Kliivia eli punasarja, Clivia

  • Kasvaa Etelä- Afrikassa laaksojen ohutmultaisilla rinteillä.
  • Yleistyi meillä huonekasvina 1900-luvun alkupuolella.
  • Kukkiakseen kasvi tarvitsee kasvun ja levon vuorottelun.
  • Lepokausi syksystä alkutalveen, mahdollisimman viileässä ja valoisassa paikassa. Kastellaan niukasti viileällä vedellä.  Lepokaudella kasvi virittyy kukkaan. Kukinnan alkaessa kastelua ja lannoitusta lisätään ja jatketaan koko kasvun ajan, aina syksyyn saakka. Kesän kasvi voi olla ulkona. Kukkavarsi poistetaan kukinnan jälkeen.
  • Nuoret kasvit istutetaan uudelleen toinen vuosi, vanhemmat 3-4 vuoden välein.
  • Kasvin hauraat juuret katkeilevat helposti. Älä kastele tätä kasvia ennen jakamista, juuret ovat kuivina taipuisia.
  • Kliiviaa on helppo lisätä sivuversoista, jotka varovasti irrotetaan emokasvista mullanvaihdon yhteydessä. Alku, jossa on viisi kasvulehteä, on jo kehittänyt hyvät juuret ja sen voi irrottaa emokasvista. Poikaset voi jättää myös kasvin tyvelle, näin saa tuuhean kasvin. Kukkii 2-3 vuoden kuluttua jakamisesta.