Mansikan kasvatus
Mansikka on monien suosikkimarja, eikä suotta: makeat, maukkaat marjat sopivat tuoreeltaan herkutteluun sekä monipuolisesti leivontaan, hilloihin, mehuihin ja jälkiruokiin.
Mansikoita voidaan kasvattaa perinteisen mansikkamaan lisäksi pienelläkin parvekkeella tai pihalla ruukussa, amppelissa tai viljelylaatikossa.
Tunnetuimpia mansikkalajikkeita ovat ’Polka’, ’Bounty’ ja ’Honeoye’, uusia lajikkeita tulee markkinoille vuosittain. Maistele eri lajikkeita ja valitse mieleinen kasvatukseen.
Kasvupaikka
Mansikat viihtyvät aurinkoisella ja lämpimällä kasvupaikalla. Maaperän tulisi olla kuohkeaa, läpäisevää ja multavaa. Kasvualustan olisi hyvä kuivua nopeasti sateen jälkeen, joten loiva rinne sopii erinomaisesti mansikoille. Liika seisova kosteus altistaa mansikat kasvitaudeille, kuten harmaahomeelle. Mansikoiden kasvatuspaikkaa on hyvä vaihtaa noin viiden vuoden välein. Älä istuta mansikoita paikkaan, jossa on viljelty aiemmin perunaa.

Istutus
Paras aika istuttamiselle on alkukesästä tai syksyllä. Poista mansikkamaan paikalta monivuotiset rikkaruohot. Paranna kasvualusta kypsällä kompostimullalla tai puutarhamullalla, lannoita ja kalkitse tarvittaessa. Sopiva pH on 6.0-6.5. Lannoitteeksi sopivat orgaaniset lannoitteet sekä niukkatyppiset marjalannoitteet ja syyslannoite.
Muotoile kasvualusta pitkiksi, lämpimiksi kohopenkeiksi, ja istuta taimet noin 40 sentin välein. On tärkeää, että taimet istutetaan entiseen syvyyteensä niin, että kasvupiste jää mullan pinnalle. Kastele taimet huolellisesti istutuksen yhteydessä. Kohopenkit on hyvä peittää olki- tai kuorikatteella, joka estää rikkaruohojen kasvamista ja pitää marjat puhtaina. Jos olkea ei ole, katteena voi käyttää katekangasta. Levitä silloin katekangas ensin, tee kankaaseen ristiviillot taimien kohtaan ja istuta taimet. Muista poistaa katekangas tarkasti, kun viljely päättyy, niin ettei maahan jää kangasta.
Rivin väleihin sopii kuorike, olki tai melko lyhyenä pidettävä nurmi. Voikukat saavat kukkia rivinväleissä, ne muun muassa houkuttelevat paikalle tärkeitä pölyttäjiä!

Ruukkuun tai kasvulavaan mansikat istutetaan tarpeeksi harvaan, jotta kasvustot pysyvät kuivina ja ilmavina. Alkukesästä kasvustot on hyvä suojata hallaharsolla, sillä mansikat ovat hallanarkoja. Harso myös nopeuttaa satoa. Ruukkuun istutetut mansikat voidaan nostaa sisälle öiksi, kunnes hallanvaarat ovat kesäkuun puolella ohi.
Hoito
Keväisin mansikkamaalta puhdistetaan kuolleet lehdet ja mansikat lannoitetaan vähätyppisellä lannoitteella. Liika typpilannoitus kasvattaa mansikan lehtiä sadon kustannuksella. Mansikoita kastellaan alkukesästä ja kukinnan aikaan. Kastellessa tulee huolehtia, että taimet eivät kastu, sillä kosteus altistaa mansikat homeelle.
Sadonkorjuun jälkeen mansikoiden kasvattamat rönsyt leikataan pois. Myös sadonkorjuun jälkeen mansikoita on hyvä kastella, jotta ne jaksavat kasvattaa seuraavan kesän kukka-aiheet. Syyslannoitus tehdään typettömällä syyslannoitteella.

Ruukussa kasvavia mansikoita kastellaan tasaisesti läpi kesän. Syksyisin taimet istutetaan ruukuista puutarhaan talvehtimaan.
Sadonkorjuu ja käyttö
Mansikoiden kypsyessä heinäkuussa kasvustot on hyvä suojata linnuilta linnunpelättimillä tai verkoilla. Tarkista verkot säännöllisesti, jotta linnut eivät jää niihin kiinni. Satoa korjataan säännöllisesti, vähintään joka toinen päivä. Pilaantuneet marjat kerätään pois.
Parhaimmillaan mansikat ovat tuoreena, mutta niitä voidaan säilöä myös pakastamalla. Mansikat soveltuvat hyvin mehuihin, hilloihin, jälkiruokiin ja leivontaan.

Lue lisää puutarhamarjojen kasvatuksesta.