Piiskut

Kookkaita, keltakukkaisia piiskuja on käytetty yleisesti koristekasveina puutarhoissa. Näistä kolme lajia on määritetty kansallisesti haitallisiksi vieraslajeiksi, jotka tulee hävittää. Tärkeää on kuitenkin erottaa pohjoisamerikkalaiset piiskut Suomessa luonnonvaraisena kasvavasta kultapiiskusta.

Tuntomerkit

Vierasperäisistä piiskuista haitallisiksi vieraslajeiksi on luokiteltu kolme lajia: kanadanpiisku (Solidago canadensis), korkeapiisku (S. altissima) ja isopiisku (S. gigantea). Piiskut ovat monivuotisia ruohokasveja, jotka voivat kasvaa 1,5-2,5 metriä korkeiksi. Suorassa, ruohomaisessa varressa kasvaa tiheästi kapeita lehtiä. Parhaiten piiskut tunnistaa niiden näyttävistä, keltaisista, mykeröiden muodostamista kukinnoista. Piiskut kukkivat elo-lokakuussa ja tuottavat runsaasti lenninhaivenellisia siemeniä.

Pohjoisamerikkalaisten piiskujen erottaminen toisistaan ei ole välttämätöntä, sillä ne kaikki ovat hävitettäviä haitallisia vieraslajeja. Lajit muistuttavat paljon toisiaan, ja voidaan erottaa toisistaan lähinnä varsien karvaisuuden ja lehtilapojen perusteella. Suomessa on käytetty koristekasveina myös pohjoisamerikkalaisista piiskuista jalostettuja tarhapiiskuja. Tarhapiiskuja ei ole luokiteltu haitallisiksi vieraslajeiksi, mutta myös ne ovat herkästi leviäviä vierasperäisiä lajikkeita. Tarhapiiskujen erottaminen muista vierasperäisistä piiskuista on hankalaa.

Kaikkein tärkeintä on erottaa vierasperäiset piiskut kultapiiskusta (Solidago virgaurea), joka on Suomessa luonnonvaraisena kasvava piiskulaji. Kultapiisku on selkeästi muita lajeja matalampi. Kultapiisku kukkii pohjoisamerikkalaisia piiskuja aiemmin, heinäkuusta alkaen. Sen kukinto on muita piiskuja vaatimattomampi, kapea ja pysty.

Eri piiskulajit voidaan erottaa toisistaan vieraslajit.fi-sivuston tunnistuskaavion avulla.

Alkuperä ja levinneisyys

Kanadanpiisku, korkeapiisku ja isopiisku ovat peräisin Pohjois-Amerikasta, josta niitä on tuotu Eurooppaan 1600-luvulta alkaen. Suomessa piiskuja on käytetty hyvin yleisesti koristekasveina puutarhoissa, joista ne ovat levinneet luontoon. Piiskut leviävät tehokkaasti joutomaille, niityille, metsien reunoihin sekä teiden varsille muodostaen laajoja kasvustoja. Yksi kasvi voi tuottaa jopa 10 000 lenninhaivenellista siementä, jotka lentävät tuulen mukana pitkiä matkoja. Piiskut leviävät myös pienistäkin juurakon paloista.

Haitallinen vieraslaji

Kanadanpiisku, korkeapiisku ja isopiisku ovat luokiteltu haitallisiksi vieraslajeiksi kansallisessa vieraslajiluettelossa. Niiden maahantuonti, kasvattaminen, myynti, hallussapito ja luontoon päästäminen on Suomessa kielletty, eli kotipihan piiskukasvustot tulee hävittää.

Vahvoina kilpailijoina piiskut syrjäyttävät alkuperäisiä kasvilajejamme. Kanadanpiiskulla ja isopiiskulla on todettu olevan haitallisia vaikutuksia muun muassa pölyttäjähyönteisille, maaperän eliöille sekä linnuille. Ne voivat myös häiritä muiden kasvilajien kasvua maahan erittämillään yhdisteillä sekä muokata maaperän ominaisuuksia.

Torjunta

Piiskuja voidaan torjua niittämällä kasvustot kaksi kertaa kesässä usean vuoden ajan. Toistuva niittäminen kuluttaa kasvin elinvoimaa ja lopulta myös juurakko kuolee. Kasvusto voidaan myös peittää alas leikkaamisen jälkeen valoa ja vettä läpäisemättömällä peitteellä, joka kiinnitetään huolellisesti paikalleen usean vuoden ajaksi.

Siemenistä leviäminen estetään katkaisemalla kukinnot ennen siementen muodostumista. Yksittäisiä kasveja voidaan torjua myös kaivamalla juurakko ylös, mutta juurakon poistamisessa tulee olla huolellinen. Piiskut leviävät pienistäkin juurakon paloista ja maahan jääneet juurakot voivat myöhemmin jatkaa kasvuaan. Torjunta-alueen huolellinen seuranta onkin tarpeen.