Pihan tyyli ja tunnelma

Yleisimpiä tyylejä ovat luonnollinen, moderni ja romanttinen. Yleensä on hyvä valita yksi päätyyli, joka kokoaa yhteen kaikki pihan elementit ja ympäristön. Yhden päätyylin valitseminen helpottaa myös suunnittelua ja kasvivalintoja. Päätyylin rinnalle voi ottaa vaikutteita muista tyyleistä. Esimerkiksi modernissa pihassa voi olla hyvinkin monimuotoinen luonnollinen kasviryhmä.  Vältä kuitenkin ratkaisuja, jotka poikkeavat paljon päätyylistä ja korostuvat liikaa.

Tyylin ja tunnelman valitseminen

Tyylin voi valita myös tietyn aikakauden mukaan. Selvitä milloin talo on rakennettu, millaisia kotipihat silloin olivat ja mitä kasveja suosittiin.  Suunnittele piha ja kasvit sopusointuun aikakauden kanssa. Onnistuessaan puutarha vahvistaa talon luonnetta ja kiinnittyy ympäristöön.

Pihan tunnelma syntyy useiden osatekijöiden kokonaisuudesta. Tyylivalinnan lisäksi voit korostaa yksityiskohtia, jotka ovat sinulle tärkeitä ja näin vaikuttaa syntyvään tunnelmaan.  Suunnittele piha esimerkiksi toiminnallisuuden, hyötykasvien, monimuotoisuuden, kukkarunsauden, tiettyjen värien, tuoksujen, perinteiden, ikivihreyden tai helppohoitoisuuden ympärille.

Pihan tyylit

Erilaisia pihatyylejä on paljon. Esimerkiksi romanttinen, luonnollinen ja moderni. Tyyliä luodaan pihan muodoilla, materiaali- ja värivalinnoilla sekä kasveilla.

Testaa minkä tyylinen puutarha sopii sinulle parhaiten!

Pihan muodot

Ympyrä ja neliö ovat pihan perusmuodot. Niitä yhdistelemällä löytyy runsas muotokieli: pyöreä, neliö, soikio, mutkitteleva, kaareva, suora, suorakaide, kolmio… Muotoja voi käyttää yksin tai niitä voi yhdistää. Toisto tuo lisätehoa, toista samaa muotoa eri kokoisina eri yhteyksissä. Muodot voivat myös leikata toisiaan tai olla sisäkkäin. Maltillinen muotojen käyttö pitää pihan rauhallisena, selkeänä ja helppohoitoisena.

Suosi pihalla yksinkertaisia muotoja, ne ovat selkeitä ja helpottavat pihan hoitoa. Valikoi toimintojen, kulkureittien ja kasvillisuuden päämuodoksi suorakaide tai pyöreät linjat. Käytä yhtä päälinjaa hallitsevana koko pihassa ja täydennä sitä muilla. Kokeile rohkeasti suorien linjojen lisäksi myös kaarevia. Polveilevat polut ja vinot linjat voivat yllättää. Käytä yksityiskohtia kuitenkin kohtuudella.

Pyöreä muoto on aina läsnä kasveissa, suorakulma puolestaan rakennuksissa. Suorakaiteen muoto on usein tilaa säästävin ja toimivin vaihtoehto pikkupihassa. Tilavassa pihassa kaarevat kukkaryhmät ja polveilevat polut pääsevät oikeuksiinsa. Rakenteet, korkeampi kasvillisuus ja kaarevat linjat lisäävät mielenkiintoa. Koko piha ei tule nähtyä kerralla, kaarteen takaa paljastuu uusi yllättävä näkymä.

Pyöreä

Täydellinen ympyrä on muotona pysähtynyt, ikään kuin kerralla nähty. Soikio sen sijaan vetää katseen, ja ehkä kulkijankin, hitaaseen liikkeeseen kohti pohjukkaa. Älä käytä pelkkää pyöreää – lisää yllätyksiä. Myös harkittu kulmikkaiden muotojen käyttö korostaa pyöreiden muotojen erottumista.

Pyöreää muotoa voidaan käyttää istutusalueiden eri kokoisissa kaarissa ja loivasti mutkittelevissa poluissa. Terassista voi rakentaa puolipyöreän muotoisen. Pallotuija näyttää pyöreämmältä timanttituijan ja kartiovalkokuusen vieressä kuin kahden samanlaisen pallotuijan seurassa.

Neliö ja suorakaide

Neliön ja suorakaiteen muodot tuovat järjestelmällisyyttä ja turvallisuuden tuntua. Ne ovat yleisiä muotoja pienillä kaupunkipihoilla: terassi talon vieressä, nurmikko pihan keskellä, istutukset reunoilla ja pihan perällä kasvaa muutama puu. Suorakaiteen muotoiseen pihaan saat ilmettä rikkomalla muotokieltä harkitusti pyöreällä, kaarevalla tai vinosuuntaisella elementillä. Myös isolla ja näyttävällä kasvilla voi tuoda vaihtelua kulmikkaaseen muotoon.

Vino diagonaali

Vinossa diagonaalissa katselusuunnassa suorat linjat käännetään vinoon. Se muuttaa kokonaisuuden tunnelmaltaan hyvin toisenlaiseksi, vaikka pihan elementit olisivat täysin samat kuin suorakaiteen muotoon suunnitellulla pihalla. Sama selkeys ja linjakkuus säilyvät, mutta vino diagonaali houkuttelee katseen vaeltamaan ja tutkimaan yksityiskohtia. Katselusuunta ei osu yksiin pitkien linjojen kanssa, joten pihan hahmotus ei enää onnistu yhtä nopeasti. Yhtenäiset istutusalueet ja selkeämuotoiset nurmi- ja laattapinnat pitävät kokonaisuuden rauhallisena. Vinoihin linjoihin perustuvaan suunnitelmaan on myös helppo sijoittaa korkeampia kasveja luontevasti katkaisemaan näkymiä ja luomaan tiloja.