Marttanukke

Turun Marttayhdistyksen Marttanukesta tuli suosittu niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Nukketeollisuus muodosti myös taloudellisesti vakaan pohjan varsinaissuomalaiselle marttatyölle.

Oli vuosi 1908. Suomalainen marttajärjestö oli perustettu muutamaa vuotta aikaisemmin. Turussa marttayhdistyksen jäsenet halusivat järjestää naisille ansiotyötä tuovaa toimintaa, sillä halu oman rahan ansaitsemiseen oli kova. Erilaisia toimintamuotoja ehdotettiin, pohdittiin ja hylättiin. Ensin harkittiin olkihattujen valmistusta, ilmeisesti turkulaisessa elokuvateatterissa esitetyn italialaisen lyhytfilmin innoittamana. Niiden tekemiselle ei kuitenkaan löytynyt opettajaa. Lopulta innokkaan ja toimeliaan martan, lehtorinrouva Aurora Janssonin johdolla keksittiin ajatus nukkejen valmistuksesta ja Turun Martta-Nukketeollisuus aloitti toimintansa.

Nukkejen valmistus ja materiaalit

Nukkejen valmistus järjestettiin siten, että naiset tekivät nukkejen osat kotona ja nuket puettiin ja viimeisteltiin myyntiä varten yhteisessä työtilassa eli Nukkelassa. Martat olivat nukkejen laadusta hyvin tarkkoja, ja esimerkiksi vaatteiden tekijät saivat palkkansa vasta, kun työ oli hyväksytty. Valmistuksessa käytettiin vuosikymmenten varrella suuri määrä erilaisia materiaaleja. Kekseliäisyyttä tarvittiin varsinkin pula-aikana, kun kaikesta oli puutetta. Posliiniset nukenpäät tuotiin aluksi Saksasta. Nukkejen vartalot olivat puuvillaa tai tai pellavakangasta ja niissä oli täytteenä sahajauhoa. Hiukset valmistettiin pellavasta ja myöhemmin köysitehtaalta saadusta manillasta.

Nukketeollisuuden hyvän maineen myötä tilaukset kasvoivat ja posliinipäiden saanti Saksasta vaikeutui. Leikkikaluliikkeen omistaja, maalarimestari Henrik Emil Nurmi, kehitti kekseliään kipsipaperimassaseoksen, joka suuresti muistutti posliinia ulkonäöltään. Näin nukkejen pääongelma oli ratkaistu. Martat varmistivat vielä päiden saatavuuden hankkimalla niihin yksinoikeuden 1910-luvun loppupuolella. Nämä edulliset nukenpäät olivatkin sitten nukketeollisuuden kivijalka aina vuoteen 1974 saakka.

Marttanukkemallit

Marttanukkeja oli alusta alkaen hyvin monenlaisia, koska tekijät itse ideoivat erilaisia malleja. Shirley Temple valloitti valkokankaalla 1930-luvun lopulla, ja hänen innoittamanaan syntyi hieno neitinukke, bebe. Siitä tuli yksi nukketeollisuuden kaikkien aikojen myyntimenestyksistä. Liikkuvine silmineen, hienoine vaatteineen ja mohair-langasta tehtyine hiuksineen bebe oli todellinen joka tytön unelmanukke.

Pula-aika 1940-luvun alkupuolella iski rajusti myös nukentekijöihin. Raaka-aineita ei kertakaikkiaan saanut mistään. Kansanhuoltoministeriö eväsi nukketeollisuuden ostoluvat, sillä maallamme oli tärkeämpiäkin asioita mietittävänä. Kekseliäät martat valmistivat nukkeja paperikankaasta ja värjäsivät vaatteita varten valkoista lakanakangasta. Myös hienohelma bebe sai tyytyä kangastilkuista tehtyihin hamosiin. Silmät ”pula-ajan bebe” sai maalarimestari Henrik Nurmen kehittämästä massasta.

Marttanuket saivat myös palkintoja; Suomen Messuilla II palkinnon ja kunniakirjan sekä vuonna 1935 kultamitalin. Vuosikymmenten aikana Turun Martta-Nukketeollisuus valmisti valtavan määrän erilai-
sia nukkeja. Malleja oli pitkälti toista sataa, vaikkakin osalla malleista oli sama päämalli. Hienohelma beben lisäksi suosikkinukkeja olivat oikean vauvan kokoiset ja nauravaiset Pipsa-nuket. Ne oli-
vat marttanukeista yleisimpiä ja monen pikkutytön lempileluja. Moni muistaa ja tuntee myös kansallispukuiset maakuntanuket, Turun täti ja Turun mamselli.

Nukenvaatteet

Nukkejen vaatteiden tekeminen oli alusta alkaen hyvin organisoitua. Vaatteet leikattiin Nukkelassa ja martat ompelivat ne kotonaan. Vaativimmat työt annettiin taitavimpien tekijöiden käsiin. Tehtävää kyllä riitti: oli vartalontekoa, alus- ja päällysvaatteiden valmistusta sekä kenkien ompelua. Joku erikoistui jopa valmistamaan peruukkeja mohair-langasta ja kiertämään niihin korkkeruuveja. Alkuvuosikymmeninä osa nukkejen vaatekankaistakin ommeltiin kotona, mutta myöhemmin ostettiin teollisia kankaita Wetterhoffilta.

Nukkejen myynti ja markkinointi

Nukkejen valmistus oli siis hyvissä käsissä, mutta niin myös markkinointi ja myynti. Nukkeja sai ostaa toreilta ja suurimpien kaupunkien syysmarkkinoilta. Niitä myytiin jouluna myös Turun puutorilla. Nuket olivat näyttävästi esillä erilaisissa näyttelyissä ulkomaita myöten.

Oma osansa nukkejen Suomen valtauksessa oli rouva Martta Lehtovaaralla, miehisen uran valinneella kauppamatkustajalla. Hän esitteli nukkeja messuilla ja myi niitä kauppoihin uskomattomat 45 vuotta, vuodesta 1912 alkaen. Emäntälehden ja Kotilieden kautta nukkeja myytiin runsaasti myös postimyynnin kautta, ja ulkomaisen viennin ansiosta moni marttanukke löysi kodin Norjasta tai Ruotsista.

Valmistuksen päättyminen ja marttanukkeperinne

Turun Martta-Nukketeollisuuden kasvu muutaman naisen yrityksestä parhaimmillaan pitkälti toista sataa naista työllistäväksi toiminnaksi, on aikansa huikea menestystarina. Tuskinpa Aurora Jansson
ystävineen 1900-luvun alussa osasi edes unelmoida moisesta menestyksestä. Lähes seitsemän vuosikymmentä toiminut Martta-Nukketeollisuus myytiin yksityishenkilölle helmikuussa 1974. Ulkomainen halpatuotanto aiheutti sen, ettei edellytyksiä kannattavalle nukenvalmistukselle tulevaisuudessa enää ollut.

Tämän päivän nukentekokurssit, nukkeharrastajat ja nukenkeräilijät sekä taitavat entisöijät pitävät huolen siitä, että marttanukke säilyttää oman erityisen paikkansa suomalaisen lelun historiassa. Laajimmat nukkekokoelmat löytyvät nykyisin Turun maakuntamuseosta.

Marttanukkenäyttely

Kuvat marttanukkenäyttelystä, joka järjestettiin Turussa Galleria Brinkkalassa 8.9.–13.10.2019.

Lue myös