomana koko ikänsä. Vuonna 1891 hän otti kasvattaakseen veljensä Tyko Hagmanin lapset, jotka olivat jääneet vuonna 1889 äidittömiksi. Hagmanin hoidettavaksi tulivat ensin lapset Anna-Lisa ”Lisa” Amalia (1882–1950) ja Karl ”Kalle” (1889–1955). Yksi lapsista, Tyko August Einebius (myöh. Havas; 1887–1965), sijoitettiin aluksi Hagmanin sisaren Sofian luokse Jyväskylään, kunnes hänkin muutti opintojensa alettua vuonna 1903 tätinsä ja sisarustensa luokse Helsinkiin. Samana vuonna 1903 Hagman otti vielä perheen ulkopuolelta kasvattilapseksi Alma Jänkän (myöh. Kuutola ja Ringqvist; 1897–1946). Lastenkasvatuksessa Hagmania tuki ja auttoi perheessä asuva Lucinan äiti Sofia sekä perheen pitkäaikainen taloudenhoitaja Amanda ”Manda” Leppälahti (1870–1959).

Hagmanin äidin kuoleman jälkeen talouteen muutti asumaan myös hänen läheisin ystävä, runoilija ja taiteilija Hedvig von Schantz (1865–1942). Hagman ja Schanzt olivat ystävystyneet vuotta aiemmin vuonna 1894 Naisasialiitto Unionin toiminnan kautta. Uuden Yhteiskoulun perustamisen jälkeen vuonna 1899 Schantzista tuli koulun taloudenhoitaja. Uusi Yhteiskoulu olikin todellinen naisten yhteinen yritys, jossa Hagman oli vastuussa koulun johtamisesta ja Schantz talousasioista. Työn lisäksi myös taideharrastukset ja matkustaminen yhdistivät naisia. He tekivät opintomatkoja yhdessä Saksaan, Sveitsiin ja Italiaan.

Ystävyys alkoi horjua 1910-luvulla, kun Hagman tutustui vuonna 1912 ruotsalaiseen sairaanhoitaja Hilda Gardeliniin. Samaan aikaan Schantzin terveys heikkeni ja hän vietti useita kuukausia erilaisissa kylpylöissä ja parantoloissa. Gardelin muutti asumaan Hagmanin taloon Helsinkiin ja lopulta tilanne kärjistyi vuoden 1915 alussa, kun Schantz lähetti Hagmanille kirjeen, jossa hän ilmoitti heidän yhteisen yrityksensä päättyvän tähän. Kirjeistä voi huomata, että yksi syy ystävyyden horjumiseen oli Hagmanin uusi ystävyys Gardelinin kanssa, josta Schantz oli ilmeisen mustasukkainen. Ystävyys ei kuitenkaan päättynyt kokonaan, sillä vaikka Schantz muutti pois Hagmanin talosta, naiset tapasivat toisiaan edelleen ja olivat kirjeenvaihdossa aina Hedvig von Schantzin kuolemaan vuonna 1942 asti. Hilda Gardelin palasi lopulta vuonna 1918 Ruotsiin jossa hän avioitui vuotta myöhemmin.

Kesät Hagman vietti kasvattilastensa kanssa 1800-luvulla Kangasalla sisarensa luona. Myöhemmin hän hankki Turun läheltä oman kesäpaikan, Siinalan. Järjestötyön ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen lisäksi Hagman kirjoitti lukuisia lehtiartikkeleita, kymmenkunta kirjaa pääasiassa kasvatuksesta, Minna Canthin elämäkerran sekä muistelmateoksen Lucina Hagman kertoo lapsuudestaan Kälviällä, jota Kälviän Martat julkaisevat ja myyvät edelleen.


Hagman kodissaan Helsingissä 70-vuotissyntymäpäivänään.

Myöhemmät vuodet

Hagman sairasteli 60-vuotiaana. Tuohon aikaan opetussuunnitelmien tiheät muutokset vaikeuttivat koulujen toimintaa. Toivuttuaan Lucina jatkoi koulunsa ylläpitoa ja järjestötoimintaa aina 1930-luvulle saakka. Pitkän työuran jälkeen Hagman päätti opettajan työt vuonna 1919, johtajattaren työn 1935 ja lopulta 85-vuotiaana hän luopui myös koulun johtokunnan puheenjohtajan työstä.

Täyttäessään 75 vuotta Hagman sai Marttaliiton ja Suomalaisen naisliiton anomuksesta ensimmäisenä naisena Suomessa professorin arvonimen vuonna 1928. Nuorsuomalainen poliitikko, kirjastoneuvos Helle Kannila, muisteli 1960-luvulla Hagmanin purskahtaneen nauruun, kun hänen kesäpaikalleen Raision Siinalaan saapunut lähetyskunta juhlallisesti kertoi tasa-arvon presidentin myöntäneen Hagmanille professorin arvonimen. Hagman ei ilmeisesti ihaillut muodollisia arvonimiä. Vuonna 1929 hänet kutsuttiin myös Marttaliiton ensimmäiseksi kunniajäseneksi.

Hagman kuoli 1946 Helsingissä. Hänet on haudattu Helsingin Hietaniemen hautausmaalle: Vanha alue, kortteli 15, linja 6. Hagmanin synnyinkoti Kälviällä on Kälviän Marttojen omistuksessa. Siellä on nähtävillä myös Hagmanin työpöytä, joka aina vuoteen 2002 asti toimi Marttaliiton toiminnanjohtajan työpöytänä.


Hagmanin teoksia ja kirjoituksia

  • Ensimmäinen koulu, Weilin ja Göös 1882.
  • Fredrika Bremer: kuvaus vuosisatamme alkupuolelta, WSOY 1886.
  • Naisten äänestysoikeudesta, Edlund 1889.
  • Naisten esteettömyystodistus eli dispanssikysymys, 1896.
  • Kokemukseni yhteiskasvatuksesta, WSOY 1897.
  • Kasvatus rakkauteen: naisten kasvatuksesta, WSOY 1900.
  • Naisten äänioikeusasia, Polytypos 1905.
  • Koulukysymys sosiaaliselta kannalta, Suomen kasvatusopillinen yhdistys 1906.
  • Naisten ohjelma tulevissa vaaleissa, WSOY 1906.
  • Minna Canthin elämäkerta I, Otava 1906.
  • Minna Canthin elämäkerta II, Otava 1911.
  • Tuleeko Suomen pystyttää asevelvollisuuteen perustuva sotavoima?, Edistysseurojen kustannusosakeyhtiö 1917.
  • Olisiko ajateltavissa?, Helsingin Uusi Kirjapaino 1923
  • Lucina Hagman kertoo lapsuudestaan Kälviällä 1853–1865, Otava 1936.

Lähteitä ja muuta luettavaa Lucina Hagmaniin liittyen

Kuvagalleria

Jaa sivu