Piha mäntykankaalla

Piha mäntykankaalla on kahden perheen ja aikuisten yhteispiha, jota rakennetaan ja hoidetaan yhteistuumin. Pihaa on rakennettu vähitellen ja se on haluttu liitää ympäröivään männikköön. Suunnittelussa ja kasvien valinnassa on huomioitu pihan alkuperäiset olosuhteet, kuten kuiva ja hiekkainen kangasmaasto.

Näyttävä etupiha toimii oleskelualueena ja hyötykasvien kasvatusalueena. Toisen asuinrakennuksen perustuksia varten on pihan reuna-alue jouduttu pengertämään. Penger on jyrkkä ja suhteellisen korkea. Perger halutiin tänä kesänä ”vihreyttää” ja  sitoa maata kasvien juuristolla. Perustettaessa pihaa on tavoitteena ollut perustaa  mahdollisimman vähän leikattua nurmikkoa. Kasvillisuutta on runsaasti, hiekka ja kivipolut polveilevat kasvillisuuden lomassa.

Keskuspiha on varsin omaleimainen. Erityisesti keskuspihan toinen reuna on muotoutunut hienosti muotopuutarhaksi. Istutukset on suunniteltu alkuperäisessä hiekkamaassa menestyviksi ja kasvit on valittu sen mukaan. Hiekkapinnalla ovat viihtyneet hyvin esimerkiksi kissankäpälä, kissankello, kangasajuruohoa, mehikasveja, ketoneilikkaa, jotka leviävät koko ajan suuremmiksi kasvustoiksi. Myös matala pensas, grönlanninhanhikki. kasvaa erityisen hyvin pihalla. Keskuspihan toinen reuna vaatii yhtenäistämisen toisen reunan muotoihin uusilla pensasistutuksilla ja luonnonkivillä. Kasveiksi sopivat koivuangervo, kataja, pihlaja ja sianpuolukka. Pihalla jo olevia pensaita hyödynnettiin pihan uudelleen järjestämisessä.

Pihaa rajaavaan jyrkkään ja korkeaan luiskaan (rinne) suunniteltiin pensasistutuksia. Koska luiska on jyrkempi kuin 1:2, kasvualusta vaatii tukemisen. Tukemisen avulla kasvualusta pysyy paikallaan, eikä valu sadeveden mukana rinnettä pitkin alas, ennen kuin kasvien juuristo ehtii kasvaa ja sitoma maan paikalleen. Luiskaan rakennettiin laudasta maahan upotettava tukiristikko. Lautaa ei ole käsitelty ja se lahoaa maahan ajan kuluessa. Luiskaan istutettiin japaninangervoja, lamoherukoita,    kääpiövuorimäntyä ja paljakkapajuja. Pensaiden välinen alue katettiin kuorikatteella. Kaikkia pensaita ei istutettu alkukesällä, vaan osa istutettiin myöhemmin, koska keväällä oli hyvin kuuma ja kuiva sää.


Lisää ja vaali pihan monimuotoisuutta

  • huomioi ympäristö
  • arvosta vallitsevia olosuhteita
  • lisää kasvillisuutta
  • suosi luonnonkasveja
  • kata paljas maan pinta