Jäsenhankinta osana yhdistyksen toimintaa

Yhdistyksen vahvuus on sen jäsenissä! Yhdistyksen toiminnan on hyvä olla sellaista, että siihen halutaan tulla mukaan ja pysyä osana marttayhteisöä. Jokaisen yhdistyksen tavoitteena kannattaa olla nykyisen jäsenmäärän säilyttäminen ja mielellään sen kasvattaminen.

Kun yhdistyksessä mietitään jäsenhankintaa, on hyvä asettua hetkeksi ulkopuolisen asemaan ja pohtia, millaiselta yhdistyksen toiminta näyttää ulospäin. Yhdistyksen toiminnan on vastattava ainakin yhteen uuden jäsenen tarpeeseen, jotta hän haluaisi liittyä Marttoihin. Näitä voi olla esimerkiksi uudet ystävät, monipuolinen tekeminen tai uuden taidon oppiminen.

Hallituksessa tai muulla kokoonpanolla kannattaa miettiä esimerkiksi seuraavia kysymyksiä:

  • Mikä yhdistyksessämme vetoaa uusiin jäseniin, onko toiminta houkuttelevaa?
  • Miksi juuri meidän yhdistykseemme kannattaisi liittyä?
  • Mistä yhdistyksestämme saa tietoa? Onko yhdistyksellä verkkosivut ja ovatko ne ajan tasalla? Entä Facebook tai vaikkapa Instagram?
  • Voiko yhdistyksen toimintaan tulla tutustumaan tai voiko johonkin tapahtumaan tai marttailtaan osallistua, vaikka ei olisi (vielä) jäsen?
  • Miten otamme uudet tulokkaat mukaan porukkaan ja toivotamme tervetulleeksi?
  • Millaiset ovat jäsenten vaikuttamismahdollisuudet ja miten toimintaa kehitetään?
  • Mitä yhdistyksemme tarjoaa jäsenilleen?
  • Miksi juuri marttatoiminta, eikä joku muu tapa viettää vapaa-aikaa?

Jäsenten on helpompi kutsua uusia ihmisiä mukaan toimintaan, kun näitä kysymyksiä on valmiiksi pohdittu.


Jäsenet avainasemassa

”Puskaradio” ja suosittelu ovat yksi tärkeimmistä oman yhdistyksen markkinointikeinoista. Ihmiset ovat kiinnostuneita sellaisista yhdistyksistä, joiden jäsenet ovat aidosti innostuneita oman yhdistyksensä toiminnasta. Tähän tarvitaan mukaan kaikki yhdistyksen jäsenet.

Valmiiksi mietitty lyhyt yhdistysesittely (hissipuhe) auttaa tilanteissa, joissa halutaan lyhyesti ja ytimekkäästi kertoa oman yhdistyksen toiminnasta. Tavoitteena on, että kaikki yhdistyksen jäsenet osaavat sen. Hissipuheen suunnittelussa voi käyttää apuna mm. yhdistyksen toimintakalenteria ja muistaa, että jäseneksi voi liittyä monella tapaa (martat.fi, postitettava Tule mukaan Marttoihin -esite, sähköposti Marttaliittoon jäsensihteerille).


Tavoitteellinen jäsenhankintakampanja

Yhdistyksen kannattaa vuosittain toimintasuunnitelmaa tehdessä miettiä myös sitä, millainen sen vuoden tavoitteellinen jäsenhankintakampanja voisi olla. Kampanjaa suunniteltaessa on hyvä miettiä seuraavia kysymyksiä:

  • Millaisilla toimenpiteillä yhdistys hankkii tai voisi hankkia uusia jäseniä?
  • Tavoite, montako uutta jäsentä halutaan?
  • Kampanjan aikataulu, milloin se alkaa ja milloin päättyy?
  • Mitä materiaalia haetaan esim. omasta piiristä?
  • Miten jäsenhankintaa tehneitä kiitetään? Annetaanko eniten uusia jäseniä tuoneille jokin palkinto?
  • Avoin tiedottaminen yhdistyksen toiminnasta. Kerrotaan, mitä on tulossa esim. seuraavan puolen vuoden aikana, ja kerrotaan, mitä on aiemmin tehty (valinnan mukaan nettisivuilla, blogissa, eri somekanavissa).
  • Jäsenet tekevät kenet minä tunnen -listauksen, jonka pohjalta kutsutaan uusia jäseniä mukaan toimintaan. Apuna voi käyttää esim. puhelinmuistiota, Instagramia tai Facebookia. Omasta piiristä voi pyytää Tervetuloa Marttoihin -kortteja.
  • Järjestetään Yhdistyksen ystäväilta, johon jokainen voi pyytää ystäviä ja tuttuja mukaan tutustumaan yhdistyksen toimintaan.
  • Valitaan jäsenvastaava, joka vastaa jäsenhankinnasta ja huolehtii uusien jäsenten vastaanottamisesta mukaan toimintaan.
  • Järjestetään tapahtumia, tilaisuuksia ja retkiä, joissa yhdistyksen toimintaa tuodaan näkyville.
  • Kehitetään yhdistystä ja pidetään sen toiminta vireänä. Uusien jäsenten ideat kannattaa ottaa huomioon.
  • Kysytään, mitä kautta uudet jäsenet löysivät yhdistyksen ja kiinnostuivat sen toiminnasta. Tietoa kannattaa hyödyntää jäsenhankinnassa.
  • Kutsutaan alue- tai paikallislehden toimittaja yhdistyksen tapahtumaan tai tarjotaan valmista juttua lehdelle.
  • Kerrotaan valtakunnallisista ja paikallisista jäseneduista.

