Vadelma

Vadelma (Rubus idaeus) kasvaa Etelä- ja Keski-Suomessa Oulun-Kajaanin korkeudelle asti hyvin yleisenä. Pohjoisempana sitä on paikoittain ja Lapissa se on harvinainen. Kuten rakkaalla lapsella myös vadelmalla on monta nimeä. Karjalassa vadelmaa kutsutaan vaapukaksi, pohjoisessa Suomessa vaaraimeksi. Etelä-Suomessa kuulee sanottavan vadelmaa hallaimeksi. Vattu on vadelman valtakunnallinen lempinimi.

Vadelma on kerrannaisluumarja niin kuin mesimarja ja lakkakin. Vadelmat sisältävät paljon sokereita, omena- ja sitruunahappoa sekä aromiaineita, minkä vuoksi marjat ovat aromikkaita ja herkullisia. Luonnonvaraisen vadelman tuoksu ja aromi on parempi kuin puutarhavadelman. Siksi luonnonvattua kerätään ja säilötään ahkerasti. Vadelman C-vitamiinipitoisuus on kohtalainen, 20 mg/100 g.

Poiminta-aika

Vadelmalla on monivuotinen juurakko. Versot ovat kaksivuotisia, piikkisiä, puutuvia, toisena vuonna kukkivia. Marjat kehittyvät siten vasta toisen vuoden versoihin. Vattu vaatii valoa ja ravinteista maata. Tyypillisiä luonnonvaraisen vadelman kasvupaikkoja ovat hakkuuaukiot, kivikot, sähkölinjojen alusmaat, lehtimetsät, ojien reunat, purojen ja jokien varret, merenrannat, metsänlaidat ja tienvarret.

Vadelma antaa satoa keväästä syksyyn. Sen lehtiä voi kerätä alkukeväästä aina elokuuhun. Heinä-elokuussa herkulliset, tuoksuvat marjat ovat kypsiä poimittavaksi.

Käyttö

Vadelma on erinomainen käyttömarja. Marjat ovat tuoreina herkullisia esim. viilin ja jäätelön kera sekä marjasalaateissa. Vadelmista voi tehdä kastikkeita, jotka sopivat niin salaatin ja liharuoan kuin jäätelön, jälkiruokapuurojen ja -piirakoiden kanssa tarjottavaksi. Leivonnaisiin vadelma antaa hienon maun.

Vadelmaviljelmillä näkee aika usein kellanvalkomarjaista vadelmaa. Luontaisena tällainen marjojensa väriaineen menettänyt poikkeama on harvinainen.

Vadelmanlehdet

Vadelmanlehdet ovat suosituimpia luonnon teeaineksia. Eikä ihme, sillä maku on miellyttävän makea ja tuoksu vadelmainen. Viime sotien aikaan vadelman kuivatut lehdet olivat maitohorsman lehtien ohella tärkeimpiä teen korvikkeita.

Vadelmanlehtiä voi kerätä sekä ensimmäisen että toisen vuoden versoista. Ensimmäisen vuoden versoista voidaan kerätä lehtiä aina elokuuhun asti. Toisen vuoden versoista lehdet on kerättävä alkukesällä ennen kukintaa. Vadelmanlehtiä ei kuitenkaan saa kerätä Oulun-Kajaanin pohjoispuolelta niiltä paikoilta, missä kasvia on niukasti.

Lehdet irrotetaan joko käsin tai saksilla niin, että ruotia tulee mahdollisimman vähän mukaan. Lehdet voi kuivata joko tuoreeltaan tai hiostettuna. Hiostaminen sopii erityisen hyvin vadelmanlehdille. Hiostettaessa syntyy uusia maku- ja väriaineita. Erinomaisia yrttiteesekoituksia saa yhdistämällä vadelmanlehtiin esimerkiksi horsman ja mustaherukan lehtiä.

Nuoria ensimmäisen vuoden versoja voi käyttää salaatteihin ja tuorejuustoihin. Hienonnettuna niistä saa kaunista vihreää myös leivän päälle. Nuoria lehtiä voi käyttää myös pinaatin tapaan. Silputuista lehdistä ja kevätsipulisilpusta tulee oikein hyvä muhennos tai ruisleivän päällinen.

Vadelmanlehtiä voidaan käyttää myös kauneudenhoitoon. Tuoreista tai kuivatuista lehdistä voidaan tehdä hyväntuoksuista kasvovettä. Litraan kiehuvaa vettä lisätään vajaa desilitra vadelmanlehtiä, annetaan kiehua noin 10 minuuttia. Keitos siivilöidään ja sen annetaan jäähtyä. Kasvovesi säilytetään jääkaapissa. Säilyvyysaika on lyhyt, korkeintaan kolme vuorokautta.

Säilöntä

Eniten vadelmia säilötään pakastamalla. Perinteisiä ja edelleen hyviä säilöntätapoja ovat keittäminen hilloiksi, mehuiksi ja nektareiksi. Jo pieni määrä vadelmaa muiden marjojen joukossa antaa säilykkeelle hienon vivahteen. Esimerkiksi punaherukka-vadelmamehu on upean makuinen juoma.