Orakkaat

Kääväkkäisisin kuuluvat orakkaat (Hydnum) sopivat hyvin sienestystä aloittavalle. Orakkaat on helppo tunnistaa, ja niillä ei ole vaarallisia näköislajeja. Miedon makuiset nuoret orakkaat ovat hyviä ruokasieniä, ne voi pilkkoa suoraan pannulle kypsymään. Piikkejä ei tarvitse poistaa.

Tunnistaminen

Orakkaita esiintyy koko maassa, yleisimpänä Etelä- ja Keski-Suomessa. Rusko-orakasta kasvaa myös tunturikoivikossa. Erityisesti orakkaat kasvavat vanhoissa paksusammalisissa ja tuoreissa kuusi- ja sekametsissä. Orakkaat esiintyvät yleensä usean itiöemän ryhminä heinäkuusta myöhäissyksyyn saakka.

Vaaleaorakkaan (H.repandum) lakki on epäsäännöllisen muotoinen ja halkaisijaltaan 5–15 cm. Pinta on kermanvaalea, kuiva ja sileä. Lakin alapinnalla on orakkaiden tärkein tuntomerkki, helposti murenevat piikit eli oraat. Ne jatkuvat jonkin verran johteisesti myös jalan yläosaan. Jalka kellanvalkoinen ja tanakka. Sienen malto valkoista tai kellertävää ja juustomaista. Lampaankääpä muistuttaa päältä katsottuna vaaleaorakasta, mutta sillä ei ole piikkejä lakin alapinnalla.

Rusko-orakkaita (H. rufescens) tunnetaan Suomessa useita lajeja, ne ovat kaikki syötäviä ja niitä voi kerätä vaaleaorakkaiden joukkoon. Tuntomerkeiltään ne ovat vaaleaorakkaan kaltaisia, mutta oranssinsävyisiä ja yleensä pienempiä ja vielä helpommin murenevia. Rusko-orakkaan piikit eivät jatku johteisesti jalkaan, kuten vaaleaorakkaalla.

Kookas kuusensuomuorakas (Sarcodon imbricatus) kasvaa yleisenä Etelä- ja Keski-Suomen kuusimetsissä. Lakin harmaalla pinnalla on teräväkärkisiä suomuja ja alapinnalla tiheässä harmahtavia piikkejä. Laji on jo nuorena karvaan makuinen eikä kelpaa ruokasieneksi. Lakin väritykseltään tummempi männynsuomuorakas (S.squamosus) kasvaa mäntykankaalla ja on käyttökelpoinen ruokasieni. Molemmat ovat värjäyssieniä.

Käsittely

Orakkaat kannattaa poimia nuorena, silloin ne ovat miedonmakuisia ja vähemmän toukkaisia. Vanhemmiten sienen maku muuttuu karvaaksi. Orakkaat voi pilkkoa suoraan pannulle kypsymään. Piikkejä ei tarvitse poistaa. Sieni kypsennetään perusteellisesti. Näin mahdollinen kirpeys häviää ja ruoka sopii paremmin myös herkemmin vatsaoireita saaville.

Säilöntä

Orakkaat voi kuivata viipaleina, marinoida tai pakastaa.