Joulutähti

Joulutähti on yksi perinteisimmistä joulukukistamme. Sillä on pienet keltaiset kukat värittyneiden ylälehtien ympäröimänä. Ylälehdet voivat värittyä punaisen eri sävyisiksi tai valkoiseksi, jopa kirjaviksi. Joulutähden punainen kukka ei siis olekaan kasvin kukka, vaan värittyneet ylälehdet. Joulutähdestä on jalostettu esilaisia muotoja, kuten rungollisia ja pylväsmäisiä ja niitä on saatavana eri kokoisena.

Joulutähti pitää tasaisesta lämmöstä ja kastelusta
  • Joulutähti on kylmänarka eikä siedä yhtään vetoa. Suojaa kasvi kuljetuksen ajaksi hyvin. Anna paketin olla tunti huoneenlämmössä, ennen kuin avaat sen. Sijoita joulutähti kotona lämpimään ja vedottomaan paikkaan.
  • Joulutähden multa saa hieman kuivahtaa, mutta ei kuivua kastelukertojen välissä. Kasvin hennot juuret eivät kestä liikaa märkyyttä. Kokeile sormella, milloin mullan pintakerros tuntuu kuivalta ja kastele vasta sitten. Kastele aina haalealla vedellä. Huolehdi, että vesi ei jää seisomaan ruukkuun tai lautaselle.

Joulutähti on kotoisin Meksikosta, siellä se kasvaa metrin korkuisina pensaina. Joulun jälkeen voit kokeilla joulutähden kasvattamista viherkasvina. Istuta kasvi isompaan ruukkuun viherkasimultaan ja aseta vedottomaan paikkaan. Hoida kuten huonekasveja. 

Kukkiakseen seuraavana jouluna kasvi tarvitsee lyhyen päivän käsittelyn.  Tämä tarkoittaa, että joulutähteä pidetään valossa korkeintaan 10 tuntia vrk:ssa syys-lokakuusta alkaen. Loppu aika pimeässä, esimerkiksi komerossa tai laitetaan laatikko ylösalaisin sen päälle. Käsittely saa aikaan pienten kukkien kehittymisen ja suojuslehtien värittymisen punaiseksi.  

Joulutähti ei ole myrkyllinen. Myrkytystietokeskuksen mukaan se on paikallisesti ärsyttävä kasvi. Esimerkiksi lehden rikkoutuessa vapautuva kasvineste, voi ärsyttää ihoa ja ruuansulatuselimistöä.