Nuoriin jäseniin panostaminen

Marttajärjestön jäsenten keski-ikä on yli 60 vuotta. On tärkeää, että saadaan mukaan liittyvät nuoret tai nuoremmat jäsenet tuntemaan olonsa tervetulleiksi. Monen ikäiset jäsenet rikastuttavat yhdistyksen toimintaa. Olennaista on nuorten osaamisen arvostaminen sekä heidän toiveiden kysyminen. Tiesittehän, että alle 25-vuotiaiden nuorisojäsenten ei tarvitse maksaa lainkaan jäsenmaksua?


Jäsenhankinta tapahtumassa

Ennen jokaista tapahtumaa tai vaikkapa kahvitusta kannattaa miettiä, miten siellä voi markkinoida yhdistystä ja hankkia uusia jäseniä. Yli 80 % aktiivisesti martoissa toimivista on valmis suosittelemaan omaa yhdistystään. On tärkeää, että jokainen tapahtumaan osallistuva martta osaa yhdistyksen hissipuheen. Tapahtumiin kannattaa aina nimetä muutama aktiivinen jäsen, jotka vastaavat erityisesti jäsenhankinnasta.

Lähestyminen ja keskustelun aloittaminen vieraiden ihmisten kanssa saattaa joskus tuntua hankalalta. Tähän auttaa muutama valmiiksi mietitty lause, jotka sopivat keskustelun avaamiseksi. Esimerkiksi:

  • Onko Marttojen toiminta sinulle tuttua?
  • Onko sinulla hetki aikaa jutella Martoista?

Tapahtumissa on hyvä olla mukana Martat-lehtiä sekä Tule mukaan Marttoihin -esitteitä. Näitä voi pyytää omasta piiristä tai Marttaliitosta. Lehti toimii hyvänä avauksena keskustelulle. Siitä jää myös kiva muisto tapahtuman jälkeen. Jos jäsenyys ei vielä kiinnosta, voi myös mainostaa pelkän lehden tilausta.

Yhdistyksen toimintakalentereita ja yhteystietolomakkeita on hyvä olla tapahtumissa mukana, jotta niitä voi antaa yhdistyksen toiminnasta kiinnostuneille. Jokaisen Martan on myös hyvä osata vastata, mikä on yhdistyksen seuraava tapahtuma, johon voi tulla mukaan.

Yksi tehokas tapa saada jäseniä yleisötapahtumista on järjestää arpajaiset tms. kilpailu, johon osallistujat jättävät sähköpostiosoitteensa. Tällöin voitte laittaa tapahtuman jälkeen kaikille yhteystietonsa jättäneille viestin, jossa kutsutte tutustumaan yhdistyksenne toimintaan ja liittymään jäseneksi.

Tapahtumissa mukana olevat martat sekä yleinen ilmapiiri välittävät viestiä siitä, kannattaako yhdistyksestä ylipäänsä kiinnostua. Positiivinen ilmapiiri ja innostunut toiminta antavat aina myönteisen kuvan yhdistyksestä, jonka toimintaan halutaan liittyä mukaan!


Uuden jäsenen sitouttaminen marttatoimintaan

Jäsenyyden alkuun kannattaa panostaa, jotta jäsen sitoutuu yhdistyksen toimintaan.

  • Uusien jäsenten tulee tuntea olonsa tervetulleiksi, jotta he voivat kokea kuuluvansa uuteen yhteisöön ja saavat iloa marttatoiminnasta.
  • Uusien jäsenten ideat ja toiveet kannattaa ottaa huomioon ja miettiä ovatko ne toteutuskelpoisia, vaikka ne tuntuisivat aluksi vierailta ajatuksilta entisiin tapoihin verrattuina. Joskus toiveet voivat olla myös hyvin helppoja toteuttaa – moni haluaa vaikkapa oppia leipomaan karjalanpiirakoita tai tekemään villasukan kantapään.
  • Uusille jäsenille kannattaa pitää oma Uusien jäsenten ilta ja kutsua mukaan tuleviin tapahtumiin.

Materiaalit marttatoiminnasta kiinnostuneille ja uusille jäsenille

  • Martat-lehdet (tapahtumissa jaettavia lehtiä voit pyytää omasta piiristä tai Marttaliitosta)
  • Tule mukaan marttoihin -esite, jossa postitettava jäseneksi liittymislomake (kysy piiristä tai Marttaliitosta)
  • Tervetuloa Marttoihin -kortti, johon voi kirjoittaa yhdistyksen seuraavan marttaillan tai tapahtuman aiheen ja päivämäärän
  • Yhdistyksen toimintasuunnitelma
  • Tulostettava yhdistyksen yhteystietolomake