Kehnäsieni

Kehnäsieni, Cortinarius caperatus, on yleinen koko Suomessa. Se kasvaa sammaleisissa kangasmetsissä ja tunturikoivikoissa, ja muodostaa mykorritsan havupuiden ja koivujen kanssa. Satokausi alkaa yleensä heinäkuun lopulta ja jatkuu syyskuuhun. Samalta kasvupaikalta löytyy usein eri-ikäisiä itiöemiä ja sato voi olla runsas.

Kehnäsieni on saanut nimensä lakin pinnalla näkyvästä kehnästä eli valkoisesta tai violetinsävyisestä helmiäishohteesta. Lajin tunnistaa myös ryppyisestä lakista, jalan sormusmainen rengas sekä jalan yläosan revontulimaisesta kuviosta. Kehnäsieni muuttaa muotoaan kasvaessaan, joten kaikki tuntomerkit eivät välttämättä näy samassa itiöemissä. Siksi lajin tunnistamisessa on tärkeää huomioida useita tuntomerkkejä. Kehnäsieni kuuluu seitikkien sukuun, mutta on turvallinen ja arvostettu ruokasieni.

Tunnistaminen

Kehnäsieni on melko kookas helttasieni. Lakin halkaisija on tavallisesti 5-15 cm ja jalka voi kasvaa yhtä pitkäksi. Nuorena lakki on pallomainen, myöhemmin kellomainen ja vanhemmiten kupera tai lähes laakea. Keskellä on usein matala kohouma. Väriltään lakki on vaalean ruskeankeltainen tai oljenkeltainen. Lakissa on yleensä säteittäisiä, helttojen suuntaisia uurteita, ryppyjä. 

Vanhetessaan lakki voi repeillä reunoiltaan. Nuorissa itiöemissä lakin uurteisuus ei välttämättä vielä näy. Nuori lakki voi olla kauttaaltaan vaalean helmenhohtoisen härmän eli kehnän peitossa. Vanhemmissa sienissä kehnää näkyy yleensä vain lakin keskiosassa.

Heltat ovat tiheät, kolotyviset ja epäsäännöllisen sahalaitaiset. Ne ovat aluksi lakinväriset ja myöhemmin ruosteenruskea itiöpöly värjää ne kanelinruskeiksi.

Jalka on tasapaksu, likaisen valkoinen ja pitkittäissäikeinen. Siinä on valkoinen sormusmainen rengas, joka irtoaa helposti. Renkaan yläpuolella voi näkyä vaaleita, violetinsävyisiä, sahamaisia vyöhykkeitä eli niin sanottuja revontulikuvioita.

Malto on vaaleaa ja pehmeää. Sienen vanhetessa jalan malto muuttuu kuituiseksi ja sitkeäksi.

Näköislajit: Mesinuppiseitikki, valkovillaseitikki, vanujalkaseitikki, vaskiseitikki sekä isokaulussieni.

Käyttö ja säilöntä

Kehnäsieni on erinomainen ruokasieni. Sen maku on mieto ja tuoksu heikko. Sitä ei tarvitse esikäsitellä, vaan sen voi kypsentää sellaisenaan. Nuoret itiöemät ovat parhaimmillaan, ja ne voidaan käyttää kokonaan. Vanhemmista itiöemistä käytetään vain lakit, sillä jalat ovat yleensä puisevan kuituisia. Kehnäsieni on myös melko usein toukkainen.

Kehnäsienet sopivat monenlaisiin ruokiin. Ne voidaan säilöä pakastamalla haudutuksen jälkeen tai pikkelöimällä. Kuivaamista ei suositella, sillä maku saattaa muuttua kitkeräksi.

Näköislajit: Mesinuppiseitikki, valkovillaseitikki, vanujalkaseitikki, vaskiseitikki sekä isokaulussieni.