Koisokasvien (Solanaceae) heimoon kuuluvat paprikat (Capsicum spp.) ovat peräisin Keski-Amerikasta, jossa niitä viljeltiin jo 3000–5000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Eurooppaan paprika rantautui Kolumbuksen löytöretkien seurauksena. Kasvien hedelmien tulinen maku muistutti mustapippuria ja sen toivottiin korvaavan tuon hintavan tuontimausteen. Niinpä espanjalaiset alkoivat kutsua uutta kasvia pippuriksi ja tuote tuli maustemarkkinoilla tunnetuksi Espanjan pippurina. Samaa vanhaa perua on chilipaprikoista meillä usein vielä nykyäänkin käytettävä turkinpippuri-nimitys.

Paprika levisi Euroopasta itään maustekaravaanien mukana ja reittien varrella sen käyttö ruuanlaitossa omaksuttiin nopeasti. Tulinen paprika on oleellinen maun ryydittäjä muun muassa intialaisessa, thaimaalaisessa ja kiinalaisessa keittiöissä. Aasian maat ovatkin nykyään kilomääräisesti laskien suurimpia paprikoiden tuottajia.

Euroopassa paprika ei heti saanut kovin vahvaa jalansijaa, joskin talonpojat viljelivät paprikaa saadakseen maustevalikoimiinsa ”pippurin”, johon aiemmin vain vauraalla yläluokalla oli ollut varaa. Espanjan lisäksi paprikan viljely yleistyi Unkarissa. Itse asiassa sana paprika on unkaria ja tarkoittaa – pippuria. Unkari on tullut tunnetuksi muun muassa paprikoistaan ja kasvin unkarinkielinen nimi on otettu käyttöön Suomen lisäksi ainakin Ruotsissa ja Hollannissa.

Käyttö

Paprikat olivat alunperin lähes poikkeuksetta polttavanmakuisia ja niitä käytettiin pääasiassa mausteena. 1900-luvulla markkinoille tuli miedonmakuisia paprikalajikkeita, mikä mahdollisti paprikan viljelyn myös vihannekseksi. Tuotanto yleistyi nopeasti ja kasvihuoneviljelyä on kehitetty erityisesti Hollannissa, jossa se on nykyään noin 1 200 hehtaarin alallaan maan eniten viljelty kasvihuonevihannes. Suomessa paprikan käyttö yleistyi 1960–70-luvuilla, jonka jälkeen paprika on vankistanut asemaansa suomalaisissa ruokapöydissä vuosi vuodelta. Paprika maistuu parhaimmalta vastapoimittuna. Niinpä kotimainen paprika onkin makuelämyksenä toista luokkaa kuin tuontitavara, sillä kotimaiselta kasvihuoneelta kaupan hevi-tiskiin on huomattavasti lyhyempi matka kuin eteläeurooppalaisilta plantaaseilta.

Myynnissä oleva paprika on pitkään ollut tuontipaprikaa, sillä kotimainen tuotanto oli lähinnä kokeiluluontoista aina 2000-luvun alkuun asti. Viime vuosien aikana viljelyala on kasvanut nopeasti. Vuoden 2004 tilastotietojen mukaan paprikaa kasvaa jo kahdeksan hehtaarin pinta-alalla, kun vuosituhannen vaihtuessa tuotantoala oli noin hehtaarin luokkaa. Suomessa tuotetaan lähes yksinomaan miedonmakuisia paprikalajikkeita eli nk. vihannespaprikoita. Tuliset maustepaprikat eli chilit ovat ainakin toistaiseksi pääsääntöisesti tuontitavaraa. Maustepaprikoiden makuun mieltyneitä harrasteviljelijöitä on Suomessakin paljon.

Punaisen paprikan maku on lähinnä perinteistä mielikuvissa olevaa paprikan makua. Keltahedelmäiset lajikkeet ovat maultaan hieman punaisia miedompia ja aavistuksen makeampia. Oranssin vihannespaprikan maku on muita makeampi. Paprika on hyvää salaateissa, voileivän päällä, padoissa ja kastikkeissa. Niitä voi myös täyttää. Paprikaa voi pakastaa tuoreena, ryöpättynä, kuivata tai valmistaa etikkasäilykkeeksi. Paprikasta poistetaan siemenet ennen ruoanvalmista ja säilöntää.

Terveysvaikutukset

Vihannespaprikan hedelmän vesipitoisuus on yli 90 %. Paprika sisältää muun muassa C- ja E-vitamiineja, A-vitamiinin esiasteita sekä B-ryhmän vitamiineja. Kasviksista paprika on yksi parhaista C-vitamiinin lähteistä. A-vitamiinia on eniten punaisessa paprikassa. Paprikalla on korkean karotenoidipitoisuuden ansiosta myös antioksidatiivisia vaikutuksia.

Erilaiset paprikat

Paprikan hedelmien värikirjo on niin laaja, ettei vastaavaa vihannesmaailmasta helposti löydä. Tutuimpien puna-, kelta- ja oranssihedelmäisten lajikkeiden lisäksi löytyy ainakin lilan, tummanvioletin, valkoisen, ja ruskean värisiä paprikoita. Sen sijaan vihreähedelmäisiä vihannespaprikalajikkeita ei ole olemassa, vaan hedelmä värittyy aina vihreästä jonkin muun väriseksi, jos sen annetaan kehittyä riittävän pitkään. Suomessa viljellään enimmäkseen kuluttajien eniten suosimia puna- ja keltahedelmäisiä lajikkeita. Jonkin verran viljelyssä on myös oransseja lajikkeita.

Paprikan kasvatus

Paprika viihtyy parhaiten lämpimässä kasvihuoneessa, mutta kesällä satoa saadaan lämmittämättömästäkin huoneesta. Lämmin seinusta tai valoisa ikkunakin käyvät kasvatukseen. Kylvöstä korjuuseen kuluu noin 130–160 vrk. Punaisia vihannespaprikalajikkeita ovat mm. Marconi Rrosso ohutkuorinen, mehukas ja makea Bendingo on raikas, makea ja se soveltuu hyvin harrastajan kasvihuoneeseen. New Aces on aikainen, kestävä ja soveltuu sekä huoneviljelyyn että lämpimään kasvupaikkaan ulos. Californian Wonder on aikainen ja aromaattinen. Loistavan oranssi lajike on Arianne, paksumaltoinen mehukas ja makea. Mavras muuttuu kypsyessään tummanpunaisesta kiiltävän tummanvioletiksi. Se on nopeakasvuinen ja runsassatoinen.

Paprikan taimikasvatus aloitetaan pari kuukautta ennen istutusta. Siemenet itävät parhaiten lämpimässä + 23–25 asteisessa huoneessa. Taimettumisen jälkeen sopiva lämpötila on päivällä +20 ja yöllä +16–17 astetta. Pitkän taimikasvatusajan tarvitsevat paprikat hyötyvät kerran viikossa annetusta lannoitekastelusta.

Lämmittämättömään kasvihuoneeseen paprikan taimet istutetaan kesäkuun alussa puolen metrin etäisyyksin. Paprikan sivuversoja ei tarvitse poistaa, vaan ne sidotaan niinellä 30 cm välimatkoin vedettyihin päällekkäisiin rautalankoihin tai paprika tuetaan naruilla, jotka sidotaan kasvuston yläpuolella kulkevaan rautalankaan. Pääverson päätesilmun kukka on hyvä ottaa pois, sillä muuten hedelmän kehitys heikentää versojen kasvua.

Paprika viihtyy +20–25 lämpötilassa. Yölämpötilakin saisi olla parinkymmenen asteen tienoilla. Päivälämpötilaa säädellään tuuletuksella ja varjostuksella. Yölämpötilaan ei lämmittämättömässä huoneessa tietenkään voida vaikuttaa. Lämpö kasvukauden aikana ei saisi nousta yli +30 asteen.

Istutuksen jälkeen paprika kuluttaa vain vähän vettä. Kastelutarve lisääntyy hedelmien kasvaessa. Paprikaa kastellaan hedelmien kehityksen aikaan säännöllisesti ja tarvittaessa kasteluveteen lisätään seoslannoitetta. Liiallista typpilannoitusta on kuitenkin varottava, jotta kasvusto ei rehevöidy liikaa.

Paprikan hedelmät korjataan, kun ne ovat saaneet tunnusomaisen värinsä. Hedelmät voidaan poimia myös ns. kypsänvihreinä (hedelmät ovat vaaleampia kuin raakoina ja niissä on jo tulevaa väritystä) ja kypsyttää huoneenlämmössä.

Jaa sivu