Jättiputkien torjunnassa on tärkeää käyttää suojavarusteita – jättiputkien kasvineste polttaa!

Suomessa kasvaa kolme Heracleum-suvun jättiputkilajia, joiden erottaminen toisistaan on vaikeaa. Yleisin lajeista on kaukasianjättiputki (Heracleum mantegazzianum), seuraavaksi yleisin on persianjättiputki (Heracleum persicum). Armenianjättiputki (Heracleum sosnowskyi) on harvinaisin.

Tuntomerkit

Jättiputket ovat huomattavasti suurempia kuin muut meillä kasvavat putkikasvit. Varren läpimitta voi olla 10 cm. Varsissa on punavioletteja läikkiä ja persianjättiputken varsi on tyvestä kokonaan violetti. Liuskoittuneet lehdet ruotineen kasvavat jopa kolme metriä pitkiksi. Lehdet ovat alta karvaiset. Siemenestä kasvanut jättiputki kasvattaa ensimmäisinä vuosina lehtiruusukkeen ja vasta kolmantena kesänä kukkavarren ja aloittaa kukintansa jo kesäkuun puolella. Kukinto on suuri sarjakukinto, jonka kukat ovat valkoiset. Siemenet kypsyvät heinä-elokuussa. Kukkavarsi kasvaa tavallisesti 2–3-metriseksi, mutta hyvällä kasvupaikalla se ulottuu jopa 4–5 metrin korkeuteen.

Jättiputkien lehdet ovat huomattavasti suuremmat, kuin muiden putkikasvien.

Alkuperä ja levinneisyys

Kaukasukselta kotoisin oleva kaukasianjättiputki tuotiin 1800-luvulla Eurooppaan ja myöhemmin myös Suomeen koristekasveiksi. Armenianjättiputki on lähtöisin myös Kaukasuksen alueelta, mutta on rantautunut Suomeen entisen Neuvostoliiton kautta ja aikana rehukasvina. Persianjättiputki on taas kotoisin itäisen Turkin ja Pohjois-Irakin ja Pohjois-Iranin alueilta.

Puutarhoista karanneisiin jättiputkiin voi törmätä lähes missä vain: tien varrella, hylätyn talon pihapiirissä, pellon reunalla, rannalla tai maanläjitysalueella. Jättiputket leviävät ainoastaan siementen avulla ja yksi kasviyksilö voi tuottaa elinvuosinaan yhteensä lähes kymmenen tuhatta siementä. Ne varisevat kasvin lähelle ja muodostavat maahan siemenpankin. Siemenet pysyvät itämiskelpoisina vuosia. Jättiputket jäävät niin sanotuiksi talventörröttäjiksi ja varistavat siemeniä vielä talvellakin hangen päälle, josta tuuli tai sulamisvedet kuljettavat siemeniä muualle.

Haitallinen vieraslaji

Isot jättiputket muodostavat laajoja kasvustoja ja tukahduttavat kasvupaikan muut kasvilajit varjostamalla ja erittämällä juuristaan pintamaahan yhdisteitä, jotka haittaavat muiden kasvien siementen itämistä ja taimien kasvua. Ne aiheuttavat haittaa virkistysalueilla polttavan kasvinesteen takia ja niiden torjunnasta koituu rahallisia tappioita torjuntatyöstä tai tontin hinnan alenemisena.

Jättiputken valtaama kotipiha.

Torjunta

Torjunnan kannalta lajinmääritys ei ole välttämätöntä. Tärkeintä on, että lajin tunnistaa jättiputkeksi. Kaikki kolme lajia leviävät ainoastaan siemenestä, joten torjuntakeinot ovat kaikille samat.

Kaikista paras torjuntakeino olisi kitkeä jättiputkien taimet keväällä, kun ne ovat vielä pieniä. Torjuntatyö vaikeutuu sitä mukaa, kun kasvi kasvaa. Keväällä siementaimen tunnistaminen on siis hyvin tärkeää.

Suuremmiksi kasvaneiden jättiputkien torjunnassa pelkkä kasvin katkaisu ei riitä, vaan se pitäisi saada kaivettua maasta juurineen. Maahan jäänyt juurakko kasvattaa tilalle uuden lehtiruusukkeen. Kukintavaiheessa kukinnot katkaistaan ja kerätään pois, jotta kasvi ei ennätä kypsyttämään siemeniä. Kukintojen keräämisen jälkeen varsi leikataan ja juurakko kaivetaan maasta.

Toinen tehokas torjuntatapa on kasvun peittäminen. Joko keväällä, kun taimet ovat vielä pieniä tai kasvuston alasleikkauksen jälkeen maa peitetään paksulla mustalla muovilla. Muovin alla siementaimet nuutuvat ja lämmin kesä voi tuhota jopa siemenet. Muovi saa olla alueen peittona vuosia, sillä kasvi on sitkeä.

Mekaaninen, käsin tehty torjunta on ympäröivälle luonnolle aina paras vaihtoehto. Kemiallista torjuntaa käytettäessä on muistettava, että se vaikuttaa myös muuhun luontoon. Jos torjunnassa on kuitenkin valittu käyttää kasvimyrkkyjä, on niitä paras käyttää kasveihin keväällä, kun ne ovat pieniä – silloin kemiallisia aineitakin tarvitsee käyttää vähemmän.

Kun torjut jättiputkia, suojaa iho ja silmät kasvinesteeltä peittävällä vaatetuksella, käsineillä ja suojalaseilla. Nestettä valuu leikatuilta pinnoilta sekä muilta kasvin osilta. Jos kasvinestettä joutuu iholle, pese iho runsaalla vedellä mahdollisimman pian. Kun kasvineste on poistettu iholta, ei jälkivaikutuksia tarvitse pelätä. Ikävät oireet voidaan välttää suojaamalla altistunut iho UV-säteilyltä vähintään 48 tunnin ajan. Myös esimerkiksi saunomista kannattaa välttää ihon herkistymisen vuoksi. Kasvineste sisältää furokumariineja, jotka yhdessä auringonvalon tai muun UV-säteilyn kanssa aiheuttavat paljaalle iholle palovamman kaltaisia rakkuloita tai ihottumaa ja pigmenttivaurioita.

Jos epäröit, kannattaa antaa torjunta ammattilaisen käsiin!