Martan muistolle

Kiitä ja muista yhdistyksesi toimijaa tai läheistä marttaa. Martan hautakiveen tai uurnalehdon muistolaattaan voi lisätä hautareliefin, erityisen pienen hautakivimerkin tai kaiverruttaa marttamerkin kunnianosoituksena tärkeästä vapaaehtoistyöstä. Merkkiä voi käyttää myös esimerkiksi kuolinilmoituksessa sekä muistotilaisuuden kutsussa tai käsiohjelmassa. Myös suruadressin lähettäminen on kaunis ja perinteinen suomalainen tapa.


Hautareliefi

Martan hautakiveen voi lisätä hautareliefin, erityisen pienen hautakivimerkin tai kaiverruttaa marttamerkin kunnianosoituksena tärkeästä vapaaehtoistyöstä. Reliefin voi hankkia omaiset, yhditys, piiri tai jokin muu taho, joka haluaa muistaa marttaa. Edellytyksenä on, että vainaja on ollut martta jossain vaiheessa elämäänsä.

Hautareliefi on valmistettu valetusta pronssista. Kohopinta on kirkas ja pohjassa on tumma patina. Reliefi on kestolakattu, minkä ansiosta sen alkuperäinen sävy säilyy ulkoilmassa vuosia tummumatta. Halkaisija on 6 cm.

Reliefi kiinnitetään hautakiveen piilokiinnityksellä kahdella M3x15 mm kierretapilla. Tapit tulevat pakkauksen mukana. Reliefin voi kiinnittää kiveen myös jälkikäteen. Reliefin kiinnityksestä huolehtii omaiset tai se taho, joka on relefin hankkinut esim. yhdistys. Reliefit valmistaa kotimainen Paasikivi Oy, lue lisää osoitteesta www.paasikivi.fi.

Tilaa reliefi siirtymällä tästä Martanpuotiin


Tuhkauurnalehtojen muistolaattoihin kiinnitettävä erityisen pieni muistomerkki

Erityisen pieni (halkaisija 30 mm) muistomerkki on tarkoitettu kiinnitettäväksi uurnalehtojen muistolaattoihin. Merkki voidaan kiinnittää myös isoon hautakiveen, mikäli hautareliefi (60 mm) ei siihen mahdu.

Muistomerkki on messinkiä. Pohjaosa on patinoitu tummaksi. Merkkiin on kaiverrettu kirkas tunnuskuvio. Merkki on kestolakattu, minkä ansiosta alkuperäinen sävy säilyy ulkoilmassa vuosikausia.

Muistomerkki kiinnitetään laattaan piilokiinnityksellä merkin taustapuolelta. Kiinnitystapit tulevat pakkauksen mukana. Muistomerkin valmistaa kotimainen Paasikivi Oy www.paasikivi.fi.

Tilaa pieni muistomerkki siirtymällä tästä Martanpuotiin.


Marttamerkki hautakivessä ja painotuotteissa

Lehvillä koristeltua juhlallista marttamerkkiä voi käyttää martan kuolinilmoituksessa, muistotilaisuuden kutsussa tai kirkko-ohjelmassa. Sen voi myös kaiverruttaa martan hautakiveen. Merkin kaiverrus päällystetään lehtikullalla. Merkki voi olla kooltaan 6×6 cm tai 4,5×4,5 cm. Hinta-arvion voi kysyä paikallisesta hautaustoimistosta tai kiviliikkeestä.


Suruadressi

Suruadressin lähettäminen on kaunis ja perinteinen suomalainen tapa ottaa osaa suruun, muistaa vainajan omaisia sekä kunnioittaa vainajan muistoa. Martanpuodissa on myynnissä viisi erilaista adressia.

Tilaa adressi siirtymällä tästä Martanpuotiin


Edesmenneen martan ansio- ja jäsenmerkit

Edesmenneen martan ansiomerkit voi säilyttää suvussa muistona. Jäsenmerkin voi myös luovuttaa seuraavalle martalle käyttöön. Kaikki merkit voi palauttaa edesmenneen martan omaan yhdistykseen, piirin tai Marttaliittoon. Monet yhdistykset kierrättävät merkkejä seuraavalle martalle.