Suunnittele vaiheittain

Aloita suunnittelu haaveilulla ja omien toiveiden listaamisella.  Millainen on sinun ja perheesi unelmapiha? Tutustu seuraavaksi tonttiin tai pihaan tarkemmin, selvitä olosuhteet ja tutustu kasvillisuuteen. Kun lähtötilanne on kartoitettu ja omat toiveet selvillä, on hyvä jatkaa varsinaiseen suunnitteluun.

Mitä pihaunelmia sinulla on?

Haaveiletko päiväunista riippukeinussa, käyskentelystä kasteisella nurmikolla paljain jaloin vai aurinkoisesta aamukahvipaikasta? Onko haaveenasi kasvattaa itse ruokaa, puuhata toimivassa kesäkeittiössä ja järjestää puutarhajuhlia ystäville? Vai riittäisikö pieni viljelylaatikko ja grillauspaikka? Haaveiletko lapsille turvallisesta ja virikkeellisestä pihasta, jossa on myös koko perheelle yhteistä pelitilaa? Pitääkö puutarhan olla helppohoitoinen, vai haluatko käyttää enemmän aikaa pihan ja kasvien hoitoon? Haluatko rentoutua kasvien hoidon parissa ja samalla kohentaa kuntoasi? Onko sinulle tärkeää, että piha on mahdollisimman monimuotoinen ja lajirunsas? Toivotko luonnonmukaista pihaa, metsäpuutarhaa vai geometristä muotopuutarhaa? Vai haluatko aina kukkivan pihan, jossa kuuluu myös suihkulähteen solinaa. Mitkä ovat unelmapuutarhasi värit?

Vinkkejä haaveiluun löydät täältä: Puutarhaunelmia

Kirjaa toiveet ylös

Pihan toiminnot muotoutuvat pihan käyttäjien mukaan. Jokaisella perheellä on erilaisia tarpeita oleskella, leikkiä ja puuhailla kotipihalla. Mitä sinun pihallasi tehdään, mille toiminnoille varataan tilaa? Pohdi millaisen pihan sinä haluaisit ja kartoita myös perheen toiveet ja unelmat. Kirjaa asiat ylös ja laita toiveet tärkeysjärjestykseen. Kaikkia toiveita ei välttämättä voi heti toteuttaa, mutta varmasti tärkeimmät ja jokaisen toivelistalta jotain. Listan laatimista voi helpottaa valmis tulostettu lista, johon voit merkitä rastilla toivomasi asiat. Jatka listaa omin sanoin. Tulosta lista tästä: Toivelista

Tutustu pihaan

Mitä paremmin tunnet tontin tai pihan ennen suunnitteluun ryhtymistä, sitä parempi. Jos olet vasta hankkinut kiinteistön, seuraa pihan olosuhteita ja kasvillisuutta ainakin vuosi, ennen kuin päätät muutoksista. Rakentamattomalla tontilla pihansuunnittelu aloitetaan rakennusten suunnittelun kanssa samaan aikaan, silloinkin tontin ominaisuudet ovat avainasemassa. Pihan sijainti ja muodot, sekä vuoden- ja vuorokaudenajat vaikuttavat pihan, ja sen eri alueiden, olosuhteisiin ja kasvillisuuteen. Kirjaa havaintosi ylös, muistiinpanot ovat korvaamaton apu suunnitteluvaiheessa.

Pihan tiedot ja tekniikka

Selvitä pihan tiedot: pihan osoite, historia, koko, korot ja korkeuserot sekä menestymisvyöhyke. Missä sijaitsevat vesiputket, kaivot, viemärit, johdot, kaapelit, salaojat, jätevesijärjestelmät ja muu tekniikka? Mihin tontin hulevedet johdetaan? Miten piha on valaistu? Selvitä myös asemakaavamääräykset. Niissä voi olla ohjeita esimerkiksi aitarakennelmiin, kasvillisuuteen ja korkeuserojen ratkaisuihin. Rakennuksiin ja rakennelmiin tarvitaan yleensä rakennusluvat.

Pihan toiminnot ja kulkuväylät

Mille toiminnoille pihassa on varattu tila? Onko tilaa riittävästi tai liian vähän? Onko jokin turhaa tai puuttuuko jotain toiminnolta paikka kokonaan? Onko pihassa turvallista liikkua? Ovatko kulkuväylät oikeissa paikoissa ja pinnat kunnossa? Onko oikaisureittejä muodostunut? Onko pihalla korkeuseroja? Onko hankalia luiskia tai rinteitä?

Pihan olosuhteet ja pienilmasto

Miten valoisaa pihan eri kohdissa on? Missä on paahteista, aurinkoista, puolivarjoista ja varjoista? Kuinka valo-olosuhteet muuttuvat eri vuoden- ja vuorokaudenaikoina? Onko kuivia paikkoja ja näkyvissä kalliota tai kiviä? Onko kosteita paikkoja. Seisooko vesi pihalla keväisin tai sateen jälkeen? Onko pihalla alavia notkokohtia, onko hallaa esiintynyt? Missä ovat pihan suojaisat ja tuuliset paikat? Mistä päin yleensä tuulee? Mihin lunta sataa ja mihin se kasataan? Tippuuko katolta lunta? 

Millainen maaperä ja kasvualusta on?

Kaiva maata lapiolla eri kohdista. Onko maa hiekkapitoista moreenimaata, muhevaa multa- tai turvemaata vai tiivistä savimaata? Miten paksu multakerros on. Onko maa kuivaa, kosteaa, märkää? Pidättääkö maa hyvin vettä?  Tuleeko kallio vastaan pian, onko kiviä tai paksuja juuria? Mikä on maan happamuus (pH) ja ravinnetila?  Onko maassa lieroja ja muuta elämää?

Lisätietoa maan tutkimisesta löydät täältä: Tutki maata

Yleisilme

Miltä kokonaisuus näyttää? Mitä pihan ympärillä on? Kun saavut kotiin, mitä näet?  Onko mukavaa saapua kotiin ja toivottaako piha myös vieraan tervetulleeksi? Näkeekö pihalta tontin ulkopuolelle, millaisia näköalat ja näkymät ovat? Tarvitaanko näkösuojia vai onko tarve avata uusia näkymiä? Onko pihalla ahdasta tai liian avaria kohtia? Onko joutoalueita ja hoitamattomia nurkkauksia, jotka kannattaisi ottaa käyttöön?

Mitä kasveja pihalla kasvaa?

Tunnista pihan kasvilajit ja tee niistä lista. Arvioi kasvien kuntoa ja hoidontarvetta. Onko kuivuneita kasveja, liian harvoja tai liian tiheitä istutuksia? Varjostavatko puut liikaa? Kasvaako kasvi oikealla paikalla?  Mitkä pihan kasvit ovat kauniita, mitkä eivät mielestäsi sovi puutarhaan? Tarvitaanko lisää kasveja tuomaan varjoa, rajauksia, väriä tai satoa. Onko nurmikko yhtenäinen ja helppohoitoinen, vai suikaleina ympäri puutarhaa? Mikä on nurmikon kunto?  Ovatko kasvit pysyneet omalla kasvupaikalla, vai levinneet ympäristöön? Mitä kasveja naapurissa ja ympäristössä kasvaa? 

Kartuta taitojasi ja etene pienin askelin

Perehdy pihasuunnitteluun huolellisesti ja tutustu kasvilajeihin, ennen kuin aloitat. Kartuta taitojasi aloittamalla yksittäisen kasviryhmän tai pihan osan suunnittelulla ja etene pienin askelin. Mikäli suunnittelu tuntuu vaikealta ja olet epävarma taidoistasi, turvaudu asiantuntijaan. Vanhaa pihaa kunnostaessa saattaa riittää pihasuunnittelijan konsultointikäynti. Uusissa ja isoissa kohteissa voi olla parasta ostaa pihasuunnittelu ja -rakentaminen osittain tai kokonaan palveluna. Ole kuitenkin itse mukana myös suunnitteluvaiheessa, ja tuo rohkeasti esille omia näkemyksiäsi. Näin suunnittelija osaa parhaiten huomioida sinun toiveesi.

Piirrä pihasta kuva

Kun olet kartoittanut toiveet ja tunnet pihan nykyisen tilanteen, päätä alustavasti mihin suunnittelussa on kiinnitettävä huomiota ja mitä muutoksia pihalla tehdään. Punnitse omia toiveita ja pihan mahdollisuuksia. Koko toivelistaa ei välttämättä voi toteuttaa, mutta osan varmasti. Tee näistä muutoksista lista. Päätä jo nyt paljonko rahaa on käytettävissä pihan rakentamiseen.

Viimeistään tässä vaiheessa tarvitset pihasta pohjapiirustuksen, voit käyttää pohjana mittakaavassa olevaa asemapiirustusta. Helpoin mittakaava on 1:100, eli yksi cm paperilla vastaa yhtä metriä luonnossa. Vaihtoehtoisesti voit käyttää ruutupaperia, yksi ruutu paperilla on 1m x 1m luonnossa. Merkitse piirrokseen kaikki mitä pihalla on nyt ja mitä halutaan säilyttää. Mittaa paikat tarkasti, koska se helpottaa huomattavasti varsinaista suunnittelua.

Luonnostele ja suunnittele

Huomioi suunnittelussa ympäristö ja piha tyyli, mutta ole myös rohkea ja luo puutarha, joka sopii unelmiisi. Ajattele pihaa kokonaisuutena ja suunnittele pala kerrallaan. Kokonaisuus muodostuu aina yksityiskohdista.

Tee useita luonnoksia asettamalla voipaperi  pihan pohjapiirustuksen päälle. Luonnostele erilaisia vaihtoehtoja ja käytä tähän aikaa. Keskity alkuvaiheessa luonnostelemaan päälinjoja, yksityiskohdat ja kasvivalinnat ehdit tehdä myöhemmin. Aloita miettimällä pihan tyyliä, tunnelmaa ja muotoja. Sommittele toimintoja, kulkuväyliä ja kasviryhmiä paikoilleen. Avautuuko koko piha kerralla vai mielenkiintoisesti pala kerrallaan. Missä tarvitaan näkö-, tuuli- pölysuojaa tai varjostusta? Pohdi myös, kuinka helposti pihaa voi muunnella perheen elämänvaiheet ja tarpeet huomioiden.

Kun ensimmäinen pihaluonnos on valmis, kokeile ideoita käytännössä. Mene pihalle ja merkitse suunnittelemiasi toimintoja, kulkuväyliä ja kasviryhmiä, naruilla ja kepeillä paikoilleen. Laita maahan tolppia kuvaamaan suunnittelemiesi aitojen ja muiden seinien korkeutta. Miltä puutarha näyttää eri suunnista?  Kun lopputulos miellyttää viimeistellään suunnitelma sen mukaiseksi. 

Suunnittele toteutus; kuka tekee ja mikä on aikataulu? Mitä itse osaat ja ehdit tehdä. Perustavat maansiirtotyöt ja päällystystöiden toteutus kannattaa usein teettää piharakentajilla. Pyydä tarjouksia ja hintoja töille ja materiaaleille. Kustannusarvio on helppo tehdä valmiin suunnitelman mukaan. Työt voi tarvittaessa jakaa useammalle vuodelle.