Marttamerkit

Marttaliiton erilaiset merkit tekevät näkyväksi jäsenten laajan ja ansiokkaan työn sekä harrastuneisuuden järjestötoiminnassa. Ansiomerkki on kiitos jäsenelle merkittävästä ja arvokkaasta toiminnasta Marttajärjestön hyväksi.  Marttaliiton ansiomerkkejä ovat pronssinen, hopeinen, kultainen ja suuri kultainen ansiomerkki. Yhdistykset voivat myös antaa vuosimerkkejä pitkäaikaisille jäsenilleen kiitokseksi yhdistystoiminnasta. Vapaaehtoisille martoille on oma vapaaehtoistoimijan merkki. Taitoavaimet ja osaajapassit kertovat suoritetuista opinnoista.

Jäsenmerkki

Jäsenmerkki on Marttajärjestön jäsenyyden tunnus. Sitä voi käyttää ainoastaan järjestön nykyinen jäsen.

Ansiomerkit

Pronssista, hopeista tai kultaista ansiomerkkiä voi hakea yhdistyksen jäsenelle sekä piirin tai Marttaliiton henkilökunnalle. Jäsenen ansiomerkkianomuksen tekee yhdistyksen hallitus, jonka jälkeen hakemus toimitetaan oman piirin hallituksen käsittelyyn. Piiri toimittaa hakemuksen edelleen Marttaliittoon hyväksyttäväksi. Ansiomerkkianomuksen tulee olla Marttaliitossa kuusi viikkoa ennen kuin  se on tarkoitus antaa merkin saajalle.

Ansiomerkkien myöntämiskriteerit sekä hakulomakkeet löytyvät täältä.

Marttaliiton hallitus voi myöntää erittäin ansioituneelle henkilölle suuren kultaisen ansiomerkin.

Vuosimerkit

Yhdistys voi muistaa pitkäaikaista jäsentään vuosimerkillä. Vuosimerkit ovat hopeaa tai kullattua hopeaa. Merkkejä on saatavana 10, 20, 30, 40, 50, 60 ja 70 vuotta toiminnassa mukana olleiden marttojen huomioimiseen. Lisäksi 25 ja 40 merkit, joissa pohja mustaa emalia.

20-vuotismerkki on toistaiseksi loppu Marttaliiton varastosta. Tuotetta on tulossa lisää lokakuussa. 20-vuotismerkkejä voi ostaa piireiltä.

Vapaaehtoistoimijan merkki

Vapaaehtoistoimijan merkin voi hakea martalle, joka on toiminut aktiivisesti esimerkiksi talkoissa, kahvitus- ja muonitustehtävissä, retkien järjestäjänä tai kässä-, puutarha-, kv-,  ruoka-, sieni- tai vastaavana marttana.

Lisää tietoa merkistä ja sen myöntämisestä löytyy täältä.

Puheenjohtajan nuija

Yhdistyksellä voi olla käytössään pieni hopeinen puheenjohtajan nuija. Puheenjohtajan vaihtuessa, nuija luovutetaan aina seuraavalle puheenjohtajalle.

Taitoavaimet

Taitoavaimet ovat järjestön tunnuksia suoritetuista marttaopinnoista. Taitoavaimista käytetään arvokkainta avainta. Jos on suorittanut erikoisavaimen, ei 1-3 avaimia ei enää käytetä.

Osaajapassien helat

Järjestö-, puutarha-, sieni- ja käsityöosaajapassin suorittajat voivat ostaaa suorituksen tunnustuksena nahkaisessa tai hopeisessa kaulanauhassa olevan helan. Kaulakorua voidaan pitää kaulassa myös muiden marttamerkkien kanssa.