Maailman suurin marttailta 2020

Marttayhdistysten vuoden suurin tapahtuma kokosi martat 13.2.2020 koolle yhdessä ystäviensä kanssa. Kutsuimme kaikki marttayhdistykset mukaan Maailman suurimman marttaillan toteutukseen. Martat kokoontuivat samana päivänä samaan aikaan eri puolilla Suomea.

Alla olevat tekstit koskevat vuonna 2020 järjestettyä tapahtumaa.

Toista kertaa järjestettävän Maailman suurimman marttaillan teemana on Nyt tehdään hyvää – ruokaa kestävään arkeen. Marttaliitto tuottaa Maailman suurimman marttaillan materiaalin, jossa on yhteisen ohjelman toteutukseen tarvittavat toimintaohjeet, video- tai muuta materiaalia, tarjoiluehdotus suolaiseen ja makeaan tarjottavaan sekä vinkkejä illan järjestämiseen. Jokainen marttayhdistys voi muokata marttaillasta itselleen sopivan. Maailman suurimman marttaillan voi myös järjestää yhdessä jonkin toisen tai useamman marttayhdistyksen kanssa.
Ohjeistus julkaistaan tämän sivun lisäksi Martat-lehdessä 6/2019 ja tarjoiluehdotus Martat-lehdessä 1/2020.

Illan tavoitteena on innostaa uusia ihmisia mukaan marttoihin. Ystävänpäivän aattona järjestettävän illan voi toteuttaa esimerkiksi niin, että jokainen martta kutsuu tapahtumaan mukaan yhden tuttavansa, joka ei vielä ole martta. Vuoden alkaessa on hyvä hetki aloittaa uusi harrastus.

Marttaliitto on tehnyt yhdistysten käyttöön kutsupohjan, johon yhdistys voi täyttää oman tapahtumansa tiedot. Kutsupohjan voi ladata tästä.

Maailman suurimmasta marttaillasta on tehty myös somejakokuvat, joita yhdistys voi käyttää omassa viestinnässään Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä. Alla olevista linkeista ladattavat kuvat on tehty näihin kanaviin sopivan kokoisiksi.

Marttaliitto on tehnyt yhdistysten käyttöön tiedotepohjan, jonka avulla voi olla yhteydessä oman alueen paikallis- tai aluelehteen. Voit ladata tiedotepohjan tästä ja tallentaa sen omalle koneellesi sekä lisätä siihen oman yhdistyksesi tiedot.

Maailman suurimman marttaillan aihetunniste on #maailmansuurinmarttailta.


Valmistelu

Tee jo nyt:
– Varaa paikka.
– Lisää tapahtuman yhdistyksesi toimintakalenteriin.
– Aloita valmistelut ja lähetä kutsut jäsenille. Kannusta kutsumaan iltaan mukaan tuttava, joka ei vielä ole martta.

Tammikuussa ja helmikuun alussa:
– Viimeistele ohjelma. Käytä avuksi Marttaliiton ohjeita ja materiaaleja.
– Sovi tarjoiluista. Katso Maailman suurimmanmarttaillan tarjoiluehdotus Martat-lehdestä 1/2020.
– Muistuta jäseniä tapahtumasta.
– Hae piiristä Martat-lehtiä ja Tule mukaan marttoihin -esitteitä.
– Kata, taittele lautasliinat ja koristele
– Juhlitaan yhdessä!


Ohjelmaehdotus

Illan avaus ja alkumaljat
– Tervetuloa marttailemaan ja Maailman suurimpaan marttailtaan. Alkumaljaksi voi tehdä mausteisen omenajuoman.

Nyt tehdään hyvää – ruokaa kestävään arkeen
– Video kestävän arjen teoista, joita jokainen voi tehdä. Videon voi katsoa MartatTV:stä. Videon kesto on 3 min 50 sek. Toivomme, että videota ei jaeta ennen tapahtumapäivää.
Videon teksti on myös mahdollista lukea puheena.

Tarjoilut
Helppo punajuurileipä.
Puolukka-porkkanakääretorttu
– Reseptit julkaistaan myös Martat-lehdessä 1/2020.

Kestävän arjen visa
– Kestävän arjen visan kysymykset ja oikeat vastaukset ovat eri tiedostoissa, jotta kysymykset voi tulostaa osallistujille. Tietokilpailun voi toteuttaa myös niin, että vetäjä lukee kysymykset ja osallistujat vastaavat tyhjille papereille. Tietokilpailun voi toteuttaa pienissä joukkueissa tai siten, että jokainen vastaa kysymyksiin. Yhdistys voi halutessaan antaa pienen palkinnon voittajalle.
Kestävän arjen visan kysymykset (PDF),
Kestävän arjen visan vastaukset (PDF)
– Kestävät visan kysymykset ja vastaukset muotoilemattomina word-tiedostoina.
– Keskustellaan, millaisia kestävän arjen vinkkejä osallistujilla on. Yhdistyksen hallituksen jäsenet tai osa heistä voi jakaa omat vinkkinsä.

Tervetuloa mukaan
– Käydään läpi yhdistyksen kevään ja vaikka koko vuoden ohjelma. Kutsutaan iltaan osallistuneet ei-vielä-martat mukaan toimintaan.


Maailman suurin marttailta järjestettiin ensimmäisen kerran 31.1.2019. Marttojen 120-vuotisjuhlavuoden aloittanut tapahtuma kokosi martat samaan aikaan yhteen eri puolilla Suomea. Maailman suurimmassa marttaillassa oli mukana noin 600 suomenkielistä marttayhdistystä yhdessä ruotsinkielisten marttayhdistysten kanssa. Tapahtumassa oli yhteensä noin 5000 osallistujaa ja niiden valmistelussa yli 800 marttaa. Monet juhlat olivat usean yhdistyksen yhteisiä, jopa 12 yhdistystä järjesti yhteisen illan. Maailman suurimman marttaillan tapahtumista tehtiin lukemattomia alue- ja paikallislehtien juttuja.