Martan pyykkikori -näyttely

Arkinen elämä on viimeisen sadan vuoden aikana muuttunut radikaalisti. Syinä tähän on ollut erityisesti naisten laajamittainen siirtyminen työelämään ja kotitalouksien koneellistuminen. Koneiden, välineiden, aineiden ja työympäristön kehitys ovat vaikuttaneet suuresti siihen millaista pyykinpesu on ollut eri aikakausina.

Martan pyykkikori-taulujen avulla voi katsella naisen arjen muutoksia pyykin pesijän silmin. Sata vuotta sitten perheet olivat usein suuria ja pelkkään pyykin pesuun käytettiin aikaa jopa yli 50 tuntia viikossa. Viisikymmentä vuotta sitten pulsaattorikoneiden yleistyessä samasta pyykistä selvittiin yhden pitkähkön työpäivän aikana. Nyt automaattikone pesee ja kuivauskone kuivaa vaatteet muutamassa tunnissa.


Järjestä Martan pyykkikori-näyttely

Piirit ja marttayhdistykset voivat lainata Martan pyykkikori-näyttelyn tauluja omiin marttailtoihin tai isompiin tapahtumiin. Aineiston saa lainaksi Marttaliitosta Teija Jerkulta (teija.jerkku@martat.fi). Marttaliitossa on kahdet lainattavat kappaleet, joten kannattaa tehdä varaus ajoissa.

Taulujen lisäksi voi myös koota vanhoja pyykinpesuun liittyviä tavaroita näytille (pyykkilauta, pyykkikarttu tms.).

Oheisaineistoa

Martan pyykkikori näyttelyn taustatekstit

Pyykinpesuun liittyvää esinehistoriaa

Sananlaskuja ja arvoituksia

Pyykkärin kakku resepti