Lapsiperheen ruokalista

Lapsiperheen viikkoruokalista koostuu helpoista ruokaohjeista ja perusraaka-aineista. Jokaiselle päivälle on merkitty kaksi ateriaa ja ehdotus itse tehdyn leivän tekemiseen, välipaloihin sekä aamu- ja iltapaloihin. Voit koostaa ehdotuksista juuri teidän perheelle sopivan kokonaisuuden.

Arkena lounas syödään usein työpaikalla, päiväkodissa tai koulussa. Arkea helpottaa, jos ruokaa tekee kerralla enemmän ja yhdestä annoksesta riittää myös seuraavan päivän ateriaksi. Voit halutessasi puolittaa 10:hlön ohjeet. Kaikkiin aterioihin kuuluu ruokajuomana maito, piimä, vesi tai kasvijuoma sekä täysjyväleipää ja levitettä.

Lapset voivat osallistua ruoanvalmistukseen monella tapaa. Lapset voivat taitojensa mukaan huuhdella, kuoria tai raastaa raaka-aineita, mitata aineksia, sekoittaa taikinaa, voidella uunivuokaa tai esimerkiksi muotoilla leipiä uunipellille. Usein ruoka maistuukin paremmalta, kun sitä on itse päässyt valmistelemaan. Lisäksi lapset kannattaa ottaa pienestä pitäen mukaan pöydän kattamiseen sekä keittiön siivoukseen ja pintojen pyyhkimiseen. Myös tiskaaminen tai astianpesukoneen tyhjennys on lapsille sopivaa puuhaa ikätaso huomioiden. Aikuisen kannattaa kuitenkin huolehtia terävät veitset ja painavat astiat ensin pois koneesta.

MATIKETOPELASU
Aamu-palaValitse aamupala aamiaisehdotuksista. Välillä on mukava syödä aamupalaksi jotain totutusta poikkeavaa.
L
O
U
N
A
S
Curry-kalakeitto

Juustosarvet

 

Kasvispaistosta eiliseltä TAI Broileripyörykät ja perunasose

Raastesalaatti

Risotto 10:lle

Punakaali-herukkasalaatti

Risottoa eiliseltä TAI Siskonmakkarakeitto

Sämpylät*3

Jauheliha-porkkanapihvit*4

Keitetyt perunat

Viikarin vihreä

BroileritortillatTonnikalapasta

Salaatti jääkaapin antimista

V
Ä
L
I
P
A
L
A
Vatkattu puolukkapuuro 

Uuniomenat

 

Raejuusto-hedelmäsalaatti*1RahkaherkkuMarjakiisseliMarjasmoothieHedelmäpannari
P
Ä
I
V
Ä
L
L
I
N
E
N
Kasvispaistos 10:lle

Raejuusto

Linssi-porkkanakeitto

Kaurateeleivät

Hummus

Kasvissosekeitto

Helpot perunarieskat*2

Helppo kiusaus 10:lle kalasta

Porkkanaraaste

 

Kiusausta eiliseltä TAI Kreikkalainen salaatti*5

Kaurapatongit

Pitsapannari*6Pasta-juustosalaatti 10:lle

Rosmariinileipä

Ilta-palaValitse iltapala iltapalaehdotuksista. Muistele mitä söitte aamupalaksi ja valitse jotain toisenlaista.


*1 Voit käyttää hedelmäsalaattiin edellisen päivän uuniomenan tähteitä.

*2 Hyödynnä rieskoihin edellisen päivän perunasose.
*3 Voit käyttää sämpylätaikinan nesteenä edellisen päivän sosekeiton loput – saat meheviä sämpylöitä.
*4 Hyödynnä edellisen päivän porkkanaraaste.
*5 Käytä pohjana lounaan salaattia.

*6 Hyödynnä lounaan tähteet.