Parvekekukkien menestymisen salaisuutena ovat puhdas ruukku tai laatikko, hyvä multa ja elinvoimaiset taimet. Orvokit kestävät kylmä ja ne voi istuttaa jo toukokuussa. Kesäkuun 10. päivän jälkeen on hyvä aika istuttaa aremmat kesäkukat, sillä perimätiedon mukaan alkukesän yöpakkaset ovat ohi.

1. Osta vain hyväkuntoisia taimia. Hyvä taimi on tanakka. Lehdet ovat kauttaaltaan vihreät. Kukkien taimissa on runsaasti nuppuja ja nupun alkuja. Kastele taimet ennen istutusta, niin ne irtoavat paremmin taimipotista.

2. Pese vanhat istutusastiat hyvin. Kasvitauteja aiheuttavat sienet kulkeutuvat vanhan mullan ja kasvinjätteiden mukana.

3. Valitse astiaviljelyyn sopiva multa. Hyvä multa säilyttää rakenteensa koko kesän ajan. Valikoi multa, jossa on eloperäisiä lannoitteita ja biohiiltä. Ravinteet riittävät pitkälle kesään ja biohiili helpottaa kastelua.

4. Valikoi ruukku, jonka pohjassa on reikä, että ylimääräinen kasteluvesi pääsee valumaan pois. Jos ruukku on umpinainen laita ruukun pohjalle kerros lecasoraa tai karkeaa soraa salaojaksi. Sora ja multa eivät sekoitu, jos laitat sorakerroksen päälle kuitukangaspalan. Altakasteluruukussa ja -laatikossa on erillinen vesitila. Multatila täytetään kokonaan mullalla, myös välipohjassa olevaan kouruun laitetaan multaa.

Martan vinkki: Laita lecasora tai sora vanhojen sukkahousujen lahkeeseen, sido lahkeen suu kiinni ja laita pussi laatikon pohjalle. Syksyllä saat pussin sisällä olevan soran kätevästi talteen.

5. Täytä laatikko mullalla lähes reunoja myöten.

6. Ota taimi varovasti pois taimipotista niin, että juuripaakku säilyy ehjänä. Istuta taimet sopivin välein multaan. Tiivistä multa juurien ympärille juuripaakun sivuilta. Taimet istutetaan entiseen kasvusyvyyteen niin, että juuripaakun päälle tulee ohut kerros multaa

8. Kastele hyvin. Kastele istutuksen jälkeen myös altakasteluruukku päältä päin, niin että multa kostuu tasaisesti. Kun vesi on imeytynyt, ripottele pinnalle ohut kerros kuivaa multaa, joka vähentää veden haihtumista mullan pinnan kautta. Kastele seuraavan kerran vasta sitten, kun mullan pinta on kuivahtanut.

9. Jos istutat kasvit jo toukokuussa ja yöpakkaset uhkaavat, nosta istutukset illalla sisälle tai peitä ne hyvissä ajoin kasvuharsolla.  Harso  ja mullan pinnalta harson alle haihtuva kosteus suojaavat kasveja parin asteen pakkaselta. Jos pakkasta on enemmän, kevyttä harsoa voi laittaa kasvien päälle 2-3 kerrosta.