Kangastatti (Suillus variegatus) kasvaa koko maassa erilaisissa kangasmetsissä, kallioilla, rämeillä ja ojanpenkoissa männyn seuralaisena.

Sieni on hyvin yleinen ja yleensä satoisa. Ensimmäiset kangastatit ilmestyvät yleensä elokuun puolella.

Tunnistaminen

Kangastatti on keskikokoinen sieni. Nuoren sienen lakki on puolipallomainen, myöhemmin laakean kupera ja terävän ohutreunainen. Lakki on ruskehtavankeltainen, himmeäpintainen ja pienten ruskeitten suomujen kirjavoima. Jonkun mielestä näyttää siltä kuin sienen päälle olisi ripoteltu kanelia. Tiheä pillistö on likaisenkeltainen – oliivinvihertävä, vanhemmiten vihertävän ruskea. Sormella painettaessa siihen jää usein sinertävä jälki. Sienen jalka on tavallisimmin lyhyt, melko tanakka, ruskeankeltainen ja tyvestään useimmiten kellanpunertava. Malto on nuorella sienellä kiinteää, vaalean ruskehtavankeltaista. Leikkauspinnoista malto sinistyy, joskus vähän, joskus voimakkaasti. Sieni on harvoin toukkainen.

Käsittely

Pienet, puolipallomaiset kangastatit ovat parhaita ruokasieniä. Sienestä ei tarvitse poistaa pisamaista pintakelmua, samoin ohut pillikerros ja jalka käytetään ruoaksi. Kangastatin maku on mieto, hieman hapan. Sienestä on helppo valmistaa ruokaa, pilkotut sienet suoraan pannulle. Malto sinistyy ensin leikkauspinnoista, mutta kypsennettäessä väri muuttuu takaisin kauniin vaaleankeltaiseksi.

Säilöntä

Kangastatit sopivat muiden tattien tapaan erinomaisesti keittoihin ja monenlaisiin muihin ruokiin, muhennoksiin, paistoksiin, ohukaisten täytteeksi jne. Kuivaaminen on kangastatille paras säilöntätapa, pakastaminen omassa liemessään kypsennettynä on myös oikein hyvä. Joidenkin mielestä kuivattujen kangastattien maku muistuttaa hiukan korvasienen makua.

 

Kangastatti on myös värjäyssieni, josta saa keltaista väriä.

Jaa sivu