Yrttitarha ruukkuyrteistä

Ruokakaupan ruukkuyrtit voi istuttaa kotona ruukkuun, jolloin pääset nauttimaan oman yrttitarhan aromeista ja loistosta pitkään. Kaupan ruukkuyrtit lähtevät yleensä hyvin kasvamaan.

Kokeile esimerkiksi näitä yrttejä: basilika, persilja, minttu, salvia, sitruunamelissa, meirami ja timjami. Ohjeellamme saat satoa myös ruukkusalaatista ja sinappikaalista eli rucolasta.

Tee näin

  • Osta mahdollisimman tuoreita ruukkuyrttejä. Käytä yrtistä isoimmat versot ja lehdet, ja jätä noin kolmasosa kasvista kasvamaan.
  • Paperiruukussa kasvavan yrtin voit istuttaa suoraan multaan. Kovat ruukut kannattaa poistaa varovasti ennen istuttamista. Jos juuripaakku ei irtoa helposti, leikkaa ruukku suikaleiksi.
  • Kastele juuripaakku ja suihkuttele lehtiä. Poista yrtistä kaikki huonokuntoiset lehdet ja juuret saksilla leikkaamalla.
  • Valitse vähintään litran kokoinen ruukku tai astia, jonka pohjassa on reikä. Jos käytät lasittamatonta saviruukkua, liota ruukkua tunnin ajan vedessä. Näin ruukku ei ime kosteutta mullasta.
  • Salaojita ruukun pohja lisäämällä sinne esimerkiksi saviruukun palasia tai kananmunankuoria.
  • Valitse hiekkapitoista multaa, esimerkiksi yrtti- tai kaktusmultaa.
  • Istuta ruukkuyrtit niin, että juuripaakun päälle tulee 1–2 cm multaa. Pidä juuripaakku mahdollisimman ehjänä. Tiivistä multa varovasti juuripaakun ympäriltä.
  • Kastele hyvin.
  • Laita kasvin päälle 1–2 viikoksi huppu rei’itetystä läpinäkyvästä muovipussista. Näin juurtuminen nopeutuu.
  • Laita ruukku valoisalle ikkunalaudalle. Suojaa suoralta auringonpaahteelta ja vedolta. Kastele säännöllisesti.
  • Kun yrtit ovat juurtuneet, lisää multaan hidasliukoista orgaanista lannoitetta, esimerkiksi yrtti- tai taimilannoitetta.
  • Käytä sitä mukaa, kun satoa valmistuu.

Vinkkejä omaan yrttiruukkuun

  • Maustekirveli, tilli, korianteri ja basilikat ovat nopeakasvuisia ja niitä on helppo kasvattaa siemenestä.
  • Varaa vähintään 3 litran kokoinen ruukku ja istuta siihen kolme erilaista yrttiä. Valikoi lajit näistä: timjami, maustemeirami, ryytisalvia, rosmariini, silopersilja, sitruunamelissa ja basilikat.
  • Mintut, mäkimeirami, lipstikka ja ranskalainen rakuuna ovat monivuotisia ja viihtyvät omassa ruukussa. Niiden juurtuneet taimet voi istuttaa myös ulos.