Kesäkurpitsa

Kesäkurpitsa (Cucurbita pepo) on kurkkua muistuttava satoisa vihannes, joka kannattaa poimia hedelmän ollessa vielä pieni, korkeintaan puolikiloinen. Kesäkurpitsa sopii miedon makunsa ansiosta monen ruokalajin joukkoon mehevyyttä tuomaan.

Käyttö

Kesäkurpitsan koostumus voi vaihdella kiinteämaltoisesta kermaiseen. Kesäkurpitsa soveltuu raakana syötäväksi esimerkiksi raastesalaattiin. Kesäkurpitsassa syötäviä osia ovat kuori, malto ja siemenet. Laatikkoruokiin sekä kakku- ja leipätaikinoihin kesäkurpitsa tuo mehukkuutta. Kesäkurpitsaa kannattaa kokeilla erilaisiin paistoksiin, risottoihin, patoihin tai grillattavaksi. Kesäkurpitsaa voi valmistaa myös pitsan tapaan tai täyttää kesäkurpitsan puolikkaista esimerkiksi kuorrutettuja veneitä.

Erilaiset kesäkurpitsatyypit

Tunnetuin kesäkurpitsatyyppi meillä ja muualla Euroopassa on pitkän mallinen zucchini. Zucchinin väri voi vaihdella keltaisesta jopa tummanvihreään. Osa kesäkurpitsoista saattaa maistua liian suureksi kasvaessaan vetiseltä, joten kurpitsat kannattaa poimia nuorena.

Pitkulaisten kesäkurpitsojen lisäksi on olemassa hieman kakkuvuokaa muistuttavan muotoisia patisson- ja sunburst eli kiekkokurpitsoja. Kiekkokurpitsat kannattaa kerätä zucchinien tapaan nuorina, noin kymmensenttisinä.

Säilytys

Kesäkurpitsa säilytetään viileässä, noin +8– +12 asteen lämpötilassa. Säilytykseen sopivia tiloja ovat maakellarit ja jääkaapin vihanneslokerot. Kurkun tavoin kesäkurpitsa vahingoittuu ja paleltuu helposti liian kylmässä. Koska kesäkurpitsassa on ohut kuori, se kolhiintuu herkästi varastoinnin ja kuljetuksen aikana.

Kesäkurpitsat kannattaa säilyttää kaukana etyleeniä tuottavista kasviksista ja hedelmistä, kuten omenasta ja banaanista.

Säilöntä

Mikäli kesäkurpitsa tuottaa runsaasti satoa, sitä kannattaa säilöä talven varalle. Kesäkurpitsa sopii hyvin erilaisiin etikkasäilykkeisiin ja pikkelsseihin sekä makeisiin hilloihin ja marmeladeihin. Pakastetun ja viipaloidun kesäkurpitsan koostumus vetistyy, joten sitä kannattaa hyödyntää esimerkiksi muhennokseen tai kastikkeen joukkoon. Mikäli kesäkurpitsaa haluaa pakastaa, keittäminen ja soseutus soveltuvat hyvin säilöntämenetelmäksi.

Hyödynnä kesäkurpitsan kukat

Hedelmän lisäksi kesäkurpitsan kukat ovat maistuvia. Kukkia voi valmistaa ruoaksi esimerkiksi friteeraamalla, kuorruttamalla tai pannulla paistamalla.