Retkellä parasta on eväät! Minne menetkin, pakkaa evääksi sellaista, mistä itse pidät. Muista kuitenkin, että ulkona luonnossa yksinkertaisetkin eväät maistuvat erityisen hyvältä. Tee eväsretkestä entistä mukavampi ja ota käyttöösi seuraavat vinkkimme eväiden kätevään pakkaamiseen.

Eväiden pakkaamiseen sopivat hyvin pakastusrasiat. Myös kertaalleen käytetyt elintarvikepakkaukset kuten margariinirasiat ja leipäpussit ovat käteviä eväspakkauksia.

Evääksi sopivat parhaiten sellaiset ruoat, joita on helppo syödä ja kuljettaa ilman sotkua. Kaikkein valuvimmat ja tahmaavimmat herkut kannattaa jättää pöydän ääreen nautittaviksi.

Talven eväsretki

Pakkaa mukaan pakkasta kestäviä eväitä, joita on helppo syödä myös lapaset kädessä. Tällaisia ovat esimerkiksi valmiiksi täytetyt leivät, maukkaat pasteijat tai rieskarullat.

Pakkanen voi pilata etenkin kasvis- ja hedelmäeväitä. Pakkaa ne siis tiiviisiin rasioihin. Sanomalehtikääre eristää myös jonkin verran kylmää.

Kuumat juomat kannattaa pakata termospulloon kuumina, jotta lämpö pysyy juomassa mahdollisimman pitkään.

Kahvin, kaakaon tai kuuman mehun lisäksi termospulloon voi pakata maukkaan keiton tai liemen. Marttojen maukkaat ja lämmittävät keittoreseptit löydät täältä.

Kesäeväät retkelle tai piknikille

Tee eväät ajoissa ja viilennä ne hyvin jääkaapissa ennen piknikille lähtöä. Pakkaa eväät mukaan vasta juuri ennen lähtöä.

Ota evääksi hyvin säilyviä ja vältä herkästi pilaantuvia ruokia, kuten majoneesia, kalaa ja maitotuotteita.

Kuljeta eväät kylmälaukkussa. Pakkaa kylmänä säilytettävät ruoat tiiviisti yhteen ja ympäröi kylmäkalleilla.

Pakkaa kuuman juoman termospullo ja vasta paistetut leivonnaiset omaan kassiinsa.

Sotkun välttämiseksi pakkaa eväät tiiviskantisiin rasioihin.

Termospullo on tuttu kuuman mehun ja kahvin kuljettamisesta, mutta se pitää myös viileän juoman viileänä. Pakkaa siis termospulloon evääksi esimerkiksi marjainen smoothie

Ota mukaan pusseja roskien lajittelua sekä likaisten astioiden kuljettamista varten.

Ylioppilaskirjoitusten eväät

Varaa eväät ajoissa ja tarkista, että sinulta löytyy sopiva eväsrasia – tähän sopii esim. pakastusrasia.

Eväiden tarve on yksilöllistä, mutta yleisohje on, että mukana kannattaa olla yksi isompi eväs ja lisäksi naposteltavaa.

Täysjyväviljaiset eväät, kuten ruisleipä, pitävät nälän hyvin loitolla.

Pilko rasiaan hedelmiä ja vihanneksia – niitä on virkistävää napostella vastaamisen lomassa. Pähkinät ovat myös näppäriä syötäviä. Lisäksi ne sisältävät hyviä rasvoja ja proteiinia.

Raejuustosta saa hyvin proteiinia. Älä kuitenkaan säilytä maitotuotteita pitkiä aikoja lämpimässä. Raejuustopurkki pysyy viileänä, kun otat sen jääkaapista juuri ennen kokeeseen lähtöä ja pakkaat sen pienen kylmäkallen kanssa pussiin.

Banaani ja mandariini ovat näppäriä eväitä sillä niissä on pakkaus, eli kuoret, omasta takaa etkä tarvitse veistä niiden kuorimiseen.

Muista vesipullo. Termariin voi pakata piristyseksi kahvia tai teetä tai isommaksi lounaaksi maukasta keittoa.

Makeat juomat ja karkit nostavat verensokeria nopeasti ja piristävät hetken. Kun sokeri laskee, iskee helposti väsymys. Niiden ei siis kannata olla ainoa eväs.

Päivä on jännittävä, joten eväät kannattaa valita oman mielen mukaan. Ota siis evääksi sitä, mistä itse pidät.

Eväsleipä

Toiset pitävät eväsleivän väliin vetistyneestä kurkusta ja kastuneesta juustosta. Eväsleivissä kannattaa kuitenkin suosia aineksia, joita kosteus ei haittaa tai jotka eivät kastele koko komeutta:

  • Paprika pysyy kurkkua- tai tomaattisiivua napakampana.
  • Siivutetut kasvikset voi ottaa mukaan erikseen rasiassa.
  • Suosi kovempia salaatin lehtiä, kuten jääsalaattia tai rucolaa, lehtisalaatin sijaa.
  • Meetvurstia ei kasvisten kosteus juuri haittaa.
  • Öljyisellä pestolla mehevöitettyyn leipään sopivat mehukkaat tomaattisiivutkin.
  • Kananmuna siivuina tai paistettuna ei juurikaan vetistä eväsleipää – mutta tekee leivästä ruokaisan.

 

Lue lisää ruoan pakkaamisesta Kotikeittiön pakkaukset -sivulta.

Jaa sivu