Ryijyt

Ryijy on monelle perinteinen seinälle ripustettava vaate, mutta se voi olla paljon muutakin. 

Mihin kaikkeen mahtavaan ryijy taipuukaan. Miltä kuulostaisi miniryijy, ryijyponnari tai -korvakorut, luonnonmateriaaliryijy, tupsuryijy, ryijytuoli tai yhteisryijy, johon jokainen saa käydä solmimassa oman solmunsa tai liittää palansa? Erilaiset ryijypajat sopivat hyvin ohjelmaksi tapahtumiin ja vain mielikuvitus on rajana, mitä kaikkea ryijysolmuilla voi toteuttaa.

Ryijyyn saa upotettua kaikki ylijäämälangat riippumatta niiden vahvuudesta tai tekstuurista. Kaikkein hauskin ryijy syntyykin langoista, jotka ovat keskenään aivan erilaisia. Monimuotoisista tekstuureista, materiaaleista ja väreistä syntyy mielenkiintoinen ja eläväinen pinta. Ryijyihin voi käyttää kaikki pienetkin jämälankakerät, joten hävikkiä ei synny. Ryijyn pohjana voi hyödyntää jo valmiiksi kotoa löytyviä asioita – aina hiuslenkeistä juuttikankaaseen ja jarrumattoon. Näin ryijyjen teko on myös ympäristöystävällistä. 

Ryijyjä marttaillassa

Mihin kaikkeen ryijytekniikkaa voisi hyödyntää? Kannustamme käyttämään mahdollisuuksien mukaan kierrätysmateriaaleja. Valmiiden ohjeiden sijaan lähdetään liikkeelle siitä, millaisia materiaaleja on käytössä ja mietitään, mitä uutta niistä voisi keksiä.  

Ryijyideoita: 

  • miniryijy
  • tupsuryijy 
  • Martat-lehden 1/2022 ryijyohje
  • ryijykortit – korttiin voi kirjoittaa esimerkiksi kutsun mukaan marttatoimintaan 
  • ryijyponnarit 
  • ryijykorvakorut
  • ryijytyynyt
  • ryijyjakkara 
  • jämälankaryijy 
  • luonnonmateriaaleista tehty ryijy 
  • yhteisryijy esim. yhdistyksen kokoontumistiloihin 

Viimeistelyvinkkinä ryijyihin:

Tunne ryijysi tarina ja jätä siitä samalla tieto jälkipolville kiinnittämällä ryijyn taakse tietolappu. Mainitse siinä tekijän ja päivämäärän lisäksi ryijyn malli sekä muita vapaavalintaisia tietoja, jotka tulisi säilyttää osana kulttuuriperintöä. Esimerkiksi kannattaa kirjasta muistiin, jos ryijy on syntynyt mummon käsissä suvun vanhoista sukista. Voit kirjoittaa tiedot puuvillakankaan palalle spriiliukoisella tussilla, tekstiilitussilla tai kuulakärkikynällä, ja sitten ommella sen kiinni ryijyn taakse.

Kudontakehyksen käyttöönotto -ohje, Tarja Mustakallio