Kurssit marttayhdistyksille

Kurssien tilaaminen marttayhdistyksille

Yhdistykset voivat tilata ruoka- ja puutarhakursseja piiristä. Kurssiaiheet löytyvät kurssitarjottimelta. Kaikki kurssit maksavat 200 € + tarvikkeet ja matkakulut. Kurssit voidaan järjestää Marttakeskuksella tai muussa yhdistyksen ilmoittamassa tilassa. Mikäli ulkopuolisesta tilasta koituu kustannuksia, yhdistys hoitaa ne itse. Kurssitilauksia voi tehdä pitkin vuotta. Toivomme kuitenkin tilaukset hyvissä ajoin, jotta kurssitilat ja ohjaaja järjestyvät.

Lisätietoa ja tilaukset tiia.koppanen@martat.fi tai p. 044 7930045

Valtionavulla tuettavat marttakurssit vuodelle 2023

Valtionavun jakoperiaatteet muuttuvat vuoden 2024 alusta, jo vuonna 2023 toiminnan painopisteitä muutetaan uusien jakokriteerien mukaisiksi. Valtionavulla (vapu) tehdään ryhmäneuvonnan ohella enemmän mm. joukko- ja someneuvontaa Marttaliiton painotuksin.

Vuonna 2023 vapukursseja on varattavissa yhteensä 43 kurssia, ja ne jaetaan alueittain. Monelta osin kurssijako muistuttaa edellistä vuotta, oleellisinta on, että kursseilla on vähintään 12 osallistujaa ja ne ovat kaikille avoimia. Vertaismartat ovat apuna yhteiskurssien järjestämisessä alueillaan. Kannustamme marttayhdistyksiä yhteistyöhön kurssien järjestämisessä, koska kaikkien yhdistyksien ei ole mahdollista saada omaa kurssia. Toivomme, että kutsutte avoimesti mukaan myös uusia jäseniä ja lapsiperheitä.

Vapulla tuettavien ruoka- ja puutarhakurssien hinta on 120 euroa. Hinta sisältää kurssitarvikkeet, matkat, muut materiaalit ja ohjauksen eli marttojen ei tarvitse hankkia itse tarvikkeita. Yhdistykset maksavat itse mahdollisen tilavuokran. Tilattavat kurssiaiheet löytyvät kurssitarjottimelta. Lisätietoja: tiia.koppanen@martat.fi tai p. 044 7930045.

Valtionavulla tuettujen kurssien tilaaminen

Kun alueen yhdistykset ovat päättäneet sopivan kurssiaiheen, tilaukset voi tehdä sähköisellä lomakkeella. Lomakkeen täyttääksesi tarvitset tietoosi: alueen yhteyshenkilön, kurssiaiheen (kts. kurssitarjotin 2023), mahdollisen toiveen kurssiajankohdasta ja kurssipaikan (Marttakeskus, Muu kurssipaikka, etäkurssi). Vapu kurssitilaukset koko vuodelta tulee lähettää piiriin 1.3.2023 mennessä. Tämän jälkeen tehdyistä tilauksista emme voi varmaksi luvata 120€ kurssia.

Lomake on sulkeutunut vuodelta 2023