Syyslannoitus

Syyslannoitus parantaa monivuotisten kasvien talvehtimista sekä tulevan vuoden satoa. Erityisesti uudet istutukset ja arat kasvit hyötyvät syyslannoituksesta. Syyslannoite sisältää fosforia, kaliumia ja hivenravinteita. Lannoite levitetään kasveille riittävän ajoissa, lehtien ollessa vielä vihreitä, heinäkuun lopulla tai elokuussa.

Perennoille ja pienille pensaille syyslannoite levitetään tasaisesti kasvien juurille. Lannoite  muokataan maan pintakerrokseen tai peitetään ohuella multakerroksella. Isojen pensaiden ja puiden juuristoalueelle tehdään rautakangella 20-30 cm syvyiset reiät, lannoite kaadetaan reikiin ja peitetään mullalla. Isojen puiden toimiva juuristo on uloimpien oksien kohdalla. Nurmikolle syyslannoite levitetään tasaisesti. Jos sadetta ei ole luvassa, lannoitteen liukenemista voi vauhdittaa kastelulla.

Sama syyslannoite sopii sekä koristekasveille että marja-pensaille, mansikalle, vadelmalle  ja hedelmäpuille.  Lannoitepakkauksen tunnistaa useimmiten nimestä syyslannoite tai  PK-lannoite (P= fosfori, K=kalium). Tuoteselosteesta selviää, mitä ravinteita lannoite sisältää ja käyttöohjeesta käyttömäärät eri kasveille.