Vuohenkuusamat

Vuohenkuusamat – Diervilla

Vuohenkuusamat sopivat maanpeittopensaiksi, sillä ne kasvavat hyvin tiiviinä kasvustona. Siksi vuohenkuusamia suositaankin massaistutuksissa ja ne sopivat niin teiden varsille, kuin kotipihoihinkin.

Kasvupaikka

Vuohenkuusamat kasvavat aurinkoisilla ja varjoisilla paikoilla, mutta varjossa ne viihtyvät erityisen hyvin. Kasvualusta saa olla keskiravinteinen, kuiva tai hikevä maa.

Ulkonäkö

Vuohenkuusamat kasvavat hädin tuskin metrin korkuisiski pensaiksi ja jos ne on istutettu tiheään kasvusto muodostaa nopeaan tasaisen pensaikon. Lehdet ovat varsissa vastakkain ja puhkeavat varhain keväällä. Eri lajikkeilla on eriväriset kevät ja syysvärit.

Kasvutapa ja hoito

Vuohenkuusamia ei varsinaisesti tarvitse hoitaa tai leikata. Jos pensaat haluaa nuorentaa ne voi alasleikata.

Alkuperä

Vuohenkuusamaa käytetään, jalostetaan ja viljellään paljon pohjoismaissa. Rusovuohenkuusaman kanta on suomalainen, mutta ovat peräisin mm. muista pohjoismaista.

Keltavuohenkuusama Diervilla lonicera ’Helo’ FinE® I-IV (V)

Helo -lajikenimi on tullut keväällä heleänvihreän lehdistön mukaan. Noin metrin korkuiseksi ilmavaksi pensaaksi kasvava keltavuohenkuusama on hyvin talvenkestävä lajike ja pärjää mainiosti Pohjois-Pohjanmaalle saakka. Vaaleankeltaiset pienet kukat muuttuvat lopulta puneraviksi ja lehdet saavat myös punertavan syysvärin aurinkoisella paikalla. Puolivarjoinen, tuore kasvupaikka on kuitenkin pensaan paras kasvupaikka. Voidaan nuorentaa leikkaamalla keväisin läheltä maan pintaa.

Keltavuohenkuusama ’Helo’ FinE®
Rusovuohenkuusama Diervilla sessilifolia ’Rusko’ FinE® I-IV

Rusovuohenkuusama vaihtaa väriään kasvukauden edetessä. Keväällä sen lehdistö on punaruskea, kesällä se muuttuu vihreäksi ja syksyllä se saa loistavan punaiset syysvärin. Kukat ovat mitättömät ja kellertävät. Pensas kasvaa noin metrin koruiseksi, tasaiseksi ja tiiviiksi. Lajike on hyvin talvenkestävä ja menestyy kasvuvyöhykkeillä I-IV tuoreessa ja kuivassa maassa. Puolivarjoisessa kasvupaikassa kasvaa nopeaan peittäväksi kasvustoksi. Pensas uusiutuu nopeaan, joten vanhoja oksia voi leikata pois.

Rusovuohenkuusama ’Rusko’ FinE®
Lamovuohenkuusama Diervilla x splendens ’Kajo’ FinE® I-IV

Matalakasvuinen lamovuohenkuusama on ruso- ja keltavuohenkuusaman risteymä. Suuret lehdet ovat keväällä keltaiset, kesällä vihreät ja syksyllä kellertävän punaiset. Pensas on nopea leviämään kasvupaikallaan juuriveroista ja viihtyy parhaiten varjon puolella. Jää alle metrin korkuiseksi täysikasvuisena. Versot ovat rennot ja kaarevat. Kukat ovat mitättömät keltavihreät ja punertuvat kukinnan lopussa.