Ruokaa turvallisesti

Ruoan turvallisuuteen voit itse vaikuttaa ostamalla viisaasti, valmistamalla ja säilyttämällä ruokaa oikein menetelmin. Pitkä ruokaketju, esimerkiksi pitkät kuljetusmatkat voivat lisätä turvallisuusriskejä. Elintarvikkeiden tuonti, uudet raaka-aineet ja ruokatrendit tuovat uusia mahdollisuuksia mutta toisaalta voivat asettaa haasteita ruoan turvallisuudelle.

Ruoka on turvallista, kun ruoka ja sen raaka-aineet on valmistettu, kuljetettu ja säilytetty hygieenisissä olosuhteissa eivätkä siinä mahdollisesti olevat luontaiset myrkyt tai torjunta-ainejäämät tee ruoasta haitallista. Ruoasta ei saa löytyä sinne kuulumattomia vierasesineitä, kuten pölyä, multaa, likaa, tai kuolleita hyönteisiä. Pakatun ruoan on oltava pakkausmerkintöjen mukaista.

Jotta ruoka olisi turvallista, myös kuluttajan täytyy tietää miten tuote kuljetetaan, säilytetään ja valmistetaan kotona turvallisesti. Kuluttajan vastuulla on myös tunnistaa pakkauksessa olevat merkinnät ja käyttää tuotetta niiden mukaisesti.

Turvallinen ruoanlaitto kotikeittiössä tarkoittaa raaka-aineiden ja ruokien huolellista käsittelyä, hyvää henkilökohtaista hygieniaa ja ruoanvalmistukseen soveltuvia välineitä. Ruoka-aineiden käsittelyssä ja ruoanvalmistuksessa on muutamia hygieniasääntöjä, jotka kannattaa pitää mielessä. Kun käsittelet elintarvikkeita huolella, voit olla varma ruoan hyvästä laadusta. Pidä puhtaina myös työvälineet, keittiön kaapit ja laitteet.

Pese kädet – ja opeta lapsikin tekemään niin

Käsien pesulla kotitalouden hygieniassa on valtava merkitys. Likaiset kädet ovat tavallinen ruokamyrkytysten tartuntatie. Jos tunnet itsesi sairaaksi, jätä kokkauspuuhat muille, jos mahdollista.

Käsien pesun tulee opettaa jo leikki-ikäisille niin päiväkodissa, kerhossa kuin kotona. Lapset on hyvä totuttaa pesemään kädet aina, kun tullaan ulkoa sisälle ja ennen ruoanlaittoa ja ateriointia sekä wc-käynnin yhteydessä.

Jos ruoanlaiton lomassa joutuu tekemään muuta, kuten käymään WC:ssä, niistämään nenän tai vaihtamaan vauvan vaipan, kädet on pestävä joka kerta uudestaan. Bakteereita on kaikkialla ja etenkin nenässä ja vauvan kakassa.

Kädet pitää aina myös kuivata huolellisesti.

Ohjeita käsienpesuun

Kylmänä kaupasta kotiin

Katkeamaton kylmäketju ehkäisee monet vatsanväänteet. Kaupassa kannattaa kylmäsäilytystä vaativat tuotteet valita viimeisenä. Katso pakkausmerkinnöistä, mikä on oikea säilytyslämpötila ja säilytysohje. Noudattamalla ohjetta elintarvike säilyy moitteettomana viimeiseen käyttöpäivään asti. Pakkaa ruoat kesällä kylmälaukkuun ja käytä kylmävaraajia. Jos kylmävaraajat ovat unohtuneet kotiin, osta muutama pakastevihennespussi korvikkeeksi. Hanki elintarvikkeet mahdollisimman läheltä

Nopeasti kylmään

Siirrä kylmää säilytystä vaativat elintarvikkeet kotona heti jääkaappiin tai pakastimeen. Helposti pilaantuvat elintarvikkeet, kuten raaka liha ja kala, maitotuotteet javalmiit ruoat, vaativat erityisen huolelellista käsittelyä.

Helposti pilaantuvat tuotteet säilytetään alle + 6 ºC lämpötilassa. Tarkista oman jääkaappisi kylmin kohta. Jääkaapin alaosa on usein kaapin kylmin kohta ja näille tuotteille paras paikka.  Kylmien ruokien tarjoilussa tavoitelämpötila on + 6 ºC , tarjoilun aikana lämpötila saa näissä nousta +12 ºC :een. Tällaiset ruoat tulee hävittää tarjoiluajan päätyttyä.

Kokkaus alkaa puhtaalta pöydältä

Siisti keittiö ja puhtaat työvälineet pitävät pöpöt kurissa. Pöytäpyyhe on keittiön pöpöpesä, joten huuhtele se aina hyvin, kuivata ilmavasti ja vaihda riittävän usein. Kokkauksen lomassa on myös hyvä siistiä jälkiä.

Raa’at ja kypsät elintarvikkeet on pidettävä toisistaan erillään. Olisi hyvä, jos lihalle, kalalle, vihanneksille ja leivälle olisi omat leikkuulaudat. Kasvikset tulee pestä ennen käyttöä ja poistaa pilaantuneet kohdat.

Turvalliset astiat

Käytä ruoanvalmistuksessa ja ruokien säilyttämisessä vain elintarvikkeille tarkoitettuja astioita ja välineitä. Muovituotteita saa käyttää vain niissä olosuhteissa, joihin ne on tarkoitettu. Tutustu tuotteen käyttöohjeeseen. Esimerkiksi mikrokuumennuksessa käytetään vain niitä astioita, jotka siihen soveltuvat.

Ruoan korkea lämpötila sekä sen rasvaisuus ja happamuus edistävät muovin ainesosien siirtymistä elintarvikkeeseen. Muoviastian käyttö kannattaa lopettaa viimeistään siinä vaiheessa, kun huomaa ulkonäön muuttuneen. Jos muovikippo on naarmuuntunut, kerännyt pinttynyttä likaa tai jotenkin muuten muuttunut, ei sitä pidä enää käyttää.
Ruostumaton teräs ja nykyaikainen keramiikka ovat toimivia säilytysratkaisuja. Kaikkien näiden kohdalla pitää kuitenkin varmistaa se, että ne soveltuvat elintarvikekäyttöön.

Tutustu myös säilytyskelmujen ja leivinpapereiden käyttöohjeisiin. Käyttöohjeissa kerrotaan minkälaisille elintarvikkeille ne sopivat ja millaisissa lämpötiloissa niitä voi käyttää